MODIANO, PATRICK: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

Kustantaja: WSOY 2015

Alkuteos: Pour que tu ne te perdes pas dans le quartier

Suomennos: Lotta Toivanen

Ranskalainen Patrick Modiano (s. 1945) on voittanut monia merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, joista huomattavin tietenkin Nobelin palkinto vuodelta 2014. Palkinnon myöntänyt Ruotsin akatemia luonnehti Modianoa muistamisen mestariksi, sillä hänen keskeisimpiä aiheitaan ovat muistot, juurien etsintä ja syyllisyys. Usein tarinoissa on omaelämäkerrallisia aineksia, mutta onko näin myös Modianon uusimmassa teoksessa Jotta et eksyisi näillä kulmilla?

Modianon kirjan mottona on Stendhalin ajatus: En voi tarjota tapahtumien todellisuutta, voin vain näyttää niiden varjon. Vaikka kirjassa on sivuja vain 136, se vaatii melko tavalla paneutumista. Tunnelma on oudon salaperäinen ja uhkaava, vaikka syytä ei oikein ymmärräkään – tuntuu kuin liikkuisi sumussa, jonka takaa erottaa epäselviä hahmoja ja kasvoja. Kirjan loputtuakaan ei tiedä, mitä todella tapahtui ja miksi. Paljon jää kokonaan auki ja kertojan tarjoamat muistikuvat saattavat olla epäluotettavia.

Nykyhetki alkaa kirjailija Jean Daraganen saamasta puhelusta. Epämääräisen uhkaavasti esiintyvä mies haluaa tuoda Daraganelle tämän vanhan osoitekirjan, jonka on löytänyt asemaravintolan penkin alta. Paljastuu, että mies kerää tietoja vuosikymmeniä aikaisemmin tapahtuneesta murhasta, johon eräs osoitekirjassa mainituista henkilöistä jollakin lailla on liittynyt. Daragane ei ensin muista henkilöistä tai tapahtumista mitään, mutta vähitellen muistikuvia alkaa pulpahdella. Ensin hetkiä neljänkymmenenviiden vuoden takaa, jolloin hän näki todella paljon vaivaa selvittääkseen vielä varhaisempia tapahtumia: omaa lapsuuttaan viisitoista vuotta aiemmin. Hän jopa kirjoitti tuolloin kirjan, johon kätki viittauksia ja nimiä, pääasiallisena tavoitteenaan saada yhteys erääseen lapsuutensa tukipilariin. Jotain kipeää oli tapahtunut, mutta mitä? Jälkikäteen Daragane voi vain ihmetellä, miksi niin tärkeät asiat unohtuivat niin täydellisesti. Oliko unohtaminen tietoista?

Loppujen lopuksi me unohdamme sellaiset elämämme yksityiskohdat, jotka häiritsevät meitä tai ovat meille liian tuskallisia. Riittää kun ummistaa silmänsä ja kelluu ja antautuu ajelehtimaan syvien vesien päälle.  

PS. Hauskasti tästä kirjasta tulee mieleen Antoine Laurainin romanttinen rakkaustarina Punaisen muistikirjan nainen, jossa etsitään jäteastian päältä löytyneen käsilaukun omistajaa. Johtolankoina on mm. punainen muistikirja ja Patrick Modianon Laure-nimiselle naiselle omistama romaani. Modianolta itseltään käydäänkin pyytämässä apua ja varsin uskottavasti hän esiintyy ja puhuu – toki Laurain ranskalaisten rakastaman kirjailijan tavat tuntee.