Alkuteos: The Paris Wife
Suomennos: Irmeli Ruuska
Yhdysvaltalainen Paula McLain (s. 1965) sai idean kirjaansa lukiessaan Ernest Hemingwayn muistelmateosta Nuoruuteni Pariisi, jossa tämä puhuu hyvin rakastavasti ensimmäisestä vaimostaan Hadley Richardsonista. Romaanissa Nuoruutemme Pariisi näkökulma onkin nimenomaan Hadleyn. Vaikka henkilöt esiintyvät kirjassa sepitteellisinä hahmoina, perustuvat kuvaukset dokumentoituun historialliseen aineistoon, esimerkiksi Hemingwayn ja Richardsonin väliseen runsaaseen kirjeenvaihtoon.Vauraan perheen suojelema ujo Hadley Richardson tutustuu kutsuilla elämäniloiseen ja karismaattiseen Ernest Hemingwayhin ja solmii lyhyen tuttavuuden jälkeen avioliiton tämän kanssa. Pian pariskunta etsiytyy Pariisiin, jonka kuumeisen kiihkeä ilmapiiri vetää etenkin taiteilijoita puoleensa. Kunnianhimoinen Ernest saa vaikutusvaltaisia tukijoita ja sen myötä vauhtia kirjailijanuraansa. Hadley pysyttelee taustalla, luopuu omasta pianistinurastaan, rakastaa ehdoitta ja antaa paljon anteeksi, mutta silti suhde alkaa säröillä. Ernest ei kestä pienintäkään kritiikkiä eikä häiriötä työssään, ei rajoja eikä sitoumuksia. Jos jokin asia alkaa houkuttaa, niin puolustuksia halun toteuttamiseen löytyy kyllä. Entäpä kun Hadleyn ystäväksi ujuttautuu tyylikäs ja määrätietoinen Pauline?
Nuoruutemme Pariisin alku ei innosta, vaan vaikuttaa suorastaan tylsältä tapahtumaluettelolta. Vähitellen mielenkiinto kuitenkin herää ja loppujakson lukee jo vauhdikkaasti. Hadleyn hämmentynein silmin nähdään 1920-luvun Pariisi, jossa ensimmäisen maailmansodan kauhut yritetään haudata jatkuvan juhlahumun alle, alkoholiin ja vapaaseen seksiin. Henkilöitä on paljon, mutta vain harva saa syvyyttä – koska he eivät ole läheisiä Hadleyllekään. Hadley itse kehittyy melko uskottavasti naiivista aviomiehen palvojasta itsenäiseksi naiseksi. On hyvä, että kirjassa kerrotaan myös päähenkilöiden myöhemmistä vaiheista ja viimeisestä haikeansuloisesta sovinnosta. Nuoruutemme Pariisin paras anti taitaa kuitenkin olla se, että se lisää hieman historian tuntemusta ja herättää halun lukea uudelleen esimerkiksi Hemingwaytä ja Fitzgeraldia.
PS. Hadley kuvaa kaiken aikaa nuorta Hemingwaytä adjektiivilla ”kaunis”. Piti ihan tarkistaa Googlen kuvahausta sen paikkansapitävyys: totta oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti