RAUHALA, PAULIINA: Taivaslaulu

Kustantaja: Gummerus 2013

Oululaisen äidinkielenopettajan Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu on vuoden 2013 puhutuimpia romaaneja osin lestadiolaisuuteen liittyvän sisältönsä vuoksi, mutta myös kaunokirjallisten ansioittensa takia. Kirjailija on itse kasvanut lestadiolaisuuteen, joten hän tuntee aihepiirin hyvin. Taivaslaulu ei kuitenkaan ole omaelämäkerrallinen eikä myöskään kenenkään toisen tarina, vaan fiktiivinen kertomus.

Vilja ja Aleksi ovat tavatessaan nuoria opiskelijoita, joiden maailma on lupauksia täynnä. Roihuavaa rakkautta pidätellään häihin asti, jotta sitten voitaisiin nauttia läheisyydestä luvallisesti ja häpeilemättä. Yhdeksän kuukauden kuluttua syntyy perheen esikoinen, riemuisa tapaus. Kuusi vuotta myöhemmin lapsia on neljä, uusi raskaus alullaan ja riemu kadonnut. Miten naiset oikein jaksavat toimia vanhalestadiolaisuuden vaatimina synnytyskoneina vuodesta toiseen? Vilja ei jaksa, vaikka häntä lohdutetaan näin:

Selviäminen on helpompaa, jos ajattelee enemmän välietappeja kuin lopullista maalia. Kun jaksan tämän raskauden. Kun tämä vauva täyttää vuoden. Kun pärjään tämän päivän ja viikon. Naisen biologiassa on myös oma viisaus. Kun uusi vauva syntyy melko pian, ei äiti ehdi liikaa paapoa taaperoa vaan tämä oppii itsenäistymään sopivasti.

Taivaslaulussa sukelletaan vuoronperään Viljan ja Aleksin ajatuksiin, jolloin kummankin näkökanta tapahtumien suhteen käy selväksi. Etenkin masennuksensa kanssa kamppaileva Vilja tulee lähelle, niin hienovaraisesti kirjailija osaa kuvata hänen vähittäistä murtumistaan ja elämänhalun ehtymistä. Aleksi on sympaattinen hahmo, ei toki täydellinen mutta rohkea ja lempeä. Kummankin välityksellä nostetaan esiin jokin vanhalestadiolaisuuteen liittyvä epäkohta – ei kuitenkaan kiihkoillen, vaan hyvin asiallisesti. Uskoa itsessään ei arvostella, vaan ihmisten (= miesten) siihen lisäämää tulkintaa. Viljan ja Aleksin tekemästä ratkaisusta voisi kenties olla esikuvaa muillekin.

Kirjan kieli on vaihtelevaa ja kaunista, mutta paikoin jo sisältöä syövän runsasta. Tekstiin on ujutettu virsien, runojen ja laulujen säkeitä, joiden alkuperä mainitaan kirjan lopussa. Siinä vyöryy kalevalamittaa, barbiekieltä ja korkeaaveisua. On lasten viatonta ihmetystä ja hupaisan suorasukaisia kysymyksiä. On tuskaisaa tulivuorenpurkausta ja kevään iloista keveyttä.

Valon jossa ei ole pelkoa voin jakaa vain rakkaimpani kanssa, hänen joka yhä kulkee kanssani. Hiljaisuus suojelee meitä, kietoo keveät verhonsa ympärillemme, sulkee pois katseet jotka kieltävät ilon, ja me olemme kahden, minä ja hän, laaksojen lilja ja omenapuu. Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut.