Leena Lehtolaiselta ilmestyi viimevuotisen Henkivartija-teoksen jälkeen taas Maria Kallio – dekkari. Minne tytöt kadonneet käsittelee samaa ajankohtaista asiaa kuin Anja Snellmanin Parvekejumalat eli Suomeen muuttaneiden musliminaisten asemaa.
Maria Kallio tutustuu kouluttamiensa naispoliisien elämään Afganistanissa ja näkee saksalaisen kollegansa kuolevan pommi-iskussa. Kotimaahan palattuaan hän suostuu johtamaan Espoon poliisin uutta yksikköä, joka tutkii epätyypillisiä rikoksia. Ensimmäisenä selviteltäviksi tulevat kolmen nuoren muslimitytön katoamiset ja neljännen murha. Onko tapauksilla muuta yhteistä kuin se, että kaikki ovat osallistuneet tytöille suunnatun kerhon toimintaan? Tutkimuksia vaikeuttaa muslimiyhteisön sulkeutuneisuus. Etenkin vanhempi polvi noudattaa tiukasti oman uskontonsa ja kulttuurinsa säännöksiä eikä aina edes ymmärrä Suomen lainsäädännön koskevan myös heitä. Tämä suututtaa monia suomalaisia, joiden mielestä ”maassa pitää elää maan tavalla”. Miten pitkälle fanaatikot ovat valmiita menemään?
Tapahtumat kuvataan Maria Kallion silmin. Hän yrittää olla objektiivinen toisaalta maahanmuuttajien epäluuloisuuden ja toisaalta heidän kunniantuntonsa suhteen. Samalla hän yrittää tasapainoilla valtaväestön vaatimusten keskellä, kun osa suomalaisista syyttää poliisia maahanmuuttajien suosimisesta ja osa rasismista. Oman ongelmansa muodostaa sosiaalinen media, joka levittää huhuja ja kiihotusta salamannopeasti ja saattaa vaikeuttaa pahasti poliisin työtä.
Lehtolainen kuvaa ihmisiä, tunnelmia ja tilanteita elämäntuntuisesti ja hallitsee etenkin luontevan replikoinnin. Juonen suhteen kirja ei ole aivan onnistunut, sillä tutkittava murha ratkeaa melko varhaisessa vaiheessa ja jännite latistuu sen jälkeen. Toki lopussa on aikamoista rähinää, kun Afganistanissa koetut tapahtumat saavat jatkoa Suomessa, mutta oikein uskottavaa se ei ole. Tarkoitus lienee osoittaa, ettei Suomikaan enää ole lintukoto erillään muun maailman pahuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti