CLEMENT, JENNIFER: Basquiatin leski : rakkaustarina

Kustantaja: Like 2015

Alkuteos: Widow Basquiat

Suomennos: Terhi Kuusisto

Yhdysvaltalainen Jean-Michel Basquiat (1960-1988) oli ensimmäinen maailmanmaineeseen noussut musta kuvataiteilija. Hän sai mainetta aluksi graffititaiteilijana ja myöhemmin avantgarde-taiteilijana, josta käytettiin jopa määrettä ”1980-luvun Picasso”. Basquiat saavutti rikkautta miltei huomaamattaan, muttei arvostanut rahaa koskaan kovin korkealle. Hän saattoi ajella paikasta toiseen limusiinilla ja heitellä ikkunasta satasia pultsareille. Hän saattoi maalata Armanin puku päällä, sotkea sen surutta maaliin ja heittää sitten pois. Basquiat tunnustikin, että hänelle ainoa kiinnostava asia oli tyhjä paperi.

Suzanne Mallouk oli Basquiatin ensimmäinen suuri rakkaus. Väkivaltaista isäänsä New Yorkiin paennut Suzanne työskenteli baarissa tavatessaan Basquiatin eräänä yönä:

Jean-Michel on yöeläin, oikea myyrä. Päivänvalo sattuu, aurinko sattuu, mutta illalla hän muuttuu taikuriksi, Merliniksi jolla on kaikki hallussa ja hohtoa elämässä. Yöt ovat huumeille. Huumeet ovat yö. Päivänvalossa Jean-Michel painuu omaan varjoonsa ja mönkii sen sisään.

Suzannesta tuli muusa Venus, jota Basquiat etenkin aluksi hemmotteli monin tavoin, mutta myös totutti jokapäiväiseen huumeiden käyttöön, öiseen juhlintaan ja seksillä hurjasteluun. Kokaiinin voimalla Basquiat suolsi luonnoksia ja maalauksia, joita lahjoitteli avokätisesti niin ystäville kuin ventovieraille, mutta saattoi myös vaatia töitään hetken kuluttua takaisin. Näin kävi esimerkiksi Madonnalle. Yksi Basquiatille tärkeistä henkilöistä oli Andy Warhol, jonka kuoleman jälkeen Basquiat alkoi käyttää yhä holtittomammin huumeita ja muuttui vainoharhaiseksi ja väkivaltaiseksi. Basquiat kuoli 27-vuotiaana huumeiden yliannostukseen.

Taiteilijan vielä eläessä Suzannea alettiin kutsua ”Basquiatin leskeksi”, vaikkei virallista suhdetta edes ollut. Mitähän tähän mahtoi sisältyä? Miehen kuoltua Suzanne repäisi itsensä irti New Yorkin taidepiireistä, lopetti hurjimman huumeiden käytön ja kouluttautui psykiatriksi, erikoisalanaan taiteilijoiden auttaminen.

Suzannen ystävänä Jennifer Clement seurasi rakkaustarinaa lähietäisyydeltä, mikä varmaankin auttoi osaltaan kirjan intiimin ja vahvan tunnelman luomisessa. Luvut ovat hyvin lyhyitä, eivät aina sivunkaan mittaisia, ja sisältävät samasta tapauksesta sekä Clementin selostavan osuuden että otteen Suzannen muistiinpanoista. Kerronta on ihastuttavan ironista ja eloisaa, sanallisia oivalluksia väläyttelevää ja värikkäitä mielikuvia herättelevää. Silti yksityiskohtien läpi välittyy myös traagisuus, erään elämän tuhoutuminen.