LAURIE, HUGH: Järein asein

Näyttelijä Hugh Laurie on suurelle yleisölle tuttu huippusuosituista TV-sarjoista Kyllä Jeeves hoitaa ja House. Järein asein on Laurien esikoisromaani, jonka käsikirjoituksen hän lähetti kustantajalle varmuuden vuoksi salanimellä. Teos ylitti kustannuskynnyksen omilla ansioillaan, minkä jälkeen tekijän oikea henkilöllisyys paljastettiin. Myyntimenestys oli taattu! Suomeksi Järein asein ilmestyy jostakin syystä vasta nyt, vaikka alkuteos Gun Seller ilmestyi jo 1996.

Persianlahden sota lienee ollut yksi innoittaja Laurien teokseen. Kyynikoiden mielestähän kyseinen sota käytiin vain, jotta asekauppiaat saisivat testattua ja myytyä uusimpia tuotteitaan. Järein asein – teoksessa ulkopuoliset voimat ohjaavat aloittelevaa terroristiryhmää kohti poliittista salamurhaa, mutta kuka petkuttaa ketä?

Teoksen kertoja on Pohjois-Irlannin brittijoukoissa palvellut ex-sotilas Thomas Lang, joka hankkii elantonsa henkivartijana. Tappaja hän ei ole, mutta rahakkaasta tappokeikasta koko seikkailu kuitenkin alkaa. Yhtäkkiä Lang huomaa olevansa keskellä Britannian hallituksen, CIA:n, asekauppiaiden, terroristien, kauniiden naisten ja nopeiden moottoripyörien muodostamaa sekamelskaa, jossa kaikki valinnat merkitsevät jonkun kuolemaa. Mikä painaa vaa’assa? Muutaman ihmisen uhraaminen, jotta se kaikista rakkain säästyisi?

Laurien teksti leikittelee ja rönsyää – olisikohan siinä muistumia P. G. Wodehousesta? Huumorin tavoittelu tosin vaikuttaa välillä hieman väkinäiseltä ja kömpelöltä, mutta osasyy saattaa olla käännöksessäkin. Tapahtumiin taas on otettu mallia Ian Flemingiltä: paljon yllättäviä käänteitä, vauhtia, aseita ja ruumiita. Henkilökaarti on varsin kirjava eikä Laurie jätä käyttämättä mahdollisuutta ilakoida brittien ja amerikkalaisten ominaispiirteillä. Thomas Lang nousee sankarina muiden yläpuolelle. Hän on kovaotteinen silloin kun tarvitaan, juonikas silloin kun tarvitaan, suulas, hieman kyyninen ja rakkausasioissa aivan avuton. Järein asein -teos tuskin miellyttää perinteisen dekkarin ystävää, mutta poskettomasta huumorista pitävä lukee sen mielellään.

ROSLUND, ANDERS & HELLSTRÖM, BÖRGE: Tyttö katujen alta

Kirjailijaparilla Roslund & Hellström on tapana tarttua ajankohtaisiin ja rankkoihin aiheisiin, kuten esimerkiksi teoksessa Lokero 21 (2007) ihmiskauppaan. Teosten realistisuus ja uskottavuus johtuvat omakohtaisista kokemuksista, sillä Anders Roslund on televisiotoimittaja ja Börge Hellström entinen rikollinen, joka nykyisin työskentelee rikosten ehkäisemiseksi.

Tyttö katujen alta – teos käsittelee epäkohtaa, jota ei luulisi Ruotsissa olevan eli lasten kodittomuutta. Kirjan nimen mukaisesti yksi päähenkilöistä on nuori tyttö, joka on asustanut kaksi ja puoli vuotta tunneleissa Tukholman katujen alla. Kukaan ei ole tyttöä tuona aikana etsinyt, vaan poliisin kiinnostus hänen suhteensa herää vasta murhatutkimuksen yhteydessä. Miksi tyttö pakeni kotoa? Miten kukaan aikuinen ei nähnyt hänen hätäänsä? Onko niin, että tyttöjen käytöshäiriöihin suhtaudutaan välinpitämättömämmin kuin poikien?

Katulasten kohtaloon saadaan toinenkin näkökulma. Tukholman keskustaan hylätään bussilastillinen huumautuneita ja outoa kieltä puhuvia lapsia. Käy ilmi, että kymmenittäin lapsia on jätetty muihinkin eurooppalaisiin kaupunkeihin, mutta miksi? Mikä on heidän kohtalonsa jatkossa? Tuntuu kuin he olisivat jätettä, josta on päästävä eroon. ”On lapsia, joita emme tarvitse, joita emme etsi, jotka piileksivät, koska heitä ei saa olla olemassa.”

Kirjassa vuorottelee jännittävästi kaksi aikatasoa. Toisaalta on ”nyt” eli tapahtumat joita seurataan reaaliajassa keskiviikkona 9. tammikuuta kello 08.45 lähtien aina saman päivän iltaan kello 19.45 asti. Toisaalta on ”silloin” eli lähimenneisyys, joka on alkanut 53 tuntia sitten ja joka lähenee koko ajan nykyhetkeä.

Kirjassa kauhistuttaa ihmisten välinpitämättömyys, mutta useimmat viranomaiset ovat onneksi varsin empaattisia. Teksti on tunnepitoista, toisinaan jopa runollista. Karu kertomus on aiheensa vuoksi mielenkiintoinen, ei niinkään dekkarina.

