LIPASTI, ROOPE: Viimeiset polttarit

Kustantaja: Atena 2016

Kahdeksan keski-ikäisen kaveruksen traditioihin on jo kymmenen vuoden ajan kuulunut järjestää kesäisin Tarmon polttarit. Milloin on käyty Sallassa, milloin Tallinnassa, milloin laivaristeilyllä. Nyt kokoonnutaan Maijan mökillä saaristossa. Lapsuudesta asti toisensa tunteneet ystävykset ovat kovasti erilaisia niin ammatiltaan kuin luonteeltaankin. Kirjailija-Ruben harmittelee huonosti edennyttä uraansa ja viljelee kitkeränsävyisiä vitsejä. Matti on hallinnollisiin tehtäviin edennyt lääkäri, joka rakastaa rahaa. Diplomi-insinööri Jaakko kehittelee kaiken aikaa ideoita, joista ei lapsellista hulluutta puutu. Alkoholisoitunut Mingus ei ole koskaan onnistunut tekemään läpimurtoa muusikkona lahjakkuudestaan huolimatta. Komea Joska, rakennusmies, etsii halukkaita naisia. Vesa on tutkija, jonka intohimona on juokseminen. Koti-isäksi jättäytynyt nuoriso-ohjaaja Tuomas henkii hyvää tahtoa. Maija itse on nimestään huolimatta miehinen mies, asianajaja. Hänessä saattaa olla intiaaniverta, päätellen niin ulkonäöstä kuin villistä ja vapaasta luonteesta. Miesten vastapainona Tuomaksen pieni Elise-vauva edustaa tulevaisuutta, joka on vielä täynnä lupauksia.

Elise oli tyytyväinen ja näytti siltä, että saattaisi nukahtaa uudestaan. Mingus haki tuubansa ja soitti tuutulaulun. Porukka yhtyi kaksiäänisesti mukaan. ”Juodaan viinaa” kaikui Tuu tuu tupakkarullan sävelellä.

Miesten kesäinen viikonloppu edustaa oikeaa suomalaista äijätouhua. Saunotaan, uidaan, grillataan ja ennen kaikkea juodaan. Puheenaiheetkin ovat hyvin äijämäisiä.

Kirjailija ei ikinä keksisi niin tyhmiä juttuja kuin ihmiset elävässä elämässä. Humala sai miehet helisemään ja pulisemaan ja helkkymään ja pulppuamaan naurua ja outoja juttuja. Käveltiin maanpinnan yläpuolella eikä oltu moksiskaan.

Kaikenlaista hullua miehille sitten sattuukin, kun humalatila ja kaverien yllytys ohjailevat toimintaa. Terveyskeskuksessa joudutaan käymään. Naapurin vanha isäntä kokee joutuneensa ilkivallan kohteeksi. Yleisesti ottaen nautitaan kuitenkin saariston kesästä, joka tuoksuu suolalta ja lokkien ääniltä.

Roope Lipasti yhdistää Viimeisissä polttareissa taitavasti koomisia tilanteita, pulppuavaa dialogia ja pinnan alla piilevää surumieltä. Kaikilla miehillä on omat salaisuutensa ja kipupisteensä, joita on vaikea tutussakaan seurassa paljastaa. On sairautta, avioliitto-ongelmia ja taloudellisia huolia. On pelkoa vanhenemisesta, rupsahtamisesta ja kuolemasta. Kirjan loppu on hyvin herkkä ja liikuttava. Nämä ovat viimeiset polttarit, joita tullaan viettämään.

Maija näki vielä kerran kaiken, meren, itsensä, ystävänsä, alaspäin viettävän maan, joka kasvoi vihreää ruohoa joka pitäisi leikata. Hän käänsi silmänsä mökkiin ja näki sen tumman hahmon ja Rubenin teltan ja tuhannet tulevaisuudet, joissa häntä ei olisi.

PS. Kirjan kansi on todella onnistunut. Se sisältää hienostuneen kauniisti kuvattuna kirjan koko tarinan.