Olipa kerran talo, vanha talo, jota sanottiin moskeijan taloksi. Jo vuosisatojen ajan sitä olivat asuttaneet keskenään sukua olevat perheet, jotka olivat moskeijan palveluksessa… Näin alkaa Kader Abdolahin teos Talo moskeijan vieressä, joka valottaa Iranin historiaa šaahin ajasta 1960-luvulta ajatollah Khomeinin jälkeiseen aikaan 1990-luvulle. Kaikki tapahtumat nähdään vanhan talon kannalta – on kuin talo kertoisi tarinoita. Talo ja moskeija pysyvät, vallassaolijat ja aatteet vaihtuvat.
Talo on suuri, ihmisiä tulee ja menee. Etenkin länsimaista lukijaa auttaa suuresti kirjan alkuun sijoitettu ”sukupuu”, vaikka sen viitteet aukeavatkin vain pikku hiljaa tarinan edetessä. Keskeisin hahmo on mattokauppias Agha Džan, puhdashenkinen ja viisas mies, josta ei voi olla pitämättä. Muista henkilöistä jäävät mieleen etenkin isoäidit – kaksi vanhaa, uskollista palvelijaa, jotka uskovat pääsevänsä pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan, jos vain lakaisevat salaa kahdenkymmenen vuoden ajan piha-alueen ennen auringonnousua. Heidän huomassaan talo käy kuin vanha kello, heidän poistuttua kuvioista rytmi sotkeutuu täysin.
Poliittiset muutokset vaikuttavat talon asukkaisiin. Aatteet vievät ihmisiä mennessään ja sukulaisia toisiaan vastaan. Valta tuo ihmisistä esiin heidän pahimmat puolensa: petollisuuden, pikkumaisuuden ja julmuuden. Kauheuksista kerrotaan, mutta niitä ei paisutella. Vastapainoksi löytyy yllättävää rohkeutta, lojaalisuutta ja ystävyyttä. Tässä kirjassa on sijansa myös seksillä, josta nauttivat niin miehet kuin naisetkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti