Alkuteos: The Absolutist
Suomennos: Laura Beck
Irlantilainen kirjailija John Boyne (s. 1971) saavutti maailmanlaajuista menestystä natsi-Saksaan sijoittuvalla romaanilla Poika raidallisessa pyjamassa (suomeksi 2008), josta tehtiin elokuvakin. Lisäksi Boynelta on suomennettu meriseikkailu Kapina laivalla (2009), Romanovien viimeisiä vaiheita kuvaava Tarkoin vartioitu talo (2011), lastenromaani Nooa Notkoniitty karkaa kotoa (2011) ja nyt viimeisimpänä ensimmäiseen maailmansotaan ajoittuva Kuudes mies.
Kirjan minäkertoja on 21-vuotias Tristan Sadler, joka lähti 17-vuotiaana (alaikäisenä) sotimaan isänmaallisen innostuksen vallassa. Niistä kahdestakymmenestä nuoresta miehestä, joista koulutusleirillä muokattiin sotilaita, palasi elävänä vain Tristan ja ”eräs joka tuli hulluksi”. Eikä Tristankaan oikeastaan koskaan palannut.
Minä en usko selviytyneeni. Minua ei ehkä ole haudattu ranskalaiselle pellolle, mutta siellä minä viipyilen.
Kertomuksessa eletään vuoroin sotavuotta 1916 ja vuoroin vuotta 1919, jolloin Tristan matkustaa Norwichiin tapaamaan sodassa kuolleen ystävänsä sisarta. Alun alkaen on selvää, että Tristania painaa raskas syyllisyyden taakka, vaikka sen syy paljastuukin tuskastuttavan hitaasti.
Jos etsin synninpäästöä, sellaista ei ollut saatavilla. Jos ymmärtämystä, ei ollut ketään joka olisi sitä voinut tarjota. Jos anteeksiantoa, en ansainnut sitä.
Ystävän eli Will Bancroftin kuolemaan liittyy jotain äärimmäisen häpeällistä: hänet on teloitettu pelkurina, ”valkoisen sulan miehenä”. Tässä on Kuudes mies –romaanin keskeinen kysymys: kuka on oikeasti pelkuri? Onko se aseistakieltäytyjä, jonka omatunto ei salli tappamista mutta kuitenkin toimimisen esimerkiksi paarinkantajana? Onko se absoluuttipasifisti, joka on menettänyt uskonsa sodan moraaliseen oikeutukseen eikä halua osallistua sotimiseen pienimmälläkään tavalla? Onko se mies, joka ei halua oman rauhansa vuoksi puuttua näkemiinsä vääriin tekoihin?
Boyne kuvaa sodan kauhuja kaunistelematta. Mudan keskellä ryömivät nuoret miehet nälän ja tautien ahdistamina, menettävät tovereita viereltään, pelkäävät, turtuvat, kovettuvat tai murtuvat. Hädän keskellä he etsivät ystävää ja lohtua, mutta miten pitkälle on silloinkaan oikeus mennä? Osoittaa Boynen taidokkuutta kirjoittajana, ettei Kuudes mies käy missään vaiheessa ihan liian ahdistavaksi. Hän osaa tehdä henkilöistään eläviä, moniulotteisia. Sekä Will että Tristan muuttuvat näkemänsä ja kokemansa myötä, mutta heidän lopullisiin ratkaisuihinsa vaikuttavat kuitenkin lapsuudessa ja nuoruudessa saadut opit. On suuri ero siinä, onko perheen nujertama ja hylkäämä vai kaikkien ihailema ja rakastama. Kuudes mies on vaikuttava tarina kaikessa karussa konstailemattomuudessaan. Loppuratkaisu yllättää täydellisesti. Siihen viittaa myös kirjan suomenkielinen nimi, jonka osuvuuden ymmärtää vasta kirjan luettuaan.
PS. Miten pitkälle kirjan juonta saa paljastaa takakannessa? Ainakin Kuudes mies kannattaisi lukea kylmiltään, ilman mitään ennakkokäsityksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti