EKMAN, KERSTIN: Huijareiden paraati

Kustantaja: Tammi 2014

Alkuteos: Grand final i skojarbranschen

Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Ruotsalainen Kerstin Ekman (s. 1933) aloitti uransa dekkaristina, mutta siirtyi myöhemmin yhteiskunnallisiin ja psykologisiin teemoihin. Psykologinen dekkari Tapahtui veden äärellä toi hänelle August-palkinnon vuonna 1993 ja seuraavana vuonna Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Pohjois-Ruotsin historiaa käsittelevällä Sudentalja-trilogian päätösosalla Raaputusarvat Ekman voitti toisen August-palkintonsa vuonna 2003 (toistaiseksi ensimmäisenä ja ainoana kirjailijana palkinnon historiassa). Ekmanista tuli Ruotsin Akatemian jäsen vuonna 1978, mutta hän lopetti  toimintaan osallistumisen vuonna 1989, koska akatemia ei hänen mielestään tukenut fatwa-kuolemantuomion saanutta Salman Rushdieta tarpeeksi voimakkaasti. Sääntöjen mukaan Ekman on kuitenkin akatemian nimellisjäsen elämänsä loppuun saakka.

Romaani Huijareiden paraati alkaa nykyhetkestä: arvostettu kirjailija Lillemor Troj saa kustantajaltaan mystisen käsikirjoituksen, jossa hän itse näyttää olevan tarinan päähenkilönä. Teksti antaa ymmärtää, että kaikki Lillemorin teokset on tosiasiassa luonut hänen ystävättärensä Babba Anderson ja Lillemorin kirjallinen osuus on rajoittunut puhtaaksikirjoittamiseen ja pieneen stilisointiin. Viehättävä ja sanavalmis Lillemor on ollut julkisuuden hahmo, kun taas roteva ja rääväsuinen Babba on vetäytynyt taustalle. Kaikki maine on koitunut Lillemorille, mutta vain Ruotsin akatemian jäsenyys on tuntunut hänestä hyvältä ja turvalliselta. Syyllisyydentunne on ollut ajoittain niin voimakas, että Lillemor yrittänyt irrottautua yhteistyöstä ja uhannut jopa paljastaa huijauksen. Hän on etsinyt lohtua feminismistä, vasemmistolaisuudesta ja ympäristönsuojelusta. Samaan aikaan Babba on nauttinut omasta nerokkuudestaan ja luomisvoimastaan, kokenut upeita ihmissuhteita, ottanut ja jättänyt huolettomasti aina tilanteen mukaan.

 He ovat olleet kuin kaksi ruukkukasvia, jotka on istutettu yhdessä aivan liian pieneen astiaan. Niiden juuret ovat kiertyneet toistensa ympärille ja takkuuntuneet yhteen. Ne ovat yrittäneet imeä toisiaan, kun on tullut liian ahdasta ja ravinteetonta. Mutta kuka siipeilee eniten? Kumpi on toiselle pääravinnon lähde?

Käsikirjoitusta lukiessaan Lillemor alkaa muistella mennyttä ja vie samalla lukijan matkalle halki Ruotsin kulttuuri-ilmaston aina 1950-luvulta nykypäivään. Miten ja miksi yhteistyö Babban kanssa alkoi? Millaisia kirjoja vuosien mittaan kirjoitettiin ja millaisin tarkoitusperin? Miten suuren yleisön ja kriitikkojen mielipide muuttui tuona aikana? Samalla Lillemor taistelee helpotuksen ja ahdistuksen välimaastossa. Mitä hänelle jää, jos huijaus nyt paljastuu? Meneekö koko identiteetti?

Kirja noudattaa paljolti Ekmanin oman kirjailijauran kulkua. Haluaako hän ilmaista, että kirjailijassa pitäisi yhdistyä sekä Lillemorin että Babban ominaisuudet, jotta menestystä tulisi? Kirjailijan olisi pystyttävä käyttämään hyväkseen omasta elämästä saamiaan kokemuksia, mutta myös lukemastaan, kuulemastaan ja näkemästään saatuja vaikutteita. Hänen olisi myös osattava edustaa ja myydä itseään. Ja silti edessä on luultavasti unohdus ja päätyminen kirjakaupan alelaatikkoon.

Ekman on maineensa ja palkintojensa arvoinen. Hän kuljettaa monikerroksista tarinaa taitavasti ja tuo henkilöt hyvin lähelle lukijaa. Kieli on kaunista ja oivaltavaa, mistä tietenkin kiitos lankeaa myös suomentajalle Pirkko Talvio-Jaatiselle.