RÄMÖ, MATTI: Polkupyörällä Intiassa

YLE Teksti-TV:n toimittaja Matti Rämö hurahti muutama vuosi sitten pyöräilyyn ja alkoi seikkailla polkupyörällä eri puolilla maailmaa. Vuonna 2009 ilmestyneessä teoksessa Rengasrikkoja Saharassa Rämö kertoi matkastaan Euroopan halki Saharan suolatasangoille asti ja takaisin. Seuraavaksi Rämö lensi pyörineen Delhiin ja polki kuukaudessa yli 2600 kilometrin matkan Delhistä Mumbaihin. Tähän reittiin oli kaksi syytä. Ensinnäkin Rämön äiti oli juuri kuollut syöpään ja tuntui oikealta viedä hyppysellinen tuhkaa Varanasiin siunattavaksi. Toiseksi Rämön tytär suoritti kansainvälistä lukiota Mumbain lähellä ja halusi mielellään nähdä isänsä. Polkupyörällä Intiassa – teos kuvaa tätä matkaa.

Intia tarjosi kokeneellekin matkailijalle melkoisen haasteen. Teiden kunto oli paikoin huono ja söi pyöränrenkaita. Liikenne oli kaoottista ja vaarallista. Lehmät ja apinat seikkailivat liikenteen seassa. Hyvän ja edullisen majapaikan löytäminen oli hankalaa. Vatsa reistaili varotoimista huolimatta. Yhteistä kieltä paikallisen väestön kanssa ei löytynyt. Ihmiset petkuttivat aina kun vain voivat. Alituinen väkijoukon silmätikkuna oleminen oli raskasta. Aivan oikeutetusti Rämöltä kyseltiin, miksi hän halusi matkustaa niin vaivalloisella tavalla kun helpomminkin olisi voinut. Intia oli kuitenkin valloittanut Rämön jo vuosia aiemmin. Tällä kertaa hän perehtyi köyhemmän väestönosan elämään ja jätti nähtävyydet katsomatta. Hän joutui kyllä maksamaan ylihintaa lähes kaikesta, mutta suomalaisen mittapuun mukaan rahasummat olivat mitättömiä. Onneksi oli myös niitä, jotka tarjosivat apuaan ilman hyötymistarkoitusta.

Rämö kuvailee matkaansa elävästi ja tarkasti - voisi miltei kuvitella olevansa itse mukana. Cira Almentin hauskat piirrokset elävöittävät tekstiä.

PS. Ihan selväksi ei käy se, miksi oli niin tärkeää siunata äidin tuhka Ganges-virtaan hinduseremonioin.

PULKKINEN, RIIKKA: Totta

Riikka Pulkkinen käsitteli esikoisromaanissaan Raja (2006) kuolemaa, jonka ajankohdan ja tavan ihminen voi valita eli itsemurhaa ja eutanasiaa. Kuolemasta hän puhuu myös teoksessa Totta, mutta nyt pelottavan sairauden aiheuttamasta vääjäämättä lähestyvästä lopusta. Toisena tärkeänä teemana teoksessa on se, miten helposti ihmisen muistikuvissa totuus hämärtyy ja kuvitelmat ottavat totuuden paikan.

Teoksessa liikutaan kahdessa aikatasossa. Nykyhetki kattaa ajanjakson joulusta kesään eli joulun alla Elsa-mummilla todetaan parantumaton syöpä ja alkukesästä Elsa jo kuolee. Näkökulma tapahtumiin on milloin aviomiehen, milloin tyttären, milloin tyttärentyttären, mutta Elsa on kuitenkin aina keskiössä. Elsa haluaa pitää kiinni itsenäisyydestään ja noudattaa hoito-ohjeita vain silloin, kun miellyttää. Elsa haluaa viimeisinä päivinään nauttia elämän pienistä iloista eli syödä piknikiä pihalla kauniisti pukeutuneena, juoda viiniä ja uida meressä. Elsa haluaa tulla muistetuksi koko maailman viisaana äitinä – onhan hän ollut tunnettu psykologi ja suosittu luennoitsija.

Kirjan toisessa aikatasossa ollaan 1960-luvulla, Eevan tarinassa – vai sittenkin Elsan tyttärentyttären Annan kuvitelmissa? Eeva vaikutti voimakkaasti Elsan ja hänen perheensä elämään, mutta kuka hän oikein oli ja mitä hänelle tapahtui? Hänen kohtalonsa kiinnostaa Annaa, koska hänen oma elämänsä tuntuu kulkevan samaa rataa: rakkaus naimisissa olevaan mieheen ja etenkin tämän lapseen. Annan kaivautuessa menneisyyteen selviää totuus niillekin, jotka elivät tapahtumien keskellä niiden merkitystä ymmärtämättä.

Ihan täysosuma Pulkkisen kirja ei ole, sillä esimerkiksi 1960-lukuun soluttautuminen ei 1980-luvulla syntyneeltä kirjailijalta ole kokonaan onnistunut. Tosin voi olla, ettei hän ole edes pyrkinyt täyteen näköisyyteen. Kirjan vahvuus on rauhallisessa ja kauniissa kielessä ja loppuun saakka kantavassa juonessa.

KOLU, SIRI: Me Rosvolat

Hannu-Pekka Björkman valitsi vuoden 2010 Finlandia Junior – palkinnon voittajaksi Siri Kolun omaperäisen lastenromaanin Me Rosvolat. Palkinto koskettaa hieman raumalaisiakin, sillä kirjan vinjettikuvituksesta vastaa raumalaislähtöinen Tuuli Juusela. Alun perin Me Rosvolat voitti Otavan ja Kinoproductionin lastenromaani- ja elokuvakäsikirjoituskilpailun. Elokuvan käsikirjoitusta viimeistellään vielä ja kuvauspaikkoja haetaan, mutta ensi-ilta lienee jouluna 2012. Myös tietokonepeli Rosvoloista on suunnitteilla.

Rosvoloiden perhe elää ryöstämällä autoilijoita. Se ei vie uhreiltaan rahaa, koska ei tiedä, mitä rahalla tehdään (seteleitä kutsutaan hiirenpieruiksi). Se vie karkkeja, ruokaa, aikakauslehtiä, Barbie-nukkeja, pelikortteja, vaatteita – ja kerran se vie 10-vuotiaan Vilja-nimisen tytön. Kokonaisen kesän ajan Vilja vaeltaa Rosvoloiden kanssa ympäri Suomea ja joutuu outoihin ja kiperiin tilanteisiin. Hän oppii jotakin Rosvoloiden kiertolaiselämästä ja nämä puolestaan opettelevat Viljan avulla normaalimpaa elämäntapaa. Hienovaraisesti ilmaistaan, ettei kaikkien tarvitse olla samanlaisia eikä pitää samanlaisista asioista.

Kirjan huumori on hirtehistä. Rosvolat kuvataan hieman yksinkertaisiksi ja lapsekkaiksi, mutta omalla tavallaan lojaaleiksi ja hyväntahtoisiksi. Viljan perheestä ei oikein saa käsitystä, mutta kovin ankealta sen ilmapiiri tuntuu – ei ihme, ettei Vilja kaipaa kotiin takaisin. Viljan ja Rosvoloiden ystävyys varmasti jatkuu kesän jälkeenkin ja lukijat saavat jatkoa heidän seikkailuilleen.

SKAGNES, SARITA: Vain tytär

Sarita Skagnes (alun perin Satwant Kaur Khenth) kuuluu Norjan Suurkäräjien asiantuntijaryhmään, joka käsittelee vähemmistöasioita. Tavoitteena on etenkin naisten ja tyttöjen aseman parantaminen ja heihin kohdistuvan väkivallan poistaminen sekä maahanmuuttajien kotouttaminen. Vain tytär on riipaiseva omaelämäkerta, vaikkei olekaan kaunokirjalliselta tasoltaan kovin merkittävä.

Satwant syntyi Intiassa punjabilaiseen perheeseen, jossa oli entisestään jo kaksi tytärtä. Poikaa kiihkeästi odottanut isä yritti tukehduttaa Satwantin syntymän jälkeen, mutta yritys epäonnistui. ”Synnin tytär” sai sen jälkeen elää perheen orjana. Sukulaispojat ja jopa oma isä raiskasivat hänet ja pahoinpitelivät toistuvasti. Tilanne ei muuttunut paremmaksi siinäkään vaiheessa, kun perhe pääsi Norjaan. Norjan lakien ei katsottu koskevan intialaista yhteisöä, vaan heidän ohjenuoranaan toimi ainoastaan oma perinteinen kulttuuri ja uskonto. Miehet olivat valtiaita, joiden edessä alistuttiin ja vaiettiin. Hirveintä on, että perheen naiset äitiä myöten sulkivat silmänsä miesten selvästi sairailta teoilta ja kohtelivat itsekin väkivaltaisesti Satwantia, joka osoitti kapinan merkkejä.

Satwant irtautui lopulta perheestään ja meni naimisiin rakastamansa norjalaismiehen kanssa. Pariskunta joutui pitkään elämään tappouhkauksen alaisena, kunnes Norjan viranomaiset karkottivat uhkailijat. Nimensä Satwant kuitenkin joutui muuttamaan eli Satwantista tuli tässä vaiheessa Sarita. Kaiken kaikkiaan voi vain ihailla naista, joka kesti murtumatta kaiken pahoinpitelyn ja alistamisen ja pystyi ajattelemaan omilla aivoillaan.

Kirjan lopussa on tilastotietoa naisiin ja tyttöihin kohdistuvista rikkomuksista Intiassa. Aika karua luettavaa! Pitää myös muistaa, ettei Intia ole maailman ainoa maa, jossa sukupuoli ratkaisee lapsen elämänkulun. Vain tytär – kirjan suomenkielisen laitoksen tulot menevät Plan Suomi–järjestölle, joka auttaa puutteenalaisia lapsia. Tyttöjen kouluttaminen on loppujen lopuksi ainoa ratkaisu vinoutuneiden asenteiden ja tapojen korjaamiseen.

  

SALMELA, ALEXANDRA: 27, eli kuolema tekee taiteilijan

Alexandra Salmela voitti Helsingin Sanomien vuoden 2010 parhaan esikoiskirjan palkinnon romaanillaan 27, eli kuolema tekee taiteilijan. Teos oli ehdokkaana myös Finlandia-palkintoon ja aiheutti pienen skandaalin, kun ehdokkaiden julkistamisen jälkeen havaittiin, ettei Salmela ole Suomen kansalainen. Tämän seurauksena Finlandia-palkinnon sääntöjä muutettiin eli jatkossa palkinnon voi saada suomalainen romaani kirjoittajan kansallisuudesta riippumatta. Vuonna 1980 Bratislavassa syntynyt ja kasvanut Salmela on asunut Suomessa neljä vuotta, mutta opiskellut sitä ennen jo neljä vuotta suomea. Hän on valmistunut Suomen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi Prahan Kaarlen yliopistosta.

Kirjan ulkoasu näyttää ensisilmäyksellä aika levottomalta, mutta vähitellen idea selviää. Lukujen otsikot ja sivunumerot (hyvin suurikokoiset) vaihtuvat aina sen mukaan, kuka on kertojana. Tärkein kertoja on Angie (oikeasti Marta), joka on päättänyt saada aikaiseksi jotain suurta ennen kuin täyttää 28 vuotta – ja kuolla sen jälkeen. Hän nimittäin uskoo, että kaikki suuret legendat (Janis Joplin, Jimi Hendrix, Jim Morrison…) ovat olleet kuollessaan 27-vuotiaita. Paha vain, ettei Angiellä taida olla tarpeeksi lahjoja ja sielunpaloa vuosisadan suurimman romaanin tai merkittävimmän näytelmän kirjoittamiseen. Viimeinen keino inspiraation nappaamiseen on matka Suomeen, metsäläiskansan pariin. Yllätyksiä on luvassa.

Kirjan muut kertojat valottavat puolestaan suomalaisen lapsiperheen elämää. Herra Possu on perheen kuopuksen pehmolelu, hysteerisen pirteä ja positiivinen kuin amerikkalaisen tv-ohjelman juontaja. Pahantahtoinen Kassandra osoittautuu kodittomaksi mustaksi kissaksi. Astra on perheen auto, joka kirjaa teknisellä tarkkuudella muistiin matkustajien keskustelua ja ajajan toimia. Tästä kaikesta rakentuu eloisa näkemys luomuelämää harrastavasta perheestä ja perheenjäsenten suhteesta uuteen naapuriinsa eli Angieen.

Salmelan kirja on omaperäinen ja taiten rakennettu. Ulkopuolisen silmin nähtynä suomalaisuuden ominaispiirteet ovat aika hykerryttäviä. Joitakin pieniä kielellisiä lipsahduksia on, mutta myös tarkoituksellista sanojen vääntelyä. Mielenkiintoista nähdä, mitä Salmela seuraavaksi kirjoittaa!