KAKSI TEOSTA HYYTÄVÄÄ JÄNNITYSTÄ

ADLER-OLSEN, JUSSI: Pullopostia

Kustantaja: Gummerus 2014

Alkuteos: Flaskepost fra P
Suomennos: Katriina Huttunen

Tanskalainen Jussi Adler-Olsen (s. 1950) on aiemmin työskennellyt kustannustoimittajana, näytelmäkirjailijana, kitaristina, säveltäjänä ja kääntäjänä. Hänen apulaispoliisikomisario Carl Mørckistä ja Osasto Q:sta kertova dekkarisarjansa on saavuttanut suurta suosiota myös kotimaan ulkopuolella ja sarjan kolmas osa Pullopostia on voittanut mm. pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon vuonna 2010.

Kaksi pientä poikaa kyyhöttää venevajaan vangittuina, nälästä ja pelosta nääntyneinä. Viime hetkellä ennen kidnappaajan saapumista onnistuu vanhempi pojista kirjoittamaan omalla verellään lyhyen viestin ja pudottamaan sen pulloon suljettuna lautojen välistä veteen. Aikanaan pullo löytyykin ja toimitetaan Tanskan poliisille, mutta unohtuu vuosiksi ikkunalaudalle. Kun Carl Mørck saa tekstin käsiinsä, se on haalistunut miltei lukukelvottomaksi. Lisäksi epäilyttää, onko viesti edes vakavasti otettava avunhuuto vai vain poikien kolttonen.

Lukija tietää jo varhaisessa vaiheessa, mistä on kyse. Vinoutuneella tavalla kiihkouskovaisten ja väkivaltaisten vanhempien poika kostaa tunnekylmää lapsuuttaan sieppaamalla eristäytyneisiin uskonlahkoihin kuuluvien perheiden lapsia. Mies on psykopaatti, mutta jollakin tavalla syyt hänen kieroutumiseensa tulevat ymmärrettäviksi kun hänen taustansa välähdyksittäin selviää. Poliisi onnistuu tuskallisen hitaasti kerimään auki pullopostista alkanutta vyyhtiä, sillä uskonlahkot sulkevat tiukasti rivinsä eivätkä paljasta keskuudessaan sattuneita murhenäytelmiä. Samaan aikaan poliisia työllistää vielä tuhopolttojen sarja.

Synkkien rikostapausten lomaan tuo helpotusta se huumori, jolla kuvataan osasto Q:ta. Äksy ja jääräpäinen Carl Mørck on perimmältään aika sympaattinen ja sihteeri Rose taas hämmentävän monipersoonainen, mutta komisarion apulainen Assad vie kyllä molemmista voiton. Miehen salaperäinen tausta alkaa kutkuttaa yhä enemmän, kun hänestä paljastuu odottamattomia taitoja ja miltei yliluonnollista terävyyttä. Samalla sanalliset (tahalliset vai tahattomat?) kompastelut ja huonot vitsit huvittavat.

 "Kerropa minulle, Assad", hän sanoi, "liittyvätkö kaikki sanontasi persereikään?"
Assad virnisti. "Osaan minä pari sellaista, joissa sitä ei ole. Ne ovat huonoja."
Okei. Jos tuo oli Syyriassa huumoria, hänen suunpielensä saisivat tosiaan ottaa rennosti, jos hän joskus onnettomuudekseen joutuisi sinne.
 

Pullopostia on melko laaja dekkariksi (551 s.), mutta onnistuu pitämään jännityksen yllä loppuun asti ja vielä yllättämäänkin. Teksti etenee jouhevasti kohtauksesta toiseen eikä pitkittämisen tai toiston tunnetta synny. Tässä on dekkari parhaimmillaan!

SUND, ERIK AXL: Unissakulkija

Kustantaja: Otava 2014

Alkuteos: Hungerelden

Suomennos: Kari Koski

Erik Axl Sund on nimimerkki, jonka taakse kätkeytyvät ruotsalaiset Håkan Axlander Sundquist (s. 1965) ja Jerker Erikson (s. 1974). Håkan on ääni-insinööri ja muusikko, jonka yhtye iloveyoubaby! edustaa elektropunkia. Jerker puolestaan on toiminut Håkanin yhtyeen tuottajana ja työskentelee nykyisin kirjastonhoitajana vankilassa. He saivat vuonna 2012 Ruotsin Dekkariakatemian erikoispalkinnon Victoria Bergman -trilogiastaan. Sarjan ensimmäinen osa Varistyttö ilmestyi suomeksi keväällä 2014 ja toinen osa Unissakulkija sopivasti nyt kesälomalukemiseksi. Kolmannen ja viimeisen osan Varjojen huoneen arvioitu ilmestymisaika on lokakuussa. Kaikista parasta olisi, jos pystyisi lukemaan osat yhtäjaksoisesti, mutta kukapa malttaa odottaa syksyyn asti?

Unissakulkija jatkaa saumattomasti siitä hetkestä, johon Varistyttö jäi. Rikoskomisario Jeanette Kihlbergin poika on kadonnut salaperäisesti kesken huvipuistovierailun, kenties kokemaan samanlaista kohtaloa kuin Varistytössä julmasti murhatut maahanmuuttajapojat. Noiden murhien tutkiminen on rahallisista syistä virallisesti lopetettu, mutta Jeannette jatkaa silti omaa selvitystyötään. Samanaikaisesti poliisi joutuu tutkimaan säälimättömiä murhia, joiden kohteena tällä kertaa ovat aikuiset. Uhreilla tuntuu olevan yhteyksiä toisiinsa niin menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin ja kaiken aikaa nousee esiin nimi Victoria Bergman… Ystävänsä terapeutti Sofia Zetterlundin avulla Jeannette yrittää rakentaa murhaajasta psykologista profiilia, mutta kuinka luotettava yhteistyökumppani Sofia on? Hänhän on juuri havainnut itsessään sivupersoonan, jonka kokemuksista ja tekemisistä hänellä on vain hämäriä aavistuksia. Jälleen kerran kirja loppuu äkisti kesken tilanteen.

Unissakulkija sukeltaa syvälle rikkoutuneeseen mieleen. Isänsä ja muidenkin miesten hyväksikäyttämä tyttö pystyy elämään vain luomalla itselleen sivupersoonia, jotka ottavat kantaakseen tuskan, häpeä ja vihan.

Matelija syö ja nukkuu ja Unissakulkija seisoo ulkopuolella ja katselee mitä Victorian muut osat tekevät puuttumatta asiaan. Unissakulkijasta hän pitää kaikkein vähiten, mutta samalla hän tietää, että sillä on parhaat mahdollisuudet jäädä henkiin, ja se on se osa jota hänen tulee kehittää. Muut on kuorittava pois.

Sitten on Varistyttö, ja Victoria tietää, ettei sitä osaa voi ottaa pois hänestä.

Varistyttöä ei voi hallita.

Nyt joutuu pohtimaan myös kiusaamisen olemusta. Miksi jostakusta tulee kiusaaja? Miten hän valitsee uhrinsa? Tuskinpa esimerkiksi koulukiusaajat osaavat aavistaa, miten kauaskantoisia vaikutuksia heidän teoillaan voi olla. He unohtavat menneen varsin pian, mutta kiusattu jää kiinni vihaansa.

Lumipallo heitettiin pyörimään neljännes elämää aiemmin työkaluvajassa Sigtunan humanistisessa lukiossa, ja vyöryessään se tempaisi mukaansa hänetkin ennen kuin jatkoi matkaansa kohti väistämätöntä.

Tämäkin trilogian osa vie mukanaan eikä itse asiassa tunnu yhtä ahdistavalta kuin Varistyttö, vaikka käsitteleekin pimeyttä ja hulluutta. Lukija tietää huomattavasti enemmän kuin kirjan henkilöt, mikä aiheuttaa pelkoa heidän puolestaan.

PS. Kirjan kansi on jälleen mukailu Carl Larssonin maalauksesta. Peiliin ei nyt kuvastukaan taiteilija, vaan…