SANDSTRÖM, PETER: Laudatur

Kustantaja: S & S 2016

Alkuteos: Laudatur

Suomennos: Outi Menna

Suomenruotsalaisen Peter Sandströmin (s. 1963) romaani Valkea kuulas sai vuonna 2015 Svenska litteratursällskapetin palkinnon ja oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Keski-ikäinen mies, runoilija, yrittää siinä tulkita omia tunteitaan ja menneisyyttään. Näin on myös Sandströmin viimeisimmässä romaanissa Laudatur, joka on ehdolla vuoden 2016 Finlandia-kirjallisuuspalkintoon.

Laudatur -teoksen minäkertoja on nimeltään Peter – siis eräänlainen kirjailijan alter ego. Tarinassa liikutaan toisaalta vuodessa 2014, jota Peter elää yksinäisenä, erillään perheestään ja ystävistään. Isä on kuollut ja äiti happamen etäinen. Vaimo pistäytyy kotona lähinnä tuomassa pyykkiä pestäväksi ja lapset pysähtyvät vastaan tullessaan vaivautuneina vaihtamaan pari sanaa. Työpaikasta Peter on näkemyserojen takia lähtenyt ovet (tai paremminkin lasiruudut) paukkuen. Entinen pomo lahjoittaa hyvästiksi Gösta Ågrenin kirjan Tääl. Mikä on johtanut Peterin tällaiseen ahdinkoon? Voiko mahdollisia erehdyksiä vielä korjata?

Toisena aikatasona on vuosi tyhatyhdeksänsataa- kahdeksankymmentäkahdeksan (Sandström kirjoittaa vuosiluvut aina näin). Silloin Peter oli toiveikas runoilijanalku ja ihanan naisen poikaystävä. Silloin paljastui isän rakkausseikkailu. Silloin äiti menetti hermonsa. Silloin isä päätti opettaa Peteriä ampumaan revolverilla. Silloin Peterin tulevaa vaimoa ruvettiin kutsumaan Seepraksi.

Laudaturin perusidea on siinä, että menneisyys ja nykyisyys ovat kosketuksissa toisiinsa, kietoutuvat yhteen, vaikuttavat ihmisen toimintaan.

… aika teki hyppäyksen nostaessani kahvimukin huulilleni, ja samassa olin kahdeksanvuotias ja pelkäsin läikyttäväni kahvia pöytäliinalle, ja olin neljätoistavuotias ja välttelin katsomasta ketään silmiin, ja join kahviani, ja sitten olin taas kaksikymmentäviisivuotias ja yritin tavoitella isän katsetta viestittääkseni, että meidän pitäisi ruveta lähtemään. Sen jälkeen ikä menetti merkityksensä; olin yhtäkkiä irtautunut ajasta ja paljon viisaampi kuin seurassani istuvat ihmiset.

Sandström tarkastelee tapahtumia jollakin tapaa matkan päästä, viileästi. Tästä syystä kukaan henkilöistä ei nouse erityisen läheiseksi, vaikka heidän joukossaan monenmoista persoonaa onkin. Kirja etenee eleettömästi, mutta sisältää kyllä myös hervottoman hauskoja heittoja ja tilannekomiikkaa. Oman värinsä tekstiin tuo pohjalainen murre, jota etenkin Peterin Uudessakaarlepyyssä asuva isä käyttää. Muuten tapahtumapaikkana on suurelta osin Turku. Tyylikäs ja kieleltään kuulaan kaunis teos!