Veera Nieminen on syntynyt vuonna 1978 Simpeleellä Itä-Suomessa. Nyt tämä hevostalousagrologi emännöi 16 hevosen ja kahden ponin tallia Hämeessä, mirosiruttaa seudun varsoja, kirjoittaa artikkeleita ja kolumneja hevosalan lehtiin ja pitää perheen tallin blogia. Avioliittosimulaattori on hänen esikoisteoksensa, puolileikillä sanottuna ”näyttö siitä ettei Veera Nieminen ole pelkästään mäkihyppääjä Toni Niemisen vaimo”.Eteläkarjalaisen Ainon ja varsinaissuomalaisen Jussin katseet kohtaavat messuhallissa ja kaikki on sillä selvää. Entiset heilat häviävät taivaanrannan taakse ja hevostyttö Aino karauttaa länsirannikolle tutustumaan rakastettunsa perheeseen ja perheen omistaman lypsykarjatilan elämään. Tilalla asuu vain miesporukkaa eli Jussin lisäksi Unto-isä, pikkuveli Jaakko ja isän naimaton veli Erkki. Perheen nainen – Unton vaimo ja Jussin ja Jaakon äiti – on kuollut lapsivuoteeseen ja vielä vuosienkin jälkeen suru kahlitsee perhettä. Kukaan miehistä ei halua tehdä Anitalle kuuluneita töitä (ruoanlaitto, leipominen, puutarhanhoito) eikä muuttaa Anitan suunnittelemaa sisustusta. Vilkasverinen ja puhelias Aino törmää pakoileviin katseisiin, hymyttömyyteen, pitkiin äänettömyyden hetkiin ja selittämättömiin puheisiin. Mikä on esimerkiksi trekoli?
- Niin mitä mie nyt rupeen laittamaan? Osaanks mie?
Unto kääntyy takaisin.
- Kitkee, se kysyy vähän närkästyneellä äänellä.
Nyt se puhuu japania.
- Kitkee, toistan.
Kun sanon sanan itse, tajuan että se tarkoittaa kitkeä, rikkaruohoja. Unto katsoo minua ja yrittää arvioida olenko aineissa.
Aino yrittää saada eloa miesporukkaan ehkä liiankin innokkaasti, tuntee itsensä epätoivotuksi, pahoittaa mielensä, epäilee koko suhteen onnistumista – ja kasvaa. Räiskyvän Ainon lisäksi ovat Avioliittosimulaattorin muutkin henkilöt aika mainioita. Ihana Jussi on sekoitus järkeä ja tunnetta, Unto pidättyvyyttä ja huumorintajua, Jaakko teini-iän uhmaa ja aikuismaista ymmärrystä. Ja Erkki on Erkki, äärimmäisen pedantti, tapoihinsa jumittunut ja puhumaton peräkamarinpoika, jolla kuitenkin tuntuu olevan jotain vipinää…
Avioliittosimulaattorista jää hykerryttävän hyvä olo. On hieman kohellusta ja hieman surua, paljon arkea ja paljon rakkautta. On nasevaa huumoria, eloisaa replikointia ja kielellisiä oivalluksia. Nieminen on ammentanut omista tunnelmistaan ja kommelluksistaan, mutta on lopputuloksessa ylittänyt omakohtaisuuden rajat ja luonut viihdyttävän ja elämänmakuisen paketin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti