LINDSTEDT, LAURA: Oneiron

Kustantaja: Teos 2015

Laura Lindstedt (s. 1976) oli vuonna 2007 Finlandia-ehdokkaana esikoisteoksellaan Sakset, jota oli kirjoittanut kahdeksan vuotta. Kahdeksan vuotta kesti valmistella myös tänä vuonna Finlandia-ehdokkaana olevaa romaaniaOneiron. Sitä varten Lindstedtin oli tehtävä runsaasti tutkimustyötä mm. kuolemankäsityksistä, taivaaseen ja etenkin helvettiin liittyvistä teorioista sekä juutalaisuudesta.

Äärettömässä, aineettomassa valkeudessa seitsemän naista tapaa toisensa. He ovat eri maista ja eri-ikäisiä, mutta he kaikki ovat juuri ennen valkeuteen saapumistaan kuolleet joko sairauteen, tapaturmaisesti tai väkivallan seurauksena. Tämä selviää naisten keskustelussa, mutta missä he ovat nyt? Helvetissäkö? Ruotsalaisen mystikon Emmanuel Swedenborgin (1688-1772) oppeihin perehtyneen venäläisnaisen päätelmän mukaan he ovat kuolemanjälkeisessä välitilassa, jolloin ihmisellä on vielä jäljellä muistoja ja tuntemuksia. Aistimukset haihtuvat vähitellen, mutta tarvitaanko lopulliseen vapautumiseen tietoinen päätös ja pyrkimys? Ovatko nämä naiset joutuneet yhteen, koska heidän mielensä ei ole ollut vielä valmis kuolemaan? Miten tästä eteenpäin?  Ajalla ei välitilassa ole mitään merkitystä. Vaikka naiset tuntuvat keskustelevan tuntikausia, on todellisuudessa kyse vain muutamista sekunneista, kunnes jonkun suusta pääsee sana ”oneiron”.

Me emme tiedä. On paljon asioita, jotka eivät ole vallassamme. Jälleen joudumme luopumaan. Ja aina se tuntuu yhtä musertavalta. Ikään kuin emme oppisi mitään tuhansista ja taas tuhansista lähtemisistä, yksin jäämisistä ja uusista tulemisista. Aivan kuin ihmiset, jotka ilmestyvät tänne yksitellen tai ryppäinä, myttynä tai jäsenet suorina, säikähtäneinä tai syvässä unessa, ja aikansa oltuaan katoavat, eivät olisi luonnollinen osa tätä kirottua prosessia.

Nämä ovat tarinaansa kertovat naiset: amerikanjuutalainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen kaksosia odottava hienostorouva Nina, hollantilainen kurkkusyöpää sairastava Wlbgis, senegalilainen malli Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike. Jokaisesta löytyvät omat luonteenpiirteensä, kuten esimerkiksi Rosa Imaculadasta naiivi hyväntahtoisuus, Wlbgisistä jöröys, Ninasta käytännöllinen järkevyys ja Ulrikesta nuoren tytön hupsahtaneisuus. Jokaisen elämään on sukupuoli eli naiseus vaikuttanut hyvin paljon, mutta onko se heijastunut myös kuolintapaan? Ainakin näin voisi olla Shlomithin, anorektikon, kohdalla. Hän tekee taidetta omasta riutuneesta ruumiistaan ja tuo samalla esille juutalaisuuden nurjia puolia kuten vääristyneen suhteen ruokaan, naisten esineellistämisen ja kibbutseilla tapahtuvan aivopesun.

Oneironia on vaikea sijoittaa mihinkään luokkaan. Siinä on fantasian aineksia, mutta onko se siltikään fantasiaa? Se luotaa kuolemaa ja sen sattumanvaraisuutta monelta kantilta ja monella tavalla. Suoran kerronnan lomassa on niin runoa ja näytelmää kuin lehtiartikkelia, luentomonistetta ja kirjettä. Alkuhämmennyksen jälkeen naisten tarinat alkavat kiehtoa ja loppuratkaisua odottaa vallan jännittyneenä. Kevyttä luettavaa Oneiron ei ole, mutta sen lukeminen kannattaa!