WEAVER, EVA: Jacobin takki

Kustantaja: WSOY 2015

Alkuteos: The Puppet Boy of Warsaw

Suomennos: Anna Lönnroth

Juutalaispoika Mika asuu Varsovassa Puolassa. Vuonna 1938 elämä on vielä hyvää ja isoisä Jacobilla on varaa teettää räätälillä itselleen hieno päällystakki. Sitten natsit valloittavat Puolan ja siirtävät kaikki Varsovan juutalaiset muurien taakse ghettoon. Isoisä alkaa piilotella itselleen tärkeitä asioita takkinsa uumeniin.

Isoisä lisäsi päällystakkiinsa taskun toisensa perään ja keksi sitten eräänä päivänä ruveta tekemään taskujen sisällekin pieniä taskuja. Jos yksi tasku tutkittaisiin, niin ei kuitenkaan löydettäisi sisempiä kerroksia. Pikkuhiljaa hänen takistaan tuli valtava labyrintti: jokin aukko johti yhteen mutta ei toiseen taskuun, tuolla oli umpikuja ja tästä pääsi vasemmalta oikealle.

Isoisän kuoleman jälkeen Mika omii itselleen sekä takin että isoisän salaisen harrastuksen – käsinuket. Hän alkaa esittää sisimmästään kumpuavia näytelmiä ympäri ghettoa, kaduilla ja lastenjuhlissa, sairaalassa ja orpokodissa. Eräänä päivänä hänen taitonsa paljastuu sattumalta Maxille, saksalaissotilaalle, joka pakottaa Mikan valloittajien viihdyttäjäksi. Mika tuntee itsensä petturiksi, vaikka palkkioksi saamillaan leivillä pystyykin pitämään perheensä hengissä nälän ja tautien runtelemassa ghetossa. Lisäksi hän onnistuu takkinsa suojissa salakuljettamaan pieniä lapsia turvaan ulkomaailmaan. Epämääräinen ystävyys Maxin kanssa osoittautuu hyödylliseksi silloin, kun juutalaisia aletaan kuljettaa Treblinkan kuolemanleirille.

Niinä kauheina päivinä mitään ei voinut enää ennakoida – missään ei ollut mitään logiikkaa, jäljellä oli ainoastaan kohtalon raaka sattumanvaraisuus. Mistä voisimme erottaa sotilaan, joka muistaisi ihmisyytensä, sotilaasta joka vain tottelisi käskyjä ja tappaisi? Olin nähnyt rottien muuttuvan silmänräpäyksessä: vaikka heidän kirkasväriset julisteensa ilmoittivat meidän olevan syöpäläisiä, he saattoivat aivan tyytyväisinä kuunnella esityksiämme, antaa muusikoidemme ja kabareemme viihdyttää heitä yhtenä iltana, ja seuraavana tappaa meidät ilmeenkään värähtämättä.

Mikan ja Maxin kohtalot koskettavat vielä myöhemminkin toisiaan, jopa niin myöhään kuin vuonna 2009. Kaiken keskipisteessä on Mikan rakkain käsinukke, isoisä Jacobin tekemä prinssi. Vuosikymmenien halki se viihdyttää ja rohkaisee ihmisiä milloin Varsovassa, milloin Siperiassa, milloin Saksassa tai Yhdysvalloissa. Se paljastaa totuuksia, mutta levittää myös sovinnon sanomaa.

Jacobin takki -romaani tuo mieleen Roman Polanskin elokuvan Pianisti, mutta Weaver paljastaa juutalaisen päähenkilön näkökulman lisäksi myös saksalaisen Maxin pohdinnat. Miksi julmuudet tehtiin, mitä niillä saavutettiin? Poistaako oman syyllisyyden se, että ainoastaan noudattaa ylhäältä tulevia käskyjä? Sovittaako se jotain, että sodan häviäjänä joutuu itse kärsimään voittajien käsissä? Kirjan monipuolisuutta lisäävät vielä kertomukset kotirintamalta, sillä kauhuja ja kurjuutta on ollut sielläkin. Weaverin kirjaa ei voi ahdistumatta lukea, sillä se kuvaa varsin realistisesti ihmisen käsittämätöntä julmuutta toista ihmistä kohtaan. Silti se tarjoaa myös ripauksen toivoa ja uskoa.