FERRANTE, ELENA: Loistava ystäväni

Kustantaja: WSOY 2016

Alkuteos: L’amica geniale

Suomennos: Helinä Kangas

Elena Ferrante on salanimi, jonka taakse kätkeytyvän henkilön tietää vain kustantaja. Ferrante suojelee yksityisyyttään: ei esiinny julkisuudessa eikä suostu usein haastatteluihinkaan. Häntä pidetään Italian merkittävimpänä nykykirjailijana ja etenkin hänen Napoliin sijoittuva romaanikvartologiansa on osoittautunut maailmanmenestykseksi. Sarjan ensimmäinen osa on Loistava ystäväni, jossa kuvataan päähenkilöiden lapsuutta ja nuoruutta 1950-luvun Napolissa. Kirjan kertoja on Elena Greco (Lenuccia tai Lenù) ja hänen kuvaamansa loistava ystävä on Raffaella Cerullo (muille Lina, mutta Lenùlle Lila).

Romaanin alussa 66-vuotias Lila on kadonnut ja vielä ennen katoamistaan yrittänyt pyyhkiä pois koko menneisyytensä. Loukkaantunut Elena ryhtyy kirjoittamaan muistiin ystävysten yhteistä tarinaa.

Loistava ystäväni sijoittuu Napolin köyhään kaupunginosaan. Väkivalta ja karkeus leimaavat ihmisten elämää. Koulusivistystä ei ole kellään eivätkä kaikki osaa edes italian kirjakieltä. Liehittelyä saavat osakseen hieman varakkaammat ja etenkin comorraan kuuluva perhe. Riitelyt, tappelut ja juonittelut ovat julkista näytelmää, joita kaikki seuraavat ja kommentoivat. Raivoisimpia ja pitkävihaisimpia ovat naiset.

Pahan tekeminen oli sairaus. Lapsena kuvittelin pikkuruisten, lähes näkymättömien eläinten nousevan yöllä lammista, hylätyistä junavaunuista maavallin takaa, pahanhajuisista heinistä joita kutsuttiin nimellä fetienti, sammakoista, salamantereista, kärpäsistä, kivistä, pölystä ja tunkeutuvan kotikorttelimme veteen ja ruokaan ja ilmaan tehden äideistämme ja mummoistamme raivoisia kuin vesikauhuiset koirat.

Vahtimestarin tytär Elena ja suutarin tytär Lila tutustuvat koulussa ja pienen tunnustelun jälkeen ystävystyvät. Lila on varhaiskypsä ja tavattoman älykäs. Hän oppii kaiken leikiten, jos vain haluaa. Lila on myös lujatahtoinen ja kuriton, ei kuuntele kieltoja eikä nuhteita vaan noudattaa jotain sisäistä ääntä. Jotkut luonnehtivat häntä pahaksi tai suorastaan vaaralliseksi.

Hänellä oli takkuinen tukka, hän oli likainen, polvet ja kyynärpäät olivat aina ruvella tai haavoilla, jotka eivät koskaan ehtineet kunnolla parantua. Suuret eloisat silmät siristyivät viivoiksi, ja ennen täsmällistä vastausta niissä välähti katse, jossa ei ollut lapsekkuutta eikä ehkä inhimillisyyttäkään. Hänen kaikki eleensä viestittivät,

että hänelle ei kannattanut tehdä pahaa, sillä mitä tahansa joku yrittäisikin, hän kyllä keksisi jotakin vielä pahempaa.

Lila saa käydä vain kansakoulun, kun taas Elenalle aukeaa tie lukioon ja ehkä pitemmällekin. Silti Elena menestyy niin hyvin kuin menestyy, koska toisaalta kilpailee koko ajan Lilaa vastaan ja toisaalta saa tältä opastusta ja tuoreita ajattelutapoja. Välillä Elena tuntee olevansa niskan päällä, kokeneempi ja kauniimpi, mutta sitten Lila yllättää taas.  Loppujen lopuksi jää auki, kumpi on kirjan nimessä mainittu ”loistava ystävä”.

Kirjassa on henkilöitä korttelin verran, mutta onneksi kaikki esitellään lyhyesti heti kirjan alussa. Tarina on niin todentuntuinen, että mielellään kuvittelisi sen perustuvan kirjailijan omiin kokemuksiin – tosin ei ole tietoa sitäkään, onko Ferrante nainen vai mies. Korttelin värikäs ja meluisa elämä, köyhyys eri muodoissaan, ihmiset ominaispiirteineen – kaikki tulevat tutuiksi ja hyvin lähelle lukijaa. Kiinnostavin hahmo on tietenkin Lila, vaikka hänen ja lukijan välissä toimiikin suodattimena Elena. Lilan syvimmät tunteet ja ajatukset – esimerkiksi mystiset kokemukset - eivät aukea hänellekään. Nähtäväksi jää, miten asioita kehitellään jatko-osissa, mutta varmasti sykähdyttäviä lukukokemuksia on vielä edessä.