BARREAU, NICOLAS: Rakkausromaanin resepti

Kustantaja: Tammi 2013
Alkuteos: Das Lächeln der Frauen
Suomennos: Veera Kaski

Nicolas Barreau (s. 1980) on opiskellut Sorbonnen yliopistossa historiaa ja romantiikkaa ja työskennellyt pariisilaisessa kirjakaupassa. Teoksensa ranskalainen Barreau kirjoittaa hieman yllättäen saksaksi, mikä selittyy äidinpuoleisilla saksalaisilla sukujuurilla. Maailmanlaajuista menestystä tuli järjestyksessä toisella teoksella Rakkausromaanin resepti, jossa sekä kirjakaupalla että kielikysymyksillä on merkittävä rooli.

Aurélie on perinyt isältään Pariisin keskustassa sijaitsevan Le Temps des Cerises –ravintolan ja menu d’amourin reseptin (ohjeet kirjan lopussa). Eräänä päivänä kohtalo puuttuu 32-vuotiaan Aurélien elämään. Rakastetun hylkäämänä hän vaeltelee sateessa pitkin katuja ja poikkeaa tunnelmalliseen kirjakauppaan. Siellä käteen osuu romaani, jonka sankaritar muistuttaa häntä itseään viimeistä piirtoa myöten ja jossa tapahtumapaikkana on nimeltä mainiten hänen oma ravintolansa. Aurélie ei ole lukuihmisiä, mutta tämä kirja tempaa hänet mukaansa, saa itkemään ja nauramaan ja itse asiassa unohtamaan petollisen rakastetunkin. Kirjan kirjoittaja on kansiliepeen mukaan ranskalaiseen ruokaan ja Pariisiin ihastunut englantilainen Robert Miller, komea mies joka asustelee maaseudulle eristäytyneenä koiransa kanssa. Aurélie haluaa kiittää kirjoittajaa, joka on niin ratkaisevasti vaikuttanut hänen elämäänsä, ja ottaa sen vuoksi yhteyttä kirjan ranskalaiseen kustantajaan. Näin hänen elämäänsä saapuu nuori kustannustoimittaja André.

Tapahtumista kertovat vuoron perään Aurélie ja André, joten kummankin näkemykset asioista tulevat lukijan tietoon. Andrélla on salaisuus, jota hän ei voi paljastaa ja joka sysää hänet yhä syvemmälle väärinkäsitysten suohon. Miten hän selviää kiperästä tilanteesta? Hahmona André on sympaattinen ja myötätuntoa herättävä, kun taas Aurélie jää etäisemmäksi ja hieman ärsyttäväksikin. Andrén välityksellä lukija pääsee tutustumaan myös kustannustoimintaan ja kirjailijan työhön.

   Minulla on teoria, jonka mukaan kirjoja kirjoittavat ja tarinoita kertovat ihmiset voidaan jakaa kolmeen luokkaan.

   Ensimmäiset kirjoittavat vain ja ainoastaan itsestään – heitä kuuluu maailmankirjallisuuden suurimpiin nimiin.

   Toisilla on kadehdittava kyky keksiä tarinoita. He istuvat junassa, katsovat ulos ikkunasta, ja yhtäkkiä heillä on idea.

   Ja sitten on vielä kolmas ryhmä, niin sanotut impressionistit kirjailijoiden joukossa. Heillä on lahja löytää tarinoita.

   He kulkevat silmät avoimina maailman halki ja poimivat tilanteita, tunnelmia ja pikku kohtauksia kuin kirsikoita puusta.

Kirja on kepeä ja hauska, ranskalaisella tavalla elegantti. Tapahtumia ei paisutella ylettömästi, vaan tietynlainen todellisuudentaju säilyy. Kirjasta jää sopivan kesäinen ja hyvä mieli.