LESBRE, MICHÈLE: Punainen sohva

Kustantaja: Lurra Editions 2014

Alkuteos: Le Canape Rouge

Suomennos: Timo Torikka

Ranskalainen Michèle Lesbre ryhtyi opettajanuran jälkeen kirjailijaksi – ensin noir-kirjallisuuden ja myöhemmin hienostuneen ja pohdiskelevan tyylilajin edustajaksi. Kaikkiaan Lesbreltä on ilmestynyt viisitoista teosta, joista yksi yhdessä Sylvie Granotierin kanssa. Ensimmäinen Lesbreltä suomennettu teos Punainen sohva oli vuonna 2008 ehdokkaana arvostetun ranskalaisen Goncourt -kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Punainen sohva on pieni kooltaan, mutta pitää sisällään paljon. Se on sarja toisiinsa näennäisen sattumanvaraisesti kietoutuneita tarinoita, jotka kerrotaan näennäisen eleettömällä tavalla. Anne-niminen ranskalaisnainen matkustaa junalla Moskovasta Irkutskiin etsimään vuosien takaista rakastettuaan, mutta ehkä vielä enemmän etsimään itseään. Maisemat ja kanssamatkustajat ovat olemassa lähinnä tarjotakseen hänelle jotain merkityksekästä (ei aina ihan todellistakaan) kokemusta. Hän liikkuu kuin unessa, Dostojevskia lukien. Miksi hän ylipäätänsä haluaa löytää Gylin uudelleen:

En suinkaan juossut pelkästään vanhan rakkauden perässä, vaan tunsin, että tuo rakkaus edusti kaikkia niitä rakkauksia, niin kuin se sisältäisi ne kaikki, monikossa ja yksikössä yhtä aikaa.

Annen matkakertomuksen rinnalla kulkee tarina hänen naapuristaan, Clémence-nimisestä vanhuksesta, jolle Anne käy lukemassa ja kertomassa tarinoita poikkeuksellisen voimakkaasti ja rohkeasti eläneistä naisista. Kummankin suosikki lienee Kafkan kirjeenvaihtotoveri Milena, joka ui joen yli kun ei muuten ehdi ajoissa rakastettuaan tapaamaan. Clémence itse oli vain yhdeksäntoistavuotias menettäessään sodan aikana kihlattunsa. Toki hän senkin jälkeen jatkoi elämäänsä ja koki uusia iloja ja uusia rakkauksia, mutta kaipuu Paulia kohtaan ei silti vähentynyt. Konkreettisena muistona rakastetusta on enää vain punaisen sohvan rakoon piilotettu valokuva, kun kaikki mennyt alkaa pikkuhiljaa unohtua. Unohtuuko myös Paul?

Kaupungissa tapahtuvat myllerrykset eivät näyttäneet vaikuttavan häneen, eihän hän edes nähnyt niitä, koska ei enää tehnyt kävelyretkiään, eikä myöskään tuntunut välittävän mitä hänelle niistä kerrottiin. Hänen todellinen Pariisinsa oli se, minkä hän oli kokenut nuoruudessaan, eikä mikään voinut sitä tuhota.

Lesbren lauseet ovat loppuun asti hiottuja ja ranskalaisen elegantteja, mikä synnyttää miltei mystisen tunnelman. Kirjailija vetää yhtymäkohtia tarinoiden ja tapahtumien välille niin hienovaraisesti, ettei niitä lukuhetkellä välttämättä oivallakaan. Jollakin lailla hahmottomaksi jäävät kuitenkin niin itse teos kuin sen kertoja. Se on impressionistinen näkymä ja häivähdys elämästä. Miten erilainen onkaan Annen junamatka verrattuna Rosa Liksomin teokseen Hytti nro 6!