FRANZEN, JONATHAN:Purity

Kustantaja: Siltala 2015

Alkuteos: Purity

Suomennos: Raimo Salminen

Pip on nokkela, älykäs ja hauska 24-vuotias nainen, mutta taipumus kuohahteluun johtaa hänet usein noloihin tilanteisiin ja huonoihin valintoihin. Erään kuohahduksen jälkeen Pip lähtee omatoimisesti etsimään isäänsä, jonka henkilöllisyyden äiti on pitänyt visusti salassa. Hänen seikkailujensa myötä kirjaan saadaan muita tärkeitä henkilöitä: itäsaksalaissyntyinen karismaattinen Andreas ja tämän surumielinen ystävätär Annagret, sympaattinen lehtimies Tom ja tämän neuroottinen ex-vaimo Anabel. Kaikilla henkilöillä tuntuu olevan vaikea lapsi-vanhempi-suhde. Pip rakastaa äitiään, mutta tuskastuu toisaalta tämän takertuvuuteen ja toisaalta kohtuuttomalta tuntuvaan salaperäisyyteen. Andreas vihaa äitiään ja Annagret isäpuoltaan. Tomin äiti on hankala. Anabel halveksii isäänsä.

Kirjan nimi Purity on monitulkintainen. Pip-neiti on oikeasti nimeltään Purity (mitähän äiti on oikein ajatellut?), mutta tottunut jo lapsesta helpompaan Pip-versioon. Se puolestaan tuo mieleen Dickensin teoksen Suuria odotuksia, jossa sankari uskoo saaneensa rahat opiskeluun äveriäältä ikäneidolta, mutta saakin ne tosiasiassa rangaistusvangilta. Rahat eivät siis ole puhtaat. Franzenin kirjassa kaikki yrittävät olla puhtaita, pestä pois hairahduksiaan tai ainakin vaikuttaa puhtailta muiden silmissä. Anabel ei halua liikemiesisänsä rahoja, koska ne ovat hänen mielestään verisiä. Annagret työskentelee hyväntekeväisyysyhdistyksissä hyvittääkseen nuoruutensa tapahtumia. Andreas kaivelee esiin muiden syntejä voidakseen peittää omansa.

Yksi Franzenin kantavista teemoista on velvollisuudentunne ja velvollisuuden täyttämisen vaikeus. Toisten asettamat odotukset voivat olla joskus kohtuuttoman suuret, mutta ihminen voi itsekin vaatia itseltään liian paljon. Kaiken aikaa myös menneisyyden painolasti mutkistaa tilannetta. Siksi kertomus liikkuu ajassa edestakaisin, koska vain siten pystytään paljastamaan vähän kerrassaan syyt henkilöiden käyttäytymiseen ja myös heidän välillään risteävät yllättävätkin yhteydet.

Ajankohtaisuuttakin Purity-romaanissa on, sillä Franzen pohdiskelee tiedonkulkua ja tiedottajien moraalia. Onko lehtien pengottava skandaaleja menestyäkseen kilpailussa? Miten suhtautua internetin paljastuksiin?

Uudessa Järjestelmässä oli iso joukko mahdollisia snowdoneita, työntekijöitä joilla oli pääsy algoritmeihin joiden avulla Facebook teki rahaa käyttäjien yksityisyydellä ja Twitter muokkasi omaehtoisiksi kuviteltuja meemejä. Älykkäät ihmiset kuitenkin pelkäsivät todellisuudessa paljon enemmän Uutta Järjestelmää kuin sitä, mitä järjestelmä oli saanut vähemmän älykkäät ihmiset pelkäämään: NSA:ta, CIA:ta – kaikkihan oli kuin suoraan totalitarismin taktiikkakirjasta: kiistä omat sortomenetelmäsi väittämällä vihollisesi käyttävän niitä ja tarjoavasi ainoana suojan niitä vastaa – ja useimmat mahdollisista snowdoneista pitivät suunsa kiinni.

Purity-romaani on jotenkin hämmentävä. Juoni on varsin viihteellinen monimutkaisine ihmissuhdekoukeroineen ja sattumuksineen, mutta toisaalta tarina etenee verkkaisesti ja paikoin lähes saarnaavasti. Kerronta on pelkistetyn eleetöntä, kunnes Franzen läväyttää ilkeän osuvia luonnehdintoja henkilöistään, joista jokaisen uuden yksityiskohdan myötä kasvaa entistä inhimillisempiä ja todempia. Kaiken kaikkiaan kyllä lukemisen arvoinen teos.