Aviomies ilmoittaa kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen haluavansa pitää paussin (Paussi osoittautuu nuoreksi ranskalaiseksi naiseksi.) Vaimo sekoaa ja joutuu lyhyeksi aikaa mielisairaalan suljetulle osastolle. Toivuttuaan hän matkustaa entiselle kotiseudulleen äitinsä luo. Kesä kuluu tapahtumia sulatellessa. Syksyllä mies haluaa palata takaisin (Paussi on löytänyt uuden miehen).
Kesä ilman miehiä -teos ei huimaa juonenkäänteillään, mutta pitää silti otteessaan. Se on melko ironinen kuvaus eri-ikäisten naisten elämästä, ratkaisuista ja ystävyyssuhteista. Hylätty vaimo eli Mia purkaa turhautuneisuuttaan huutamalla, itkemällä ja puhisemalla, mutta myös kokeellisia runoja kirjoittamalla. Palvelukodissa Mian äiti ja hänen iäkkäät ystävättärensä pitävät sinnikkäästi kiinni elämästä ja välttelevät lähestyvästä kuolemasta puhumista. Poismenneitä ystäviä ei ainakaan keskusteluissa muistella, mutta ajatuksia ei ehkä ole yhtä helppo hallita. Herkullinen tyyppi on 94-vuotias Abigail, joka piilottaa kirjailemiinsa tekstiileihin hurjia, groteskeja ja eroottisia kuvia – ne ovat hänen salahuvejaan. Nuorella naapurinvaimolla on kesken jäänyt ura, kaksi lasta ja raivoava aviomies, mutta hän elää silti kadehdittavan rennosti ja huolettomasti. Huomaako hän kuitenkaan hätää lähellään: pienen Floran uppoutuminen mielikuvitusmaailmaan kertoo suuresta ahdistuksesta. Mian vetämän runopiirin tytöt puolestaan ajautuvat julmaan kiusantekoon kadehtimaansa toveria kohtaan. Mia selvittää tilanteen laittamalla osapuolet kirjoittamaan tarinan toistensa näkökulmasta, jolloin paljastuu yllättäviä väärinkäsityksiä ja tuskallisia salaisuuksia.
Tässä kirjassa Hustvedt puhuttelee lukijaa hyvin suoraan ja lämpimästi, mikä lisää kirjan intiimiä tunnelmaa. Tosin hän paikoin yltyy esittelemään liian perinpohjaisesti tietämystään esimerkiksi filosofiasta tai sukupuolieroihin liittyvistä teorioista, mutta muuten teos pysyy helppolukuisena. Yllättäen mukana on myös piirroksia, luultavasti Siri Hustvedtin omia.