NUMMI, MARKUS: Karkkipäivä

Karkkipäivä-teoksen ensimmäinen luku on hämmentävä: mitä ovat Tok Kilmoori, Sessa Mirabella, Määd Mäx tai Punainen Koopra? Seuraavissa luvuissa hämmennys jatkuu, kun puheenvuoron saavat vuoronperään romaania kirjoittava Ari, suklaata himoitseva pienen tytön äiti Paula, Tomi-poika (ahaa! ensimmäisen luvun raivoisa ääni!) ja esitelmää suunnitteleva sosiaalityöntekijä Katri. Vähitellen kirjan rakenne aukeaa ja henkilötkin tulevat tutuiksi.

Ari on flegmaattisen oloinen käsikirjoittaja, joka joutuu tapahtumiin mukaan maksaessaan kaupan kassalla pienen pojan karkkiostokset. Tomi-poika pitää sen jälkeen tiukasti Arista kiinni, koska muita aikuisia ei ole: isoäiti on viety sairaalaan, isä on häipynyt ryyppäämään ja äiti on lähdössä uuden miesystävänsä kanssa lomareissulle. Arin kunniaksi on sanottava, että hän kantaa vastuunsa, vaikka on hänellä kyllä omakin lehmä ojassa: pojan tarinaa ja puheita voi hyödyntää suunnitteilla olevassa romaanissa. Ironista on se, että Aria heti epäillään pedofiiliksi.

Tomi on todella hädissään, mutta perustuuko hätä tosiasioihin vai liialliseen eläytymiseen sarjakuvien maailmaan? Onko jossain ihan oikeasti lukkojen taakse teljettynä pieni tyttö – prinsessa Mirabella? Sosiaalityöntekijät ovat vastuuntuntoisia, mutta eivät ehdi tarttumaan jokaiseen epäselvään ilmoitukseen. He ovat myös oppineet epäilemään valehtelusta kaikkia, heitteille jätettyjä lapsiakin.

Tilanhallintasuunnittelija (!) Paula ei herätä kenessäkään epäilyjä. Hän vaikuttaa tehokkaalta virkanaiselta ja huolehtivaiselta äidiltä, joka suojelee tytärtään huonolta kaverisuhteelta. Vähitellen kuva kuitenkin muuttuu ja lukija alkaa huolestua. Mitä Paula on tehnyt tyttärelleen? Nainen on selvästi murtumispisteessä ja selviää työpäivistä vain suklaan ja karkkien voimalla.

Markus Nummen kokemus elokuvaohjaajana näkyy. Kohtaukset vaihtuvat, juoneen tulee ahdistavia mutkia ja sekaannuksia, jännitys kasvaa huimaa loppuratkaisua kohti. Kirjan aihe on vakava ja tunteita herättävä, mutta mukana on myös huumoria ja jopa farssin aineksia.

VELDE-LUOMA, ANNE TE: Kaaoksen kesyttäjä : tavarat, paperit ja aika haltuun

Anne te Velde-Luoma on ammatiltaan professional organizer eli hänet voi tilata kotiin tai toimistoon luomaan tilaa, järjestystä ja selkeyttä. Ala syntyi Yhdysvalloissa jo 1980-luvulla, mutta on Pohjoismaissa vielä varsin harvinainen.

Kaaoksen kesyttäjä – teoksessa luetellaan aluksi joukko kaaokselle alttiita ihmistyyppejä: täydellisyyden tavoittelija, taivaanrannanmaalari, tuunaaja, esteetikko, hamstraaja, suorittaja, maailmanparantaja ja pröystäilijä. Jokainen näistä tyypeistä on jossain vaiheessa omaksunut vääriä toimintamalleja, joista luopuminen voi olla yllättävän vaikeaa. Liiallista tavaramäärää voi kuitenkin verrata liikakiloihin – turhasta luopuminen keventää mieltä ja oloa. Minimalismiin asti ei tarvitse mennä, vaan kaikki hyvää mieltä aiheuttava on säilyttämisen arvoista.

Järjestyksen saavuttaminen vaatii kieltämättä aika paljon työtä. Kaikki tavarat käydään huone kerrallaan läpi kynän ja paperin kanssa ja kysytään: ”Miksi säilytän tämän?” Kaiken varaltako? Sentimentaalisista syistä? Velvollisuudentunnosta? Hinnan vuoksi? Onko syy niin painava, ettei tavarasta tosiaankaan voi luopua? Karskeja otteita suositellaan: ystävänkään antamaa lahjaa ei tarvitse velvollisuudesta säilyttää, jos se on vain tilaa viemässä ja pölyä keräämässä.

Aikapulasta kärsivä aloittaa pitämällä vähintään viikon ajan lokikirjaa, johon kirjaa tarkasti (ja rehellisesti) erilaisiin toimiin käyttämänsä ajan. Listasta erotellaan raskaat aiheet: epämieluisa työ, kuluttavat ihmissuhteet, kuluttava kotityö, harrastusten rohmuaminen – näille asioille pystyy luultavasti tekemään jotain. Etukäteissuunnittelu tuo ryhtiä aikatauluun, samaten jahkailusta luopuminen.

Kaaoksen kesyttäjä – teos on hyvin käytännönläheinen ja yksityiskohtainen. Henki on kannustava ja rauhallinen: ei tästä kannata uutta stressin aihetta ottaa! Rentous, uteliaisuus ja lempeys kunniaan!