Jari Tervon uusimmassa romaanissa Esikoinen on näennäisesti useita yhtymäkohtia kirjailijaan itseensä, sillä kirja koostuu päiväkirjamerkinnöistä, joita tekee Jari-niminen 13-vuotias rovaniemeläispoika vuonna 1972. Omaelämäkerrallinen teos silti tuskin on kyseessä, niin paljon siinä on mielikuvituksellista lentoa.Poika tarkkailee elämää ympärillään, kuuntelee tarinoita ja kirjaa kaiken muistiin. Isomummu Esme muistelee suurta rakkauttaan, palmikkopäistä kiinalaismiestä, johon tutustui toimiessaan tsaarin upseerin palvelijana. Aune-täti taas uskoo olleensa syytettynä noituudesta vuoden 1677 käräjillä ja kertoilee ajoista yllättävän johdonmukaisesti – mutta vain silloin, kun lääkkeet ovat jääneet ottamatta. Poika löytää myös äitinsä salaiset muistiinpanot, joita tämä on kirjoittanut reseptien takapuolelle. Tämä saa pojan toteamaan; ” Lapsi tietää aina enemmän kuin aikuinen luulee”. Tosin äiti kirjaa pian tämän jälkeen: ”Aikuinen tietää aina enemmän kuin lapsi luulee.”
Nykyhetkessäkin tapahtuu monenlaista: pikkuveljen vakava sairaus, vierasmaalaisen naapurin mystinen katoaminen, isän maalausfirman selkkaukset… Siinä ohella poika kokee kaikkia niitä hämmentäviä ja kiihottavia asioita, joita nuoruuteen kuuluu. Tapahtumia sidotaan ajankohtaansa sirottelemalla sekaan mainintoja musiikista, urheilusuorituksista, poliittisista käänteistä ja uusista keksinnöistä. Ne kertovat paljon niille, jotka ovat tuon ajan itse eläneet.
Esikoinen on eloisa ja monikerroksinen teos. Siitä henkii lämmin ja lempeä tunnelma, vaikka ikäviäkin asioita tapahtuu. Suvun värikkäiden henkilöiden välillä vallitsee yhteishenki ja huolenpito ja esimerkiksi mehumaijaa kiikutetaan edestakaisin aina sitä tarvitsevalle. Tervon tyyliin kuuluu tietynlainen reipas ronskius yhdistyneenä nokkelaan sanailuun, niin nytkin. Yksityiskohtainen kerronta kasvattaa arkipäivän tapahtumia absurdeihin mittasuhteisiin. Sanakäänteet ovat riemastuttavia ja sanat värikkään kuvailevia.
Möhöpilvien mahassa räjähtelivät rovaniemeläisten laihat raketit. Hellanlevyllä varrestaan kuumenevalla kauhalla sulatettu tina ennusti vikaan… Olin saanut geenibingossa isäni nenän. Isomummu pani sen aina merkille kun istuimme isän kanssa pöydässä nokikkain. Yhdellä kertaa näki kintaalla niistettävän ja sen pienoismallin, nykyhetken ja tulevan. Nenä ennusti isomummun mukaan tinaa tarkemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti