Kustantaja:
WSOY 2015
Alkuteos:
Big little lies
Suomennos:
Helene Bützov
Australialaisen
Pirriween alakoulu on suosittu ja hyvätasoinen. Sinne hyväksyttyjen lasten vanhemmilla ei tunnu olevan ajatuksissa muuta kuin ulkonäöstä huolehtiminen,
vanhenemisen merkkien seuraaminen tai erityislahjakkaiden lasten ohjaaminen. Äidit
ovat sieviä ja kiireisiä ja isät harkitun ammattimaisia. Heidän kesken käydään
kuitenkin salaisesti kovaa valtataistelua. Huipulla ovat lyhyttukkaiset
blondit:
He tarkoittavat pelkkää hyvää. He ovat kuin,
hmm, kuin mitä? He ovat kuin äitipiispoja. He suhtautuvat hyvin vakavasti
rooliinsa oppilaan äitinä. Se on heille kuin uskonto. He ovat
fundamentalistiäitejä.
Sitten on
pari johtohahmoa kuten ponteva uranainen Renata ja konflikteja rakastava
Madeline, joiden taakse muut jakaantuvat. Klikit alkavat muodostua jo esikoulun
pehmeä lasku –tutustumispäivänä. Silloin kohtalon oikusta Madeline ja
kuvankaunis ystävänsä Celeste tutustuvat nuoreen yksinhuoltajaan Janeen, joka
muiden äitien joukossa tuntuu hieman altavastaajalta. Naiset pitävät lujasti toistensa
puolta pian koittavien kuohuttavien tapausten keskellä. Jo kirjan alussa vihjataan,
että kuusi kuukautta tutustumispäivän jälkeen koululla tulee tapahtumaan tragedia.
Naamiaismuotoisen visailuillan aikana jämäköiden drinkkien humalluttamat
vanhemmat yltyvät nyrkkitappeluun ja ehkä murhaankin. Kuoleeko joku todella –
sitä tietoa saa odottaa kirjan loppuun saakka. Sitä ennen illan osanottajat antavat
poliisille todistajalausuntoja, joissa huhut ja pahansuovat vääristelyt sekoittuvat
tosiasioihin. Kaikki henkilöt eivät kuitenkaan saa sanansijaa, joten
mahdollisen uhrin henkilöllisyyttä ei voi näiden keskustelujen perusteella
päätellä (jos edes ymmärtää niitä sillä silmällä lukea). Jokaisen juorun
alkuperä käsitellään kyllä aikanaan ja näytetään, miten helposti kärpäsestä voi
kasvaa härkänen.
Mustat valkeat valheet vaikuttaa aluksi
hieman kliseiseltä, sillä karamellisen pinnan alta paljastuva pahuuskin on
monesti käsiteltyä: perheväkivaltaa, koulukiusaamista, uusperheahdistusta ja
raiskausta. Moriarty kuvaa kuitenkin kaikkea kirpeän satiirisesti ja
oivaltavien yksityiskohtien avulla. Ihmiset voivat pitää valheitaan
vähäpätöisinä, valkoisina suorastaan, mutta ne saattavat levittää mustaa
pahuutta jopa sukupolvien päähän.
PS. Kirjan
kansi on todella oivaltava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti