DICKER, JÖEL: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Kustantaja: Tammi 2016

Alkuteos: Le Livre des Baltimore

Suomennos: Kira Poutanen

Sveitsiläinen Joël Dicker (s. 1985) singahti julkisuuteen vuonna 2012 romaanillaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta (suomennos 2014). Siinä nuori amerikkalainen kirjailija Marcus Goldman hakee neuvoja ja innoitusta oppi-isältään ja ystävältään Harry Quebertilta jäätyään jumiin toisen teoksensa kirjoittamisessa. Matka muuttuu kuitenkin murhamysteerin selvittelyksi. Baltimoren sukuhaaran tragedia kertoo Marcus Goldmanin aiemmista vaiheista, lapsuudesta ja nuoruudesta. Se kertoo alemmuudentunteesta, kateudesta ja mustasukkaisuudesta, mutta myös kaiken voittavasta rakkaudesta ja ystävyydestä.

Marcus ihaili lapsena suunnattomasti Baltimoressa asuvaa Saul-setäänsä ja tämän perhettä. Baltimorelaisilla kaikki tuntui olevan suurempaa ja loisteliaampaa. Oli enemmän rahaa, enemmän vaikutusvaltaa, enemmän mahdollisuuksia. Saul-setä oli kaikkitietävä ja kaikkivoipa, mutta silti lempeä ja huolehtiva. Anita-täti oli kaunis ja suurenmoinen, Hillel-serkku varhaiskypsä ja epätavallisen älykäs. Jopa perheen kasvattipoika Woody oli sankariainesta komeutensa ja liikunnallisen lahjakkuutensa ansiosta. Montclairin Goldmanit eli Marcus vanhempineen olivat heidän rinnallaan avuttomia ja keskinkertaisia, suorastaan hävettäviä.

Baltimoren suvun ihailu kuului jopa isovanhempieni intonaatiossa: heidän suussaan sana ”Baltimore” kuulosti kuin kullasta valetulta, kun taas ”Montclair” kuulosti siltä kuin se olisi kirjoitettu limakirjaimin. Baltimoreja kehuttiin, Montclaireja moitittiin. Jos Baltimorien televisio ei toiminut, se johtui siitä, että minä olin säätänyt sen väärin, jos heidän leipänsä ei ollut tuoretta, se johtui siitä, että isäni oli ostanut sen. Saul-sedän tuomat limput olivat aina erinomaisen herkullisia, ja jos televisio alkoi taas toimis, se johtui varmasti siitä, että Hillel oli korjannut sen.

Kirja limittää jännittävällä tavalla nykyhetkeä ja mennyttä. Nykyhetkessä Marcus on kuuluisa kirjailija, varakaskin. Hänen pitäisi keskittyä uuden teoksen kirjoittamiseen, mutta hän alkaakin elää muistoissaan. Joskus syynä on jokin keskustelu, joskus jokin tietty tapahtuma tai paikka, joskus jopa koira. Eräänlainen kronologinen järjestys tapahtumissa onneksi on niin nykyhetkessä kuin menneisyydessäkin – kärryillä pysyy melko hyvin, kun apuna ovat vielä lukujen alussa olevat tiedot tapahtumapaikasta ja -ajasta. Näistä palasista alkaa rakentua tarina Baltimoren sukuhaaran Tragediasta, johon kertoja viittailee salaperäisesti ja kohtalonkaikuisesti pitkin matkaa. Salaisuudet paljastuvat ja monet Marcuksen hellimistä uskomuksista osoittautuvat vääriksi. Marcus ymmärtää tehtäväkseen näiden asioiden taltioinnin, hänelle rakkaiden henkilöiden muiston säilyttämisen.

Miksi kirjoitan? Koska kirjat ovat voimakkaampia kuin elämä. Ne ovat paras mahdollinen kosto elämälle. Ne kertovat mielen muureista, muistin tuhoutumattomasta linnakkeesta.

Baltimoren sukuhaaran tragedia on hyvä lukuromaani. Juoni on taidokas: menneisyys ja nykyisyys kulkevat rinnakkain ja punoutuvat yhteen ja kummankin aikatason suhteen riittää jännitettävää. Paljon ei haittaa, vaikka kertomus välillä hieman junnaa ja henkilöhahmot jäävät melko ohuiksi. Dickerin tapa kertoa asioita on kevyt ja vauhdikas, minkä Kira Poutanen onnistuu siirtämään suomennokseensa täydellisesti.