Kustantaja: WSOY 2014
Alkuteos: The twelve Tribes of Hattie
Suomennos: Helene Bützow
Nelikymppinen Ayana Mathis on
Iowan yliopiston kirjoittajakoulun kasvatti, jota ovat erityisesti innoittaneet
sellaiset merkittävät amerikkalaiskirjailijat kuin Marilynne Robinson ja Toni
Morrison. Mathisin esikoisteos Huonetta
ja sukua oli Yhdysvalloissa vuonna 2013 suuri menestys, etenkin kun
TV-kasvo Oprah Winfrey valitsi sen listalleen.
Romaani kertoo Hattie
Shepherdistä, joka vuonna 1923 pakenee äitinsä ja siskojensa (ja kuuden
miljoonan muun afroamerikkalaisen) kanssa etelävaltioiden rotuvihaa Philadelphiaan. Parin vuoden kuluttua Hattie on 17-vuotias aviovaimo ja
kaksosten äiti. Kaikki vaikuttaa lupaavalta.
Kesäkuun lopussa punarinnat kansoittivat Wayne
Streetin puut ja katot. Alueella kiiri linnunlaulu. Sirkutus tuuditti kaksoset
uneen ja sai Hattien niin hyvälle tuulelle, että hän kikatti koko ajan.
Tämän jälkeen ei elämässä iloa
paljon ole. Kaksoset kuolevat seitsemän kuukauden iässä keuhkokuumeeseen. Aviomies
osoittautuu uhkapeluriksi ja naistenmieheksi. Syntyy vielä yhdeksän lasta, joista
huolehtiminen jää Hattien vastuulle ja vie hänen voimansa, tekee umpimieliseksi,
katkeraksi ja arvaamattomaksi. Hattie tietää tilanteen:
Hattie oli ollut monessa tärkeässä suhteessa pettymys
lapsilleen, mutta olisiko kannattanut viettää aikansa halaillen ja suukotellen,
jos ei olisi pystynyt ruokkimaan heitä? Lapset eivät ymmärtäneet, että Hattien
kaikki rakkaus oli mennyt heidän vaatettamiseensa ja ruokkimiseensa, siihen
että hän valmensi heitä elämään tässä maailmassa. Maailma ei rakastaisi heitä,
maailma ei olisi ystävällinen.
Kirjan luvuista jokainen on
omistettu yhdelle Hattien lapsista (viimeinen luku lapsenlapselle). Kukin on
omalla tavallaan turvattoman lapsuuden haavoittama eikä saa otetta elämästä. On
mielisairautta ja epävakaata käytöstä, itsetuhoisuutta. Kirja päättyy
1980-luvun alkuun ja Hattien tyttärentyttären tarinaan, mutta jatkuuko suvun
tarina yhtään onnellisempana?
Huonetta ja sukua on taidokkaasti rakennettu ja kirjoitettu, mutta sävyltään kovin lohduton.
Ajankuva välittyy kertojien kautta: jazzmusiikki ja huumeet, uhkapeliluolat,
voodoojuhlat, herätyskokoukset, Vietnamin sota. Rasismi: jos valkoiset
kyykyttävät värillisiä täysin avoimesti etelässä, niin onko rikkaiden suhtautuminen
köyhiin yhtään sen parempaa pohjoisessa? Pieni toivon häivähdys lopussa on –
ehkä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti