Kustantaja:
Bazar 2014
Alkuteos:
The Midwife of Hope River
Suomennos: Sari Karhulahti
Patricia Harman on työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta
kätilönä Länsi-Virginiassa. Vuonna 1998 hän perusti miehensä kanssa yksityisen
luonnonmukaisia menetelmiä käyttävän synnytysklinikan, mutta luopui siitä
vuonna 2003. Aikaa jäi kirjoittamiselle. Ensin syntyi kaksi muistelmateosta ja
sitten esikoisromaani Hope Riverin kätilö.
Kirjan päähenkilö ja kertoja on 36-vuotias Patience Murphy,
itseoppinut kätilö Hope Riverin kaivoskylässä Appalakeilla. Patience on siellä
menneisyyttä paossa, sillä hän on etsintäkuulutettu ja oikealta nimeltään
Elizabeth Snyder. Eletään 1930-lukua ja suuren laman aikaa. Ammattiliittojen
vaikutusvalta on mennyttä. Kaivoksia suljetaan ja ihmiset näkevät nälkää, mutta
lapsia syntyy ja kätilö avustaa synnytyksissä, vaikka joutuisikin tekemään
työnsä ilmaiseksi. Joskus sentään joku pystyy antamaan pari dollaria,
pussillisen perunoita tai sylillisen halkoja.
Koska ihmiset ovat rahattomia, haetaan kätilö paikalle usein
vasta silloin, kun mitään muuta toivoa ei enää ole. Patience joutuu karuissa
oloissa toisinaan todella haastaviin tehtäviin, mutta selviää useimmista
vaistonsa ja epäsovinnaisiinkin menetelmiin taipuvan tilannetajunsa ansiosta. Esimerkiksi
laittamalla jännittyneen synnyttäjän lämpimään kylpyyn tai pyytämällä aviomiestä
avustajaksi. Hän osaa myös käyttää lääkeyrttejä ja rohtoja. Kirjan
mielenkiintoisinta antia ovatkin asiantuntevat kuvaukset monenlaisista
synnytyksistä ja synnyttäjistä.
Hope Riverin kätilö liikkuu
kahdessa aikatasossa, sillä menneisyys muistuu Patiencen mieleen vähän
kerrassaan erilaisten tilanteiden myötä. Kertomus etenee verkkaista tahtia,
viimeistä tiedonmurua saa odottaa pitkään ja loppu jätetään kutkuttavasti
hieman auki. Nimeltä mainitaan monia kyläläisiä, mutta keskeisiä henkilöitä on
vain kolme: Patience, hänen mustaihoinen apulaisensa Bitsy ja naapurissa asuva
eläinlääkäri Hester. Kirja kuvaa ihmisen kykyä selvitä musertavistakin kohtalon
käänteistä toisaalta oman sitkeyden ja toisaalta läheisten ansiosta. Patience
auttaa muita, mutta saa vastavuoroon apua hädän koittaessa. Tässä ei
ihonvärillä ole merkitystä, vaikka Ku Klux Klanin uhka leijuukin ilmassa. Laman
tuoma kurjuus ja epätoivo ovat läsnä, mutta silti kirjan henki on positiivinen
ja lämmin.
Minusta on tuntunut
suurimman osan elämästäni, että näen unta. Herään silloin tällöin, toisinaan
kuukausiksi, toisinaan minuuteiksi. Tänä yönä olen valveilla, ja makaan
sängyssä ja ajattelen viime aikojen tapahtumia ja ihmisiä, joiden elämät ovat
kulkeneet ristiin minun elämäni kanssa kuin suonet vanhan naisen käsissä.
Heidän kasvonsa lipuvat ohitseni… rampojen ja vinoon kasvaneiden… vahvojen…
rakastavien… sillä me kaikki olemme rampoja ja vinoon kasvaneita, vahvoja ja
rakastavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti