LIPASTI, ROOPE: Rajanaapuri

Roope Lipasti (s. 1970) on tullut tunnetuksi Turun Sanomien ja Kotivinkin kolumnistina sekä lastenkirjailijana. Hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa Rajanaapuri valittiin satojen ehdokkaiden joukosta Berliinin elokuvajuhlien helmikuiseen Breakfast & Books – tapahtumaan, jossa esiteltiin kymmenen projektia kansainvälisille elokuvatuottajille. Rajanaapuriin suhtauduttiin innostuneesti ja sen synopsista pyydettiin useisiin tuotantoyhtiöihin muun muassa Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan, Saksaan, Ranskaan ja Italiaan.

Lipasti on humoristi, jonka sukulaissieluja ovat esimerkiksi Tuomas Kyrö, Arto Paasilinna ja Veikko Huovinen. Hän leikittelee kielellä ja herättää pelkillä sanankäänteillä hupaisia mielikuvia, vaikkakin ajoittain tuo leikittely saattaa tuntua hieman tarkoitushakuiselta ja tekemällä tehdyltä. Lisää naurunaihetta Lipasti löytää hallitsemattomasti etenevistä tilanteista ja kahden täysin erilaisen naapuruksen vastakkainasettelusta.

Rajanaapureista toinen on leskeksi jäänyt ja lapseton historianopettaja, järjestyksen mies ja hieman tosikko. Hän tarkastelee kesälomansa joutilaisuudessa hämmästyneenä ja hieman ylenkatseellisena naapuriperheen touhuilua, jossa ei ole järjestelmällisyyden häivääkään. Opettaja trimmaa nurmikkonsa miltei viivaimen kanssa, mutta naapurin puolella ruohon annetaan peittää kesken jääneitä tai epäonnistuneita rakennusprojekteja. Opettaja turvautuu jopa kiikareihin, jotta näkisi paremmin rajan toiselle puolelle. Uteliaisuuttaan vai yksinäisyyttään?

Naapurin miehellä on viehättävä vaimo ja kuusi lasta, mutta he tuntuvat olevan sivuosassa miehen elämässä. Miehen ajatukset liikkuvat alati erilaisissa tee-se-itse-projekteissa, joissa ei työn määrää eikä itse asiassa rahaakaan säästetä. Joskus hankkeet jäävät valitettavasti kesken (kenties suuruudenhulluutensa vuoksi) eikä työn jälki parhaimmillaankaan ole priimaa, mutta se ei miestä stressaa. Hänessä säilyy lapsenomainen innostus, mielikuvituksen palo ja hyväntuulisuus. Mutta onko hänen aherruksensa pakoa jostakin?

Kumpaakin miestä voi hyvällä syyllä pitää hieman pakkomielteisenä, vaikka päähänpinttymät ilmenevätkin varsin erilaisissa muodoissa. Luonteiden ja taustojen erilaisuudesta huolimatta miesten välille syntyy kesän aikana vahva luottamus, joka lähenee ystävyyttä. He pystyvät käymään keskusteluja monenlaisista mieltä painavista asioista, kuten naisista, perhe-elämästä, ikääntymisestä ja kuolemasta. Näiden pohdintojen ansiosta kirja ei jää pelkäksi kevyeksi hupailuksi, vaan siinä on myös syvyyttä ja vakavuutta. Lämminhenkisyys ja ihmisusko ovat kenties vanhanaikaisia asioita, mutta kyllä ne kovasti ilahduttavat.

Asioita ei yleensä kannata kiinnittää kovin tiukasti, koska kohta ne joutuu kumminkin repimään irti. Vain ihmisiin kannattaa kiinnittyä tiukkaan, niin että tietää missä seisoo.

SWÄRD, ANNE: Kesällä kerran

Anne Swärdin esikoisteos Kesällä kerran ilmestyi vuonna 2003 ja pääsi heti August-palkintoehdokkaaksi. Suomeksi se saatiin hieman viiveellä vuonna 2012, itse asiassa vasta sen jälkeen kun Swärdin kolmas romaani Viimeiseen hengenvetoon suomennettiin vuonna 2011 ja todettiin menestykseksi.

Kirjan nykyhetki ajoittuu muutamaan helteiseen viikkoon, mutta henkilöiden muistot ulottuvat kauas taaksepäin. Tuolloin heidän muodostamansa perhe - isä, äiti ja kaksi poikaa – eli suhteellisen sopusointuista elämää. Äiti toivoi salaa tytärtä ja saikin, mutta peräti oudolla tavalla. Parin kuukauden ikäinen vauva ilmaantui jostain, aviomies (ja todennäköisesti myös tämän lapsen isä) pakeni tilannetta muuttamalla pois ja vaimo joutui yksinään ottamaan vastuun lapsesta. Tyttöä alettiin kutsua puolittain leikkimielellä Kajksi, koska hänen paitaansa oli kirjailtu sanat ”Kaj Angelika”. Elämä tuntui jatkuvan normaalisti, mutta pinnan alla haavat tulehtuivat ja tunteet vääristyivät.

Ratkaisujen kesä koittaa 22 vuotta myöhemmin. Kaj on aikuinen, mutta tarvitsee jatkuvaa silmälläpitoa, jottei vahingoittaisi itseään. Hän rakastaa uimista niin paljon, ettei pysty lopettamaan. Hän rakastaa erilaisten asioiden keräilyä, viimeisimpänä intohimonaan kärpäset. Ennen kaikkea Kaj rakastaa velipuoltaan Kristiania, mustasukkaisesti ja vaativasti. Kristian on lapsesta asti pitänyt Kajsta huolta ja mukautunut kaikkiin oikkuihin, mutta Kaj ei voi sietää heikkoutta. Onko hänen julmuutensa ja väkivaltaisuutensa kuitenkaan tietoista? Puuttuuko hänen persoonastaan myötätunto ja herkkyys?

Eivät perheessä kaikki muutkaan jäsenet ihan normaaleilta vaikuta. Jack-isä haluaa saada tahtonsa läpi keinolla millä hyvänsä ja kiukuttelee kuin lapsi, jos kohtaa vastustusta. Lapsista vanhimpaan eli Jensiin suhtautuvat aikuisetkin pelonsekaisella varovaisuudella, sillä hillitön ja tuhoisa raivonpuuska saattaa syttyä mistä yllykkeestä tahansa. Jensille arkinen aherrus ja vastuu perheestä eivät sovi, mutta kukaan ei silti saa astua hänen reviirilleen. Eniten vihamielisyyttä hänessä herättää Kristian, kenties syystäkin…

Kesällä kerran – teoksessa kukin henkilöistä on vuorollaan äänessä ja otsikot auttavat lukijaa pysymään tilanteen tasalla. Kuumat kesäpäivät yhdistyvät pakahduttaviin tunteisiin, jotka etsivät purkautumistietä ja saattavat olla todella vaarallisia. Swärd kuvaa tyylikkäästi pinnan alla muhivaa myllerrystä ja kasvavaa jännitettä. Kajn keräämät kärpäsetkin symboloivat jotain, mutta mitä?

LAPLANTE, ALICE: Hämärän huoneet

Jennifer White on aikanaan ollut huippuluokan käsikirurgi, mutta nyt hieman päälle 60-vuotiaana hän on Alzheimer-potilas. Hän pystyy vielä asumaan omassa kodissaan ympärivuorokautisen avustajan tukemana, mutta selkeät hetket vähenevät. Ajoittain omat lapsetkin tuntuvat vierailta, jopa epäluuloa herättäviltä. Muut päättävät Jenniferin elämästä, tekemisistä ja liikkumisista, hän voi vain raivota avuttomana tai yrittää oveluudella saavuttaa haluamansa.

Amanda O’Toole on Jenniferin pitkäaikainen naapuri (kolmen talon päässä) ja läheinen ystävä sekä Jenniferin lasten aulis tukihenkilö. Amanda löydetään kuolleena kotoaan ja mikä omituisinta: häneltä on poistettu neljä sormea suurta ammattitaitoa vaativalla tavalla. Epäilykset kohdistuvat vääjäämättä Jenniferiin, mutta miten mitään pystytään todistamaan? Löytyykö Jenniferin epäluotettavasta muistista jossain vaiheessa oikea tieto?

Jokin kalvaa. Se on juuri ja juuri ulottumattomissa. Jokin joka puistattaa. Jokin verinen, mutta vastustukseni edessä taipumaton. Tämä synkkä häpeä. Tuska, liian yksinäinen kantaa.

Lukija seuraa tapahtumia pääosin Jenniferin havaintojen ja ajatusten kautta. Alzheimerin tautia sairastava ei pysty enää kaikkia näkemiään ja kuulemiaan asioita tulkitsemaan, mutta lukijalle ne kertovat paljon. Mukana on myös otteita muistikirjasta, johon Jenniferin lisäksi ystävät ja omaiset kirjaavat päivittäin ylös tapahtumia ja huomioita sekä mieleen tulleita muistoja. Kaikista henkilöistä paljastuu epämiellyttäviä piirteitä, myös Amandasta. Kehen voi luottaa? Pyrkivätkö kaikki vain hyötymään Jenniferin tilasta?

Alice LaPlante kuvaa esikoisromaanissaan uskottavasti muistisairaan ihmisen elämää ja häilyviä mielenliikkeitä. Kaikista henkilöistä muodostuu yllättävän monipuolinen ja elävä vaikutelma, vaikka heihin tutustutaan pelkästään Jenniferin välityksellä. Trillerinäkin Hämärän huoneet toimii hyvin ja jännitystä riittää loppuun saakka.

KETTU, KATJA: Kätilö

Nainen on ”vikasilimä, punikkiäpärä”. Hänen äitinsä on kuollut synnytyksessä ja isä luultavasti teloitettu vuonna 1918. Häneen suhtaudutaan paikkakunnalla ristiriitaisin tuntein – toisaalta kunnioittaen, toisaalta halveksuen. Hänellä on auttamisen lahja sekä kätilönä että yrtit tuntevana kansanparantajajana, mutta ei vientiä avioliittoon. Kun hän näkee SS-upseeri Johann Angelhurstin, hän päättää välittömästi: ”Tuon miehen mie haluan.” Rakkaus lähentelee pakkomiellettä häikäilemättömyydessään ja horjumattomuudessaan.

Mies on suomalaisen äidin ja saksalaisen jääkärin jälkeläinen. Hän on paatoksellisen isänmaallinen ja halveksuu isäänsä, jonka epäluulo kansallissosialismia kohtaan vaikuttaa heikkoudelta. Mutta onko Johann eli Johannes vahva itsekään? Miksi muistot Ukrainan Babi Jarissa vuonna 1941 tapahtuneista joukkoteloituksista ahdistavat vuosia myöhemminkin mielipuolisuuden rajoille? Naisten kanssa pelehtiminen on yksi keino työntää painajaisia taaemmaksi, mutta voisiko Villisilmä tarjota Johannekselle pysyvän rauhan?

Kirja koostuu Kätilön, Johanneksen ja salaperäisen Kuolleen Miehen puheenvuoroista, jolloin yhteen ja samaan tapahtumaan saatetaan saada useampi näkökulma. Jokaisen luvun otsakkeessa on päiväys, johon kannattaa kiinnittää huomiota – niiden avulla tapahtumien oikea järjestys pysyy hallinnassa. Lähinnä on kyse vuosista 1944–1945, joiden aikana saksalaiset muuttuivat hyödyllisistä aseveljistä vihollisiksi ja Lapin tuhoajiksi. Tapahtumapaikkoina ovat Petsamossa Parkkinan kylä ja Titovkan vankileiri sekä outo Kuolleen miehen vuono, jonka sijaintia ei magneettisen säteilyn vuoksi pysty paikantamaan (omiaan vakoilijoille).

Kätilö – romaanissa kiehtoo ennen kaikkea pohjoisen verevä kieli, jossa sana sanotaan sellaisena kuin se on. Se kuvaa hajut, maut, äänet ja ennen kaikkea kosketuksen toisinaan runollisesti ja toisinaan miltei inhorealistisesti. Siinä on myös yllättävää huumoria.

Kaiken tietämäni olen oppinut sodan viime kuukausina mulkun ja verisen mullan kautta. Sen tiesin ennestään, että syntymän hetkellä pääsee meistä kaikista välilihanmakuinen parku. Nyt tiedän, että eläessä ehtii meistä kaikista monta kyyneltä vierua, monta porua ja itkuvirttä ulvotella ja että ihminen itkee niin juoksuhaudassa kuin Wehrmachtin esikunnassakin, Kuolajärven Motti-teltoissa, vähän väliä, joskus iloonsa ja joskus suruunsa ja joskus malkaa silmässään tai kiväärinpiippua ohimollaan muuten vain, ja sillä kyynelten mitalla on jokainen tällä pallolla kituvainen Jumalan edessä kelvollinen elämään.

Katja Kettu on Rovaniemeltä kotoisin oleva kirjailija ja kolumnisti sekä Turun taideakatemiasta valmistunut animaatio-ohjaaja. Esikoisteos Surujenkerääjä (2005) voitti Tampereen yliopiston Teema-ainejärjestön jakaman Tiiliskivipalkinnon ja Kätilö – romaani vuoden 2012 Runeberg-palkinnon. Kätilö oli myös vuoden 2011 myydyimpiä teoksia Suomessa. Todenmakuinen ja monikerroksinen romaani on vaatinut varmasti valtavasti pohjatyötä, mutta niin siihen on sitten saatukin mukaan monta sotaan liittyvää ilmiötä: ideologiat, vastarintaliike, vakoilu puolin ja toisin, vankileirien kauheus. Tämä kirja jää mieleen pitkäksi aikaa.