KAKSI ROMAANIA IRANIN LÄHIHISTORIASTA

Alkuvuodesta 2014 on ilmestynyt kaksi Iranin lähihistoriaan liittyvää romaania, joissa maan väkivaltaisia ja verisiä tapahtumia tarkastellaan tavallisen ihmisen näkökulmasta.  Jakarandapuun lapsissa seurataan muutaman perheen ja suvun vaiheita kolmenkymmenen vuoden ajalta eli vuodesta 1983 nykyhetkeen asti. Kohtalon kirjassa kokemuksia kirjaa nainen, joka viidenkymmenen vuoden aikana ennättää nähdä shaahin vallan, hetkellisen vapauden kauden, uskonnollisen terrorin, Iranin ja Irakin välisen sodan sekä nykyhetken maastamuuton. Kumpikin teos valaisee hienolla tavalla historiaa ja kulttuuria, jonka vivahteita ja eri puolia ei juuri tunne ja siksi saattaa tulkita väärin ja yksipuolisesti.

DELIJANI, SAHAR: Jakarandapuun lapset

 

Kustantaja: WSOY 2014

Alkuteos: Children of the Jacaranda Tree

Suomennos: Laura Jänisniemi

Sahar Delijani syntyi vuonna 1983 vankilassa Teheranissa, varttui Kaliforniassa ja asuu nyt Torinossa, Italiassa. Esikoisteos Jakarandapuun lapset perustuu paljolti Delijanin vanhempien kokemuksiin poliittisina vankeina. Kirja koostuu lyhyistä kertomuksista, joissa esiintyvät saman suvun jäsenet eri aikakausina. Keskeisessä asemassa on isoäidin kaikille avoin talo, jonka pihalla kasvava jakarandapuu ja kukkien tuoksu yhdistyvät muistoihin.

Leila kuvitteli että he eläisivät elämänsä samalla tavalla kuin istuivat tuossa: hennot kädet toistensa olalla, vyötäisillä, polvilla. Kohtalot samalla tavalla yhteen punoutuneina kuin kädet nyt. Hän ei kyennyt näkemään lapsia sisaruksina eikä serkuksina. Hänen silmissään he olivat yhden ruumiin kolme kuvajaista. Kolme yhdessä kuin puun oksat, kotipihan jakarandapuun. Kukaan ei pystynyt sanomaan missä puu loppui ja oksat alkoivat. Sitä nämä kolme lasta olivat: puu ja sen oksat.

Ensimmäiset tarinat sijoittuvat Teheraniin 1980-luvulle, aikaan jolloin islamilaisen vallankumouksen jälkeen kommunistisen aatteen kannattajia ja muita idealisteja vangittiin, kidutettiin ja teloitettiin tuhatmäärin. Samaan aikaan oli käynnissä tuhoisa sota Irakia vastaan. Heti kirjan alussa joudutaan seuraamaan nuoren naisvangin nöyryyttävää synnytyskokemusta ja myöhemmin nuoren isän riipaisevaa rakkautta, kun hän askartelee vankilassa vastasyntyneelle tyttärelleen taatelinkivistä rannerenkaan. Näiden lukujen vauvat ovat myöhemmissä luvuissa jo aikuisia, mutta heidänkin kaipuunsa kohti uudempaa ja vapaampaa yhteiskuntaa törmää hallituksen raakoihin voimatoimiin. Moni nuorista kantaa menneisyyden traumaa, koska puhdistukset ja sota ovat vieneet vanhemmat tai sitten vanhempi ei pysty kertomaan totuutta menneisyydestään. Perhe ja suku ovat silti ihmisille tärkeitä ja siteet vahvat eri sukupolvien välillä, vaikkei enää asuisikaan Iranissa. Maana Iran on monelle jo vieras uskonnollisine vaatimuksineen ja tapoineen ja Teheran hiljainen ja iloton kaupunki, pelolla ja valvonnalla nujerrettu.

Kunpa äiti olisi täällä ja hän voisi painaa kasvonsa äidin rintaa vasten ja tuntea hänen lämpönsä ja kuulla hänen sydämensä lyönnit ja kadota ja nukkua ja herätä jakarandankukkien makeaan tuoksuun ja äidin pehmeisiin askeliin pihalla.

Jakarandapuun lapset -teoksessa on paljon henkilöitä ja heidän välisensä suhteet hahmottuvat hitaasti, joten välillä joutuu palaamaan taaksepäin tarkistamaan asioita. Kieleltään kirja on pursuavan värikäs ja runollinen. Ihmiset ilmaisevat tunteitaan hyvin voimakkaasti ja rajusti; esimerkiksi läheisen kuolemaa surraan ulisten, miltei nääntymykseen saakka. Lopussa pohditaan hieman liian pitkästi sitä, onko eri aikakausien ja yksilöiden kärsimyksen välillä jotain eroa, ja mielenkiinto pyrkii herpoamaan. Kirja päättyy kuitenkin kauniisti anteeksiantamuksen ja sovinnon voittoon.

SANIEE, PARINOUSH: Kohtalon kirja

Kustantaja: Tammi 2014

Alkuteos: Shame man

Suomennos: Anna Lönnroth (englanninkielisestä laitoksesta The Book of Fate)

Parinoush Saniee (s. 1949) on koulutukseltaan sosiologi ja psykologi. Kohtalon kirja on hänen esikoisteoksensa, jonka julkaiseminen kiellettiin Iranissa kahdesti ennen kuin se vapautui sensuurista vuonna 2003. Ilmestyttyään se osoittautui menestysteokseksi, mutta uusille painoksille ei hallitus enää myöntänyt lupaa.

Kohtalon kirja alkaa varsin tutuksi tulleella kuviolla. Nuori koulutyttö Masume käy salaa kirjeenvaihtoa komean apteekkiapulaisen kanssa, mutta joutuu perheen painostuksesta niin pikaisiin naimisiin, ettei ennätä edes nähdä tulevaa aviopuolisoaan.  Nyt seuraa kuitenkin yllätyskäänne ja kirja jatkuu täysin ennakoimattomalla tavalla. Masumen aviomies Hamid ei olekaan perinteinen perhetyranni, vaan shaahin valtaa vastaan taisteleva idealisti, joka edellyttää myös vaimoltaan modernia pukeutumista ja oppineisuutta. Lahjakkaalle Masumelle opiskelusta muodostuu elinikäinen intohimo, mutta avioliitto on yhtä tunteiden vuoristorataa ahdistuksesta onneen, häpeästä ylpeyteen, vapaudesta kahleisiin. Lastensa vuoksi Masume jaksaa taistella ja etsiä ratkaisuja epätoivoisissakin olosuhteissa.

Kirja on paksu, yli 600 sivua, mutta jaksaa pitää mielenkiinnon yllä. Juoni osoittautuu jännittäväksi ja henkilökuvaus monipuoliseksi ja eläväksi. On uutta kohti pyrkiviä ja on perinteisiin sitoutuneita, on idealisteja ja on opportunisteja, on kiihkouskovaisia ja on välinpitämättömiä. Perheen sisälläkin aatteet ja asenteet vetävät eri suuntiin ja aiheuttavat surua ja välirikkoja. Masume kuvaa henkilöitä ja tapahtumia kuivan humoristisesti, mikä on hykerryttävä vastakohta muiden kiihkoilulle ja yliampuvalle melskaamiselle. Sanoissa on myös purevuutta esimerkiksi puututtaessa tytön arvottomuuteen verrattaessa poikalapseen:

Isoäiti pyörtyi kuullessaan, että lapsi oli tyttö. Mutta myöhemmin Faatille tuli toinenkin ongelma. He sanoivat, että Faati oli paha enne, koska hänen syntymänsä jälkeen äiti sai kaksi keskenmenoa, ja molemmilla kerroilla lapsi oli poika. En tosin tiedä, mistä äiti tiesi, että ne olivat poikia.

Samaten ottamalla kantaa politiikkaan:

"Sano minulle, mikä on demokraattinen hallinto?" kysyin. "Eikö se ole kansan valitsema? No, kansa on valinnut. Mutta sinä, herraseni, et kykene sulattamaan sitä, että kansa, ne ihmiset joiden puolesta olet paukuttanut rintaasi, on äänestänyt islamilaisen hallinnon puolesta. Eli ketä vastaan sinä nyt olet lähdössä sotimaan?"

Masume on sinnikäs ja teräväjärkinen nainen, jolle toivoisi ihan ikiomaa täyteläistä onnea. Mitä Masume itse pitää tarpeeksi hyvänä elämänä?