9.1.2017

JÄNNITYSTÄ: FEDERICO AXAT / BORIS AKUNIN

AXAT, FEDERICO: Viimeinen mahdollisuus

Kustantaja: Aula & Co 2016
Alkuteos: La última salida
Suomennos: Tina Helkamo

Federico Axat (s. 1975) on argentiinalainen jännityskirjailija. Psykologinen trilleri Viimeinen mahdollisuus on hänen kolmas romaaninsa.

Ted McKay aikoo tehdä itsemurhan. Hänellä on parantumaton aivokasvain eikä hän halua koitua tautinsa vuoksi perheelleen taakaksi. Ted ei kuitenkaan ennätä painaa liipaisinta, kun joku alkaa raivokkaasti kolkuttaa ja huudella ulko-oven takana. Tuntematon nuori mies tarjoaa Tedille viimeistä mahdollisuutta: hänen tulee tappaa ensin asiavirheen vuoksi tuomitsematta jäänyt rikollinen ja sitten eräs syöpäsairas mies – minkä jälkeen joku salaiseen murharinkiin kuuluva puolestaan tappaisi Tedin. Tämähän olisi paljon itsemurhaa parempi ratkaisu, koska mielikuva Tedistä ei tahraantuisi vaimon ja lasten silmissä!

Tästä tilanteesta lähtee vyörymään mitä hämäävin tarina. Lukija on kuin labyrintissa harhailija, joka hetkeksi uskoo löytäneensä oikean reitin kunnes se paljastuukin umpikujaksi. Samaten Tedin kohdalla joutuu miettimään, mikä on totta ja mikä ehkä mielisairaan ihmisen kuvitelmaa. Vai sisältääkö hourekin jonkin viittauksen aitoon todellisuuteen? Ted käy keskusteluja psykiatrinsa Laura Hillin kanssa ja etsii vastauksia ahdistukseensa etenkin lapsuudesta ja nuoruudesta. Mikä merkitys Tedin kehitykselle oli itsekeskeisellä ja kylmällä isällä ja henkisesti hauraalla äidillä? Omalla neroutta lähentelevällä lahjakkuudella? Lähipiirissä paljastuneella petturuudella? Ratkaisematta jääneellä murhasarjalla?  Vainoharhaisena alkaa miettiä sitäkin, onko Lauraan luottaminen…

 Argentiinalaisuus ei näy Viimeisessä mahdollisuudessa ollenkaan, vaan tapahtumapaikkana on Yhdysvallat ja juonikin hyvin kansainvälinen. Miksiköhän? Mukaansa se kyllä tempaa ennen kaikkea arvaamattomuutensa vuoksi. Axat kuljettaa tarinaa varmalla otteella ja pitää langat käsissään viimeiseen saakka. Liiallista raakuutta ei ole eikä varsinaisesti kauhuakaan, vaikka jokin kohtaus voi kyllä tuntua hieman painajaismaiselta. Mikä on opossumi, joka putkahtelee esiin milloin mistäkin?


AKUNIN, BORIS: Valtioneuvos


Kustantaja: Into 2016
Alkuteos: Statski sovetnik
Suomennos: Anton Nikkilä

Boris Akunin, oikealta nimeltään Grigori Tšhartišvili, syntyi Georgiassa vuonna 1956. Hän on Japaniin perehtynyt historioitsija, filologi, kriitikko ja esseisti sekä japanin ja englannin kielen kääntäjä. Kirjailijanimi Akunin tulee japaninkielisestä sanasta, joka tarkoittaa väljästi tulkittuna henkilöä, joka luo itse omat sääntönsä – ehkäpä kirjailija onkin hieman uhmakas vallitsevia yhteiskunnallisia oloja kohtaan. Hänen mielestään nimittäin Venäjällä ei koskaan ole opittu tehdyistä virheistä: tsaarinajan yksinvaltaa voi hyvin verrata neuvostoajan (tai nykyajan) henkilökulttiin.

Akunin tunnetaan ennen kaikkea herrasmiessalapoliisi Erast Fandorinista kertovasta dekkarisarjasta, joka sijoittuu 1800- ja 1900-luvun taitteen Moskovaan. Sarjassa on ilmestynyt jo neljätoista osaa, mutta suomennoksissa ollaan jostain syystä paljon jäljessä. Vuosina 2001-2003 julkaistiin sarjan viisi ensimmäistä osaa ja 2015 kaksi tarinaa sisältävässä romaanissa oli mukana sarjan kuudes osa. Valtioneuvos on siis seitsemäs osa Erast Fandorin-sarjasta. Sarjan osia pystyy lukemaan itsenäisinä romaaneina, mutta parhaiten tapahtumien sisälle pääsee, jos perehtyy niihin aikajärjestyksessä.

Valtioneuvos-romaanin alussa maanalainen terroristiyksikkö kostaa nuoren jäsenensä kuoleman murhaamalla Siperian kenraalikuvernöörin Pietari-Moskova-junan salonkivaunussa. Murhaaja pääsee uhriinsa käsiksi naamioitumalla taitavasti valtioneuvos Erast Fandoriniksi, jonka vastuulle merkkihenkilön suojeleminen Moskovassa on uskottu. Salaperäinen mies katoaa tekonsa jälkeen lumituiskuun ja oikea Erast Fandorin pidätetään. Vapauduttuaan närkästyneen Fandorinin päämääränä on syyllisen löytäminen, mutta hän oivaltaa varsin nopeasti, että murhaajan on onnistuakseen täytynyt saada varsin tarkkoja tietoja hyvin korkealta tasolta eli virkamiesten joukossa on petturi. Selvitystyötä vaikeuttaa suuresti santarmihallinnon ja suojeluosaston (ohranan) välinen kilpailu ja vihanpito.

Lukija tietää murhatyön tekijän alusta alkaen ja seuraa rinnakkain hänen pakomatkaansa ja Fandorinin selvitystyötä. Taisteluyksikön johtaja Grin on määrätietoisesti koulinut itsestään pelottoman ja tunteettoman niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hänen johtamansa ryhmä sen sijaan koostuu nuorista ihmisistä, joilla on enemmän innokkuutta ja aatteen paloa kuin taitoja. Ryhmän menestymisen takeena ovat näkymättömän käden toimittamat vihjeet, jotka osuvat miltei pelottavasti aina oikeaan. Kuka näiden vihjeiden takana on ja mikä on hänen motiivinsa?

Valtioneuvoksessa parasta antia on kaikkiin aisteihin vetoava kuvaus 1880-luvun Moskovasta. Pietari on Venäjän loistelias pääkaupunki ja Moskova pelkkä rötisköjen täyttämä kaupunkipahanen, jossa korruptio ja salaliitot kukoistavat. Juoni on melko monimutkainen, mutta näppärästi kehitelty. Jännitystä syntyy kahden tasavertaisen miehen kamppailussa, jossa kylmähermoinen terroristi on kuitenkin selvästi tarinan pahis. Erast Fandorin puolestaan on oikea vanhanajan sankari: ovela, älykäs ja onnekas sekä fyysisesti huippukuntoinen. Hän selviää tilanteesta kuin tilanteesta, vaikka kuinka pahalta ajoittain näyttäisi ja löytää aikaa romantiikallekin. Jollakin lailla hänestä tulee mieleen ranskalainen herrasmies Arsene Lupin. Historiallisten dekkareiden ystävälle suositeltavaa luettavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti