ANDERSSON, LENA: Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta

Kustantaja: Siltala 2014

Alkuteos: Egenmäktig förfarande – en roman om kärlek

Suomennos: Sanna Manninen

Ruotsalaisen Lena Anderssonin (s. 1970) viides romaani Egenmäktig förfarande – en roman om kärlek voitti syksyllä 2013 kaunokirjallisuuden August-palkinnon, joka arvostukseltaan vastaa suomalaista Finlandia-palkintoa. Teräväsanaisen kolumnistin maineessa oleva Andersson toimii kirjallisuuskriitikkona Svenska Dagbladetissa ja kolumnistina Dagens Nyheterissä ja Fokus-aikakauslehdessä. Ilahduttavan rivakasti suomennettu Omavaltaista menettelyä : romaani rakkaudesta on kooltaan pieni mutta sisällöltään antoisa – etenkin jos pitää mustasta huumorista.

Ester Nilsson on kolmekymppinen runoilija ja esseisti, joka elää järkevässä ja yllätyksettömässä parisuhteessa, kunnes kohtaa työtehtävien puitteissa keski-ikäisen videorunoilija Hugo Raskin. Jokin Hugossa vetoaa Esteriin niin, että hän rakastuu päätä pahkaa:

Ester meni aivan voimattomaksi katsoessaan Hugon liikkeitä ja ajatellessaan, miten aistillisen täytyy olla jokaisen, joka näkee kauneutta sateessa seisovissa ihmisissä. Eikö hän ollutkin koko elämänsä etsinyt juuri sitä?

Intohimo roihusi Esterin sisällä. Polttomoottorit kävivät kaikilla sylintereillä. Hän eli pelkällä ilmalla. Hän ei syönyt eikä kaivannut ravintoa. Hän ei juonut eikä tuntenut janoa. Päivä päivältä housut roikkuivat hieman enemmän. Hänen lihansa oli tulessa eikä hän pystynyt nukkumaan.

Esterin avoliitto loppuu siihen. Uusi suhde etenee ensin lupaavasti: on tapaamisia kahviloissa, pitkiä älykkäitä keskusteluja (pääasiassa Hugosta) ja viimein rakastelua. Ester on onnesta huumaantunut ja innoissaan, mutta Hugo alkaa vetäytyä. Voiko häntä sitten vaatia vastuuseen asiasta, jota pitää hetken huvituksena itselleen yhdentekevän naisen kanssa? Voiko häntä syyttää julmuudesta, jos hän tietoisesti tai tiedostamattaan herättää Esterissä toivonkipinän yhä uudestaan? Ainakin tarinan edetessä tulee halu ravistella Esteriä itseään! Miksi hän yhä uudestaan nöyryyttää itsensä haikaillessa haluttoman miehen perään?  Miksi hän pettää itseään ja tulkitsee selvät kohteliaisuusfraasitkin rakkaudentunnustuksiksi? Nainen on tunnetusti selkeä-älyinen analyytikko, mutta osoittautuu rakastuessaan täysin kritiikittömäksi, sokeaksi ja kuuroksi!

Puhumisesta ei ole mitään hyötyä. Rehellisiä vastauksia ei tule, mikä johtuu huomaavaisuudesta. Toinen pettää ja toista petetään, eikä mitään puhuttavaa ole, sillä silloin kun ei ole halua, ei ole myöskään velvollisuuksia. Armeliaisuudesta tehty teko ei paljon lämmitä, jos toinen toivoo, että se on tehty rakkaudesta.

Andersson havainnoi tarkkanäköisesti henkilöidensä ja heidän tunteidensa kehittymistä, mutta tuntuu julmalta, että Esterin tuskaisa pyristely Toivon parissa saa jatkua jatkumistaan. Silti hienosti muotoillut lausahdukset saavat myös nauramaan ja nauttimaan oivalluksista. Tarina sinällään on arkipäiväisen tuttu, mutta se on kerrottu tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Harva kirja herättää lukijassa näin voimakkaita tunteita.