Kustantaja:
Minerva 2016
Alkuteos:
Sacrifices
Suomennos. Sirkka Aulanko
Pierre Lemaitre (s. 1951) on Ranskan suosituimpia
rikoskirjailijoita. Erityisen kiitetty on Lemaitren Camille Verhoeven -trilogia, josta sekä toinen osa Alex että kolmas osa Camille on palkittu The International
Dagger -palkinnolla. Näistä kumpikin on jo ilmestynyt suomeksi ja sarjan ensimmäinen
osa Irène saadaan suomeksi vielä
vuoden 2016 aikana.
Ylikomisario Camille Verhoeven on vain 145-senttiä pitkä,
mutta älyltään terävä ja intuitioltaan suuri. Hän ei ole poliisintyössään
kyynistynyt, vaan on yllättävän hyväntahtoinen ja tunteikas. Hänen
oikeudentuntonsa on tinkimätön, mikä saattaa herättää joissakin kollegoissa
turhautumista ja toisissa taas suojelunhalua. Hänen sydäntään on vuosia piinannut
suuri suru, Irène-vaimon kuolema paholaismaisen sarjamurhaajan uhrina. Nyt
hänen elämäänsä on kuitenkin astunut sädehtivän ihana Anna Forestier.
Tästä alkaa kirjan kuvaama kolmen päivän dramaattinen
ajanjakso:
Tapahtumaa voi pitää
ratkaisevana vasta kun se suistaa ihmisen koko elämän raiteiltaan. Tämän
Camille Verhoeven oli lukenut joitakin kuukausia aiemmin eräästä ”historian
kiihtymistä” käsittelevästä lehtiartikkelista. Tuon ratkaisevan, järisyttävän
ja odottamattoman tapahtuman, käännekohdan joka saa ihmisen jokaisen hermon
värisemään kuin sähköiskusta, erottaa välittömästi kaikista muista elämän
sattumuksista sen voimakkaasta energialatauksesta, erityisestä tiheydestä: heti
sen koettuaan ymmärtää, että seuraukset ovat mittasuhteiltaan valtavat ja
laadultaan peruuttamattomat.
Rakastamaasi naiseen ammutut kolme
pumppuhaulikon laukausta voivat olla sellainen tapahtuma.
Anne osuu kohtalokkaasti keskelle koruliikkeen ryöstöä.
Hänet pahoinpidellään raa’asti, kenties jopa tappamistarkoituksessa – onhan
Anne nähnyt ryöstäjien kasvot. Tätä tukee sekin, että yksi ryöstäjistä yrittää
myöhemmin tunkeutua Annen sairaalahuoneeseen. Annea suojellakseen Camille päättää tutkia
tapausta omin päin esimiestensä tietämättä. Ryöstöhän ei kuulu Camillen yksikön
tutkittavaksi ja hän olisi joka tapauksessa tässä tilanteessa jäävi.
Jäljet tuntuvat viittaavan tiettyyn suuntaan, mutta onko
näin? Onko Annekaan ihan sitä, miltä vaikuttaa? Juoni on ovela ja loppuratkaisu
yllättävä, mutta pysyy kuitenkin uskottavuuden rajoissa. Tapahtumat eivät ole
ylenpalttisen raakoja ja repliikeissä esiintyvä huumori keventää vielä tarinaa
sopivasti. Kirjan kieli on kaunista ja vivahteikasta, mistä suuri kiitos
suomentajalle Sirkka Aulangolle. Camille
on varmaan englantilaisen Kate Atkinsonin määritelmän mukainen ”kirjallinen
dekkari”, sillä viittauksia maailmankirjallisuuteen on paljon: Böll, Faulkner,
Le Carre, Proust, Sartre… Tämä on dekkarien parhaimmistoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti