17.11.2010

JOENSUU, MATTI YRJÄNÄ: Harjunpää ja rautahuone

Matti Yrjänä Joensuu on rikoskirjailija, jota arvostavat niin suuri yleisö kuin kriitikotkin - mistä todisteena esimerkiksi kaksi Finlandia-ehdokkuutta. Joensuun viimeisimmät teokset ovat ilmestyneet harvakseltaan, sillä Harjunpää ja pahan pappi – teosta odotettiin kymmenen vuotta ja sitten odotettiin seitsemän vuotta tätä viimeisintä eli Harjunpää ja rautahuone – teosta.

Harjunpää ja rautahuone ei oikeastaan ole dekkari, vaikka siinä murhia ratkotaankin. Jännityskirjakaan se ei ole, koska lukija tietää murhaajan jo varhaisessa vaiheessa. Se on illuusioton romaani ihmisestä, jonka sisällä piilee rautahuone eli tiukasti suljettu sopukka, jonne piilotetaan kaikkein raadollisimmat halut ja toiveet. Joensuun kirjat ovat aina olleet synkkäsävyisiä, mutta nyt pahuutta on jo miltei liikaa.

Joensuun kirjojen sankari eli rikosylikonstaapeli Harjunpää on sympaattinen. Harjunpää on nähnyt ihmisen ja yhteiskunnan pahimmat puolet, muttei ole muuttunut kovaksi ja kyyniseksi. Hän on pessimistinen pohdiskelija, joka tuntee myötätuntoa elämän vaurioittamia ja kärsiviä kohtaan. Kirja alkaakin tunnekuohuisella tekstillä, josta ei heti pysty hahmottamaan, mitä on tapahtunut. Vauvan kätkytkuolemasta on kysymys ja vanhempien tuskasta, joka kanavoituu vihana poliisia – kuolemanenkeliä - kohtaan. Apea tunnelma helpottuu vasta kirjan lopussa, jossa saadaan pienen pieni toivon pilkahdus.

Kirjan toinen päähenkilö on kolmekymppinen sairaanhoitaja ja hieroja Orvo. Hänen elämänsä on lapsesta asti ollut ahdistavaa ja synkkää. Äiti reagoi jokaiseen itsenäistymisyritykseen uhkailemalla itsemurhalla ja halvaantunut isoisä palkitsee palvelukset nöyryytyksillä ja ivalla. Ystävä houkuttelee arveluttavaan bisnekseen, joka ei paljonkaan itsetuntoa kohenna. Onnistuuko Orvo silti löytämään onnen? Mikä on hänen yhteytensä Helsinkiä kuohuttaviin keski-ikäisten ja hyvätuloisten sinkkunaisten kuolemantapauksiin?

Helsingin maisemat ja tunnelmat ovat Joensuun teoksessa tärkeässä asemassa. Luontoa kuvataan todella värikkäästi, ilmaisuvoimaisesti ja luovasti, miltei onomatopoeettisesti – kaikkia sanoja tuskin löytyy sanakirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti