26.6.2017

MCEWAN, IAN: Pähkinänkuori

Kustantaja: Otava 2017
Alkuteos: Nutshell
Suomennos: Juhani Lindholm

Jumaliste, vaikka minut suljettaisiin pähkinänkuoreen, minä pitäisin itseäni äärettömän valtakunnan kuninkaana, ellen näkisi pahoja unia. Shakespeare, Hamlet (suom. Matti Rossi)

William Shakespearen näytelmä Hamlet kertoo prinssistä, joka odottamatta saa tietää setänsä olevan syyllinen Hamletin isän, Tanskan kuninkaan, kuolemaan. Murhatyön jälkeen setä on julistautunut uudeksi kuninkaaksi ja ottanut veljensä (varsin halukkaan) lesken puolisokseen. Hamletin tehtäväksi jää isänsä puolesta kostaminen. Ian McEwanin romaani Pähkinänkuori on moderni muunnos tästä tragediasta. Kirjan tapahtumat eivät sijoitu keskiajan Tanskaan, vaan nykyajan Lontooseen. Kuninkaan tilalla on niin runoilijana ja kustantajana kuin aviomiehenäkin epäonnistunut John, joka torjunnasta huolimatta yhä rakastaa kaunista vaimoaan Trudya. Claude on paha setä, jonka liiketoiminta on kriisissä ja joka himoitsee Trudyn lisäksi myös Johnin omistamaa Yrjöjen aikaista ökyhuvilaa Lontoon hienostoalueella. Itse päähenkilö ja kertoja – prinssi siis – on sikiö äitinsä kohdussa.

Pieni sikiö kuuntelee äitinsä vatsan ja suoliston ”pesukonemyllerryksen” yli salaisia keskusteluja ja suunnitelmia Johnin murhaamiseksi. Poika ei pysty puolustamaan isäänsä eikä puuttumaan asioihin muuten kuin potkimalla, vaikka ymmärtääkin kaiken.

Minulla ei ole valinnanvaraa, korvani on yötä päivää tiukasti painautuneena näitä hiivatin seiniä vasten. Minä kuuntelen, painan mieleeni ja olen huolissani. Kuulen supateltuja murha-aikeita ja kauhistelen sitä, mikä minua odottaa ja mihin minut ehkä vedetään mukaan.

Vatsaan kantautuvat myös äidin rakastamat radio-ohjelmat ja äänikirjat, joista pienokainen imee ahnaasti tietoa maailmasta, johon on kohta syntyvä. Sikiö pystyy luennoimaan kansainvälisen politiikan jännitteistä, analysoimaan luonnon tilaa ja pohtimaan vaikkapa sitä, pitääkö sukupuolia olla vain kaksi eikä esimerkiksi seitsemänkymmentäyksi. Viime vaiheessa hänelle kehittyy myös hienostunut maku viinien suhteen, sillä Trudy ei tapahtumien kiihtyessä jaksa enää ajatella vauvansa hyvinvointia, vaan lievittää jännitystään naukkailemalla. Viineistä poika pitää paljon, muttei erityisemmin äidin ja sedän seksuaalisesta toiminnasta… Uskottavaahan tämä ei ole, mutta jollakin hirtehisellä tavalla tosi hupaisaa.

Ian McEwan taitaa tarinan kuljettamisen taidon. Pähkinänkuori ei ole pelkästään nokkelasti ajoitettu kuvaus murhan suunnittelusta ja toteutuksesta, vaan myös kriittinen kannanotto nyky-yhteiskuntaan. Vaikka pieni poika ei voikaan estää oman perheensä tragediaa, haluaa hän silti kiihkeästi syntyä maailmaan nähdäkseen sen tulevaisuuden. Hän päättää vihdoinkin astua näyttämölle ja samalla vaikuttaa lopputulokseen – syyllisten rankaisemiseen.

19.6.2017

KUMMU, ESSI: Hyvästi pojat

Kustantaja: Tammi 2017

Essi Kummu kirjoittaa knausgårdilaisessa hengessä pikkutarkkoja tunnustuksia elämänsä miehistä, suhteesta tyttäriinsä ja rakastumisesta naiseen. Eihän kirjan ”minä” tietenkään ole yksi yhteen kirjailija Kummun kanssa, mutta paljon omakohtaisuutta Hyvästi pojat -teoksessa saattaa silti olla.

Kertojan elämän marssijärjestys:

Pojat, älkää ymmärtäkö väärin, te olette merkittäviä monellakin tavoin ja jotkut teistä saattavat tuoksua melko hyviltä. Toiset teistä ovat tanssittavia, toiset eroottisia, toiset tekevät vain iloiseksi, varsinkin parrakkaat pojat (aijai, parrakkaat, mmh). Tämä on siis ollut elämäni läheisyyksien marssijärjestys 1) hevoset, 2) pojat ja 39 miehet ja lopulta 4) nainen, minkä kuulemisesta tyttäreni eivät ollenkaan ilahtuneet.

Miehiä on kertojan elämässä ollut monenlaisia. Oli virolainen kirjailija Ahto, joka osoittautui seksuaaliseksi pihtariksi. Oli oululainen Eino, joka riippui kiinni ja halusi enemmän kuin sai. Oli Viimeinen. Kaikkia miehiä tärkeämpi on kuitenkin eräs kuusipuu, jota kirjailija kosii ja jonka kanssa solmii avioliiton – kunnes tulee Seela.

Miessuhteiden ohella tärkeänä aiheena on äidin suhde itsenäistyviin tyttäriin. Etenkin tyttäristä vanhempi, 14-vuotias Alma, on ottanut perheessä johtajan aseman. Alma torjuu äidin lähestymisyritykset etovina, on kuuro puheille ja pyynnöille, määräilee, nolaa ja joskus täysin ennakoimatta ratkeaa hallitsemattomaan raivonhuutoon. Nuorempi tyttäristä, Tilda, näyttää hänkin luisuvan irti äidin otteesta. Äiti taas selvästi pelkää lapsiaan, ei uskalla vastustella kohtausten pelossa, ei jaksa viedä vaatimuksiaan loppuun saakka. Onhan tässä jotakin pahasti vialla?  

Kolmantena aiheena on teatteriesityksen valmistelu. Kirjan kertojan pitäisi kehitellä performanssin käsikirjoitusta samalla kun esitykseen valitut ihmiset harjoittelevat liikehtimään ja näyttelemään alastomina. Kirjailijaa ei vaadita riisuuntumaan (eikä hän siihen uskaltaudukaan), mutta muiden mutkattomuutta hän seuraa noloudensekaisen ihailun vallassa. Vaikka kertojan seksin kaipuu vaikuttaa ajoittain ylikorostetulta, hän taitaa kuitenkin kaivata enemmän toisen ihmisen turvallista läheisyyttä kuin itse aktia.

Essi Kummu (s. 1977) kertoo kirjoittavansa vain tosia asioita. Paljon keskustelua äitiyden ongelmista synnytti vuonna 2014 ilmestynyt teos Lasteni tarina, jossa Kummu kuvaa keskoskaksostensa syntymän jälkeen iskenyttä uupumusta, pelkoa ja vihaa. Hyvästi pojat -romaanissa rakastuminen naiseen herättänee eniten huomiota, vaikka kiinnostavampia olisivat hirtehiset kuvaukset miehistä ja ne raastavat tunteet, joita lasten itsenäistyminen äidissä herättää. Suorasukaista ja hauskaa tekstiä.

16.6.2017

HAWKINS, PAULA: Tummiin vesiin

Kustantaja: Otava 2017
Alkuteos: Into the Water
Suomennos: Antti Autio

Paula Hawkinsin esikoistrilleri Nainen junassa oli todellinen maailmanmenestys, ehkä pitkälti erikoislaatuisen sankarittarensa ansiosta. Hawkinsin toinen teos Tummiin vesiin osoittaa Hawkinsin kehittyneen kirjailijana ja saaneen lisää itseluottamusta, sillä se on edeltäjäänsä selvästi kunnianhimoisempi ja monikerroksisempi.

Kuinka kukaan saattoi sitä paitsi pysyä perillä kaikista Beckfordin vainajista? Väkeä lakosi kuin Midsommerin murhissa, sillä erotuksella etteivät ihmiset menehtyneet lantalaan putoamisen tai sorkkaraudalla hakkaamisen seurauksena, vaan kuolinsyynä olivat erilaiset onnettomuudet, itsemurhat ja vuosisatojen takaiset irvokkaan naisvihamieliset hukuttamiset.

Tapahtumat alkavat vyöryä kuuluisan kirjailijan Nel Abbottin kuolemasta. Nel oli aina ollut miltei pakkomielteisen kiinnostunut pikkukaupunkia halkovasta joesta ja etenkin Hukkuneiden mutkaksi kutsutusta paikasta, johon hukuttautuneista tai hukutetuista naisista hän oli ennen kuolemaansa keräämässä aineistoa. Nel kutsui näitä uhreja hankaliksi naisiksi, joista väkivaltainen aviomies, petollinen rakastaja tai paljastumista pelkäävä kumppani näin pääsi eroon. Mikä sitten johti Nelin itsensä kuolemaan? Lipesikö hän humalapäissään kalliolta? Heittäytyikö vapaaehtoisesti alas jyrkänteeltä? Vai osoittautuiko jonkun mielestä aivan liian hankalaksi? Poliisien virallisissa ja yksityisten kansalaisten epävirallisissa selvittelyissä alkaa vähitellen paljastua menneisyyden synkkiä salaisuuksia. Kovin monella tuntuu olevan jotain salattavaa, jopa Nelin kuolemaa tutkivilla poliiseilla. Asioita on vuosikausia salailtu ja tärkeistä yksityiskohdista vaiettu joko syyllisyyden, väärinkäsitysten tai väärän lojaalisuuden vuoksi.

Tummiin vesiin -trilleri koostuu eri henkilöiden puheenvuoroista. Eniten äänessä on Nelin pikkusisko Jules (Julia), joka on pitänyt etäisyyttä siskoonsa nuoruudesta lähtien. Nyt hän tuntee Nelin läsnäolon joka hetki ja käy sisimmässään riipaisevaa keskustelua tämän kanssa. Aikoinaan tapahtui ikäviä asioita, mutta syyttikö Jules sisartaan niistä aiheetta? Muina näkijöinä ja kokijoina on poliiseja, Nelin omaisia, naapureita ja tuttavia, jotka puhuvat joko minämuodossa tai kaikkitietävän kertojan välityksellä. Heidän äänensä eivät juuri poikkea toisistaan, joten kunkin luvun alussa mainittu kertojanimi on paikallaan. Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat otteita Nelin käsikirjoituksesta, jossa hän esittelee Hukkuneiden mutkan naisuhreja alkaen vuonna 1679 noitana hukutetusta Libbystä ja päättyen 2015 itsemurhan tehneeseen 15-vuotiaaseen Katieen, Nelin tyttären ystävättäreen. Monen eri kertojan avulla tapahtumiin saadaan erilaisia näkökulmia, mutta ainakin ensi alkuun on vaikea hahmottaa ihmisten välillä risteäviä suhteita.

Tummiin vesiin -teos pitää otteessaan loppuun saakka, vaatii miltei ahmimaan. Tässä siis sopivaa viihdettä vaikkapa juhannukseksi!

15.6.2017

MORIARTY, LIANE: Tavalliset pikku pihajuhlat

Kustantaja: WSOY 2017
Alkuteos: Truly madly guilty
Suomennos: Helene Bützov

Kolme avioparia lapsineen kokoontuu grillikutsuille. Pariskunnat ovat varsin erilaisia. Clementine ja Sam kaksine tyttärineen edustavat ainakin ulkonaisesti jonkinlaista keskivertoperhettä. Lapsettomat Erika ja Oliver ovat pidättyväisiä, säntillisiä ja melkein turhankainoja. Teini-ikäisen tyttären vanhemmat Tiffany ja Vid puolestaan ovat spontaaneja, eläväisiä ja hieman räävittömiä. Kaikilla on salaisuuksia, joista he eivät halua puhua tai joita he eivät kestä edes ajatella. Salaisuus saattaa liittyä lapsuusajan huonoon lapsi-vanhempi-suhteeseen, mikä puolestaan on heijastunut omaan avioliittoon jonkinlaisena varovaisuutena ja huolekkuutena. Salaisuus saattaa liittyä itse avioliittoon. Salaisuus saattaa liittyä suhteeseen, jota kutsutaan ystävyydeksi, mutta joka ei olekaan aitoa ystävyyttä. Toistuvia pettymyksiä on saattanut olla.

Hän sanoi itselleen joka kerta, että hänellä ei ollut odotuksia, mutta jokainen uusi pettymys teki niin kipeää, että hän ymmärsi sittenkin elätelleensä toivoa, joka oli liihotellut viettelevästi jossakin alitajunnassa. Asia ei tuntunut muuttuneen helpommaksi. Se paheni. Kasaantumisilmiö.

Kirjassa mainitaan tasaisin väliajoin se, että pihajuhlissa tapahtui jotain hirveää. Mikä se tapahtuma on – siitä saa tietoja vähitellen kertomuksen edetessä ja viimeiset yksityiskohdat aivan lopussa. Joka tapauksessa kaikki kutsuille osallistuneet kantavat siitä vielä viikkojen perästä syyllisyyttä (mistä lukijaa muistutetaan useasti). Kaiken tekee entistä raskaammaksi, kun asianomaiset eivät pysty puhumaan keskenään tapahtumasta eivätkä siis helpottamaan sen paremmin omaansa kuin toistenkaan oloa. Ainoa, joka haluaisi puhua, on Erika. Hänellä nimittäin on ärsyttävä musta aukko kriittisten hetkien kohdalla. Kirja osoittaa, miten paljon ahdistusta vaikenemisesta voi koitua kaikille, perheen lapset mukaan luettuina. Ja kuinka väärät käsitykset ja oletukset toisen ihmisen ajatuksista ja tunteista muuttuvat totuuksiksi ja lopulta kaunankin aiheiksi.

Tavalliset pikku pihajuhlat -romaani on sujuvasti etenevää ja mukaansa tempaavaa viihdettä. Kepeän pintansa alla se käsittelee rankkoja asioita lapsettomuudesta vanhusten yksinäisyyteen ja pakko-oireista läheisriippuvuuteen. Lapsettomuus on ollut Moriartyn teoksissa esillä ennenkin: lapsettomuus omasta tahdosta, lapsettomuus toisen osapuolen painostuksesta tai lapsettomuus fysiologisista syistä. Asian kipeys käy hyvin ilmi myös tässä teoksessa. Kirjan loppu on hieman liian seesteinen ollakseen uskottava, mutta hyvä mielihän siitä jää.

14.6.2017

COLE, DANIEL: Räsynukke

Kustantaja: Gummerus 2017
Alkuteos: Ragdoll
Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Lontoolaisesta asunnosta löytyy jotain järkyttävää. Kuuden eri uhrin ruumiinosista on kursittu kokoon räsynukke: yhdeltä ihmiseltä pää, toiselta torso, kahdelta kädet ja kahdelta muulta jalat. Vain pää tunnistetaan välittömästi, muiden vainajien henkilöllisyys selviää vähitellen joko sattumalta tai piinallisen pitkän tutkimustyön jälkeen. Tässä ei kuitenkaan ole kaikki, vaan poliisin käsiin saapuu lista kuudesta muusta henkilöstä, jotka tulevat kuolemaan tietyssä järjestyksessä ja tiettyinä päivinä. Viimeisenä tällä listalla on rikosylikonstaapeli William Oliver Layton-Fawkes eli Wolf. Hänet tunnistetaan kaikkialla poliisina, joka yritti keskellä oikeussalia tappaa valamiehistön syyttömäksi julistaman miehen. Seurauksena Wolfille pitkällinen mielisairaalareissu ja tuhoutunut maine, sarjamurhaajalle uusi mahdollisuus tehdä vielä yksi lapsenmurha. Nyt Wolf on tervehtymisen ja maineen palauttamisen jälkeen taas mukana sarjamurhaajaa jäljittämässä, tuttuun pakkomielteiseen tyyliinsä. Kylmäverinen ja älykäs murhaaja tuntuu kuitenkin olevan koko ajan vähintäänkin askeleen verran edellä, kun Wolf itse joutuu yhä suurempaan ahdinkoon epäonnistumisien ja omavaltaisten tempausten myötä. Haastaako murhaaja Wolfin? Onko jo murhatuilla ja murhauhan alla olevilla henkilöillä jokin yhteys ”Polttomurhaajan” surullisen kuuluisaan oikeudenkäyntiin?

Nykyisin tuntuu rikoskirjallisuudessa olevan tavoitteena keksiä yhä uusia ja yhä karmeampia murhatapoja. Räsynukessa niitä riittää. Kirja on synkähkö, mutta on siinä onneksi keventävää mustaa huumoria etenkin repliikeissä. Henkilöasetelmat ovat dekkareista entisestään tuttuja: mainettaan vaaliva ylin johto, alaisiaan suojeleva väliportaan johtaja, rämäpää tähtipoliisi, kaunis naispoliisi ja aloittelija, joka arastelevan alun jälkeen yllättää kaikki. Kiinnostavin hahmoista on kiihkeä ja äänekäs Emily Baxter, jonka lojaalisuus joutuu Wolfin kanssa välillä varsin koville. Nykytapaan mediaan kohdistetaan kovaa arvostelua. Toimittajat kuvataan kyynisinä ja vastuuttomina hyeenoina, joille mikään ei ole pyhää taikka myötätuntoa herättävää. Tärkeintä on kaapata sensaatiouutinen, vaikka samalla tuhoaisi jonkun ihmisen elämän.

Kirja pohtii sitä, kuinka määritellä joku hyväksi ja joku toinen pahaksi. Voiko pahaa tekoa puolustella, jos sen tarkoitus on estää jotain vielä pahempaa?

    ”…olen vuosien mittaan saanut nähdä, kun monet muuten ’hyvät’ ihmiset tekevät toisilleen vaikka mitä kauheaa – mies kuristaa pettävän vaimon, veli suojelee sisarta väkivaltaiselta mieheltä. Lopulta sitä tajuaa…”
   ”Tajuaa mitä?”
   ”Että mitään ’hyviä’ ihmisiä ei ole. On vain niitä, joita ei ole vielä kiusattu tarpeeksi, ja niitä, joita on.”

Daniel Cole on esikoisteoksessaan Räsynukessa halunnut yhdistää brittiläisten tv-rikossarjojen realistisuuden ja amerikkalaisten sarjojen värikkyyden, mutta päätynyt kuitenkin melko tavanomaiseen dekkariin. Rikosromaaneja harrastavalle se on joka tapauksessa takaa jännittäviä hetkiä ja jatko-osien odottelua.

13.6.2017

PERSSON GIOLITO, MALIN: Suurin kaikista

Kustantaja: Johnny Kniga 2017
Alkuteos: Störst av allt
Suomennos Tarja Lipponen

Malin Persson Giolito (s.1969) on ruotsalainen juristi ja kirjailija. Hänen vuonna 2008 ilmestynyt esikoisromaaninsa Molemmille poskille perustui omiin kokemuksiin: Persson Giolito työskenteli suuressa asianajotoimistossa tullessaan raskauden vuoksi irtisanotuksi. Hän on myöhemmin työskennellyt EU-komissiossa Brysselissä. Persson Gioliton romaani Suurin kaikista palkittiin Ruotsissa vuoden 2016 parhaana rikosromaanina. Hän on ensimmäinen toisen polven palkittu, sillä isänsä Leif G. W. Persson oli vuodesta 1982 jaetun palkinnon ensimmäinen saaja.

Djurholmin lukion luokkahuoneessa on viisi nuorta ja opettaja. Oppilaista Dennisillä ja Samirilla on maahanmuuttajatausta, koti arveluttavalla asuinalueella ja käytettävissään hyvin vähän rahaa. Amanda ja Maja ovat varakkaista perheistä – ja Sebastian suorastaan sikarikkaasta suvusta. Sebastianille huvijahdit, yksityislentokoneet ja suuren luokan bileet esiintyjineen ovat arkipäivää. Nyt kaikki lojuvat kuolleina tai kuolevina luokkahuoneen lattialla, paitsi Maja. Hänessä ei ole naarmuakaan. Mitä on tapahtunut?

Suurin kaikista -romaani etenee rinnakkain kolmessa tasossa. Ensinnäkin ollaan Majan mukana hänen eristyssellissään, jossa hän on odotellut oikeudenkäyntiä jo yhdeksän kuukautta. Häntä tarkkaillaan kaiken aikaa, mutta mitään ylimääräisiä mukavuuksia tai virikkeitä hänelle ei järjestetä. Läheisiäänkään hän ei saa tavata.

En vihaa vankilaa. Se on täydellistä yksinäisyyttä. Täällä ei saa olla joku toinen, mutta joskus välttyy olemasta yhtään kukaan.

Toisessa tasossa ollaan oikeudenkäynnissä, jossa Majaa syytetään murhasta, murhan yrityksestä, avunannosta murhaan ja yllytyksestä. Kuunnellaan syyttäjää, puolustajaa ja todistajia. Käydään läpi todistusaineistoa. Etsitään lausuntojen heikkoja kohtia. Samalla seurataan Majan sisäisiä kommentteja ja ajatuksia. Kolmannessa tasossa kerrotaan Majan aiemmasta elämästä. Omista vanhemmista, joista Maja löytää paljon kritisoitavaa, ja suloisesta pikkusiskosta Linasta, johon Majan suurin rakkaus kohdistuu. Ystävyydestä hupsun, itsekeskeisen ja silti rakkaan Amandan kanssa. Suhteesta hurmaavaan Sebastianiin.

Suurin kaikista -teoksessa tartutaan välillä maahanmuuttajien elämään, köyhien ja rikkaiden välisiin tuloeroihin ja naisen asemaan. Hieman sivalletaan ruotsalaisten omahyväisyyttä ja teeskenneltyä suvaitsevaisuutta. Toisaalta mennään teini-ikäisten huoletonta pintaliitoa, jossa ainoat ajatukset liittyvät muodinmukaiseen pukeutumiseen, bileisiin ja vastakkaiseen sukupuoleen. Tätä taustaa vasten hahmottuu kuva Majasta ja hänen kasvustaan huolettomasta ja itsevarmasta tytöstä surumieliseksi nuoreksi naiseksi, joka yrittää tukea luhistuvaa lähimmäistään ja kantaa syyllisyyttä epäonnistumisistaan.

Rakkaus ei ole suurin eikä puhtain, siitä ei ole täydelliseksi sekoitukseksi, se on vain likaista sohjoa. Sitä kannattaisi haistaa ennen kuin maistaa. Vaarana on, ettei sen myrkyllisyyttä huomaisi sittenkään.

Hieman teosta olisi voinut tiivistää sekä vankilakuvauksen että oikeussalitapahtumien osalta, mutta sujuvasti ja vetävästi Persson Giolito kyllä tarinaa kuljettaa. Kouluampumiset kirjan aiheena on kipeä, mutta valitettavan ajankohtainen. Suurin kaikista on yritys selittää, miksi myös turvalliseksi katsotussa kansankodissa jotain niin kauheaa saattaa tapahtua. 

12.6.2017

MELENTJEFF, JAAKKO: Hukkuneet

Kustantaja: Atena 2017

Ylöjärveläinen Jaakko Melentjeff (s. 1965) työskentelee Tampereen kaupungin palveluksessa sosiaalityöntekijänä psykiatrian poliklinikalla. Trilleri Hukkuneet on hänen esikoisteoksensa.

Porin eteläpuolelta merestä löytyy miehen ruumis. Taskussaan vainajalla on suomalaisen miljonäärin henkilöllisyyspaperit, mutta vaimo ja tytär eivät miestä tunnista. Samaan aikaan löytyy Reykjavikista samanlaisen kuivan hukkumisen kokenut vanhahko mies – ja hänen taskussaan puolestaan ovat nuoren syyrialaistaustaisen ruotsalaisen paperit. Tämä taas näyttää olevan kadoksissa. Vyyhti on sekava ja muuttuu aina vain sekavammaksi. Poliisi tutkii tapahtumia ja taustoja niin Tampereella kuin Reykjavikissa ja Tukholmassa ja yhteyshenkilönä sukkuloi ympäri Pohjoismaita turkulainen Kalle Nordin.

Hän oli saanut käsiinsä uransa erikoisimman murhajutun. Murhasarjan, jossa ei ollut voitu vahvistaa, että kyse oli henkirikoksista. Ihmisiä hukkui, mutta ei tällä tavalla: katoavat viikkokausiksi, löytyvät hukkuneina ilman vettä keuhkoissa, väärän ja kaiken lisäksi myös kadonneen henkilön henkilöpaperit taskussa.

Hukkuneet ei häpeä vertailussa kansainvälisiin jännitysromaaneihin. Juoni on monimutkainen, mutta kaikki osaset löytävät silti aikanaan paikkansa – jopa pitkään täysin irralliselta tuntunut kuvaus afgaanitaustaisten kaksosten touhuista Prahassa. Melentjeffin tiedot niin pohjoismaisista poliisiorganisaatioista ja oikeuslääketieteestä kuin vaikkapa arabivaltioista peräisin olevasta hawala-maksujärjestelmästä vaikuttavat luotettavilta. Myös henkilökuvaus on hyvää. Tamperelainen Paula Korhonen pitää huolta iäkkäistä vanhemmistaan, etsii rakkautta deittisivustoilta ja kisaa nokittelussa nuoren esinaisensa kanssa. Tukholmalainen Håkan Holmström on alaisilleen lempeä ja huolehtivainen Ukko, mutta pystyy kyllä kipakkaan kurinpalautukseenkin. Reykjavikiläinen Magnus Thor puolestaan on leskeksi jäänyt neljän tyttären yksinhuoltaja, joka potee sydänsuruja. Pientä sanomista olisi replikoinnin jäykkyydessä ja joissakin tekstiin eksyneissä kielioppivirheissä, mutta vastapainona voi kehua hauskoja ja tuoreita sanallisia oivalluksia. Esimerkiksi polkkatukkaista ja boheeminoloista Kalle Nordinia kuvataan ”käveleväksi partituuriksi”. Ja samaisen Nordinin sanattomaksi jäämistä:

Nordin katsoi rikoskomissaariota pöydän yli suu auki ja odotti omia sanojaan, jotka olivat ilmoitetusta aikataulusta myöhässä.

Hukkuneet-teoksessa poliisien pohjoismainen yhteistyö johtaa aikanaan tapausten ratkaisemiseen, mutta joitakin asioita jää silti vielä täysin auki. Joutuuko Kolmisorminen mies vastuuseen teoistaan? Miten puolalainen pappi, isä Wojtek, liittyy tapahtumiin?  Jatko-osia lienee luvassa, ja niiltä on tämän esikoisen perusteella lupa odottaa paljon.

5.6.2017

HAN, KANG. Vegetaristi

Kustantaja: Gummerus 2017
Alkuperäisteos: Ch'aesikchuŭija
Suomennos: Sari Karhulahti (käännetty Deborah Smithin englanninnoksesta The Vegetarian 2015)

Han Kang syntyi kirjailijaperheeseen Etelä-Koreassa vuonna 1970. Kotimaassaan hänet on palkittu mm. Vuoden nuoren taiteilijan palkinnolla, mutta kansainväliseen maineeseen hän nousi voitettuaan ensimmäisenä korealaisena kirjailijana kansainvälisen Man Booker -kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016 romaanillaan Vegetaristi.

Vegetaristi-romaani koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen on sekin nimeltään Vegetaristi, ja sen kertoja on Cheong, päähenkilön aviomies. Keskinkertaisuuteensa linnoittautunut Cheong on valinnut arkipäiväisen ja proosallisen Yeong-hyen vaimokseen yksinomaan siksi, ettei tämän rinnalla kärsi alemmuudentunteesta. Vaimon yhtäkkinen ryhtyminen tiukaksi vegetaristiksi hämmentää ja ärsyttää häntä tavattomasti, mutta Yeong-hye vaikenee viileän välinpitämättömästi ja vastaa kysymyksiin vain yksikantaan: ”Näin unen”. Perhe kokeilee pakkosyöttöäkin, mutta siitä on järkyttävät seuraukset: Yeong-hye yrittää itsemurhaa ja joutuu mielisairaalaan.

Toisen osan otsake on Mongoliläiskä. Yeong-hye on toipunut niin paljon, että on päässyt mielisairaalasta kotiin. Tahtomattaan hänestä tulee lankonsa pakkomielteen kohde – ennen kaikkea pakarassaan yhä olevan mongoliläiskän vuoksi. Mies, taiteilija, kuvailee mielessään videoteoksen seksiä harrastavasta miehestä ja naisesta, joiden alastomat vartalot olisi maalattu täyteen hehkuvia kukkia ja mongoliläiskä niiden joukossa yhtenä sinertävänä terälehtenä. Yeong-hye vaikuttaa yllättävän innokkaalta esittämään videon naista, mutta hanke päättyy katastrofiin.

Kirjan kolmas osa on nimeltään Liekehtiviä puita. Siinä näkökulma on Yeong-hyen isonsiskon. In-hye on ollut työteliäs, järkevä ja huolehtiva lapsuudestaan saakka, mutta siskon sairasvuoteen äärellä hän viimein tunnustaa itselleen, ettei vastuuntunnosta vaan pelkuruudesta. Hän jäi ilman rangaistuksia, mutta pikkusisko joutui kärsimään henkisistä ja fyysisistä loukkauksista niin, ettei elämästä luopuminen ole hänestä tuntunut enää vaikealta. Ei lapsena eikä myöhemminkään.

Hän ei voinut antaa Yeong-hyelle anteeksi sitä, että Yeong-hye oli ylittänyt yksinään rajan, jonka tuolle puolen hän ei ikinä kykenisi menemään, eikä sitä, että Yeong-hye oli viitannut niin tavattoman vastuuttomasti kintaalla sovinnaisuussäännöille mutta jättänyt hänet niiden vangiksi. Eikä hän ollut edes tiennyt olevansa kaltereiden takana, ennen kuin sisar oli murtanut omansa.

Yeong-hye ei ole ainoa, joka näkee verisiä ja väkivaltaisia painajaisia, mutta ainoastaan hän yrittää päästä niistä eroon. Muut kohtelevat hänen haurasta ruumistaan kuin esinettä, lupaa kysymättä, mutta hänen henkeään he eivät voi nujertaa.  Vegetaristi on sävyiltään tumma, mutta sisältää myös luontoon, kasveihin ja puihin liittyviä värinpilkahduksia. Ihmisten kehoihin maalatut kukat hehkuvat aistillisuutta heteineen ja emineen. Puut palavat vihrein liekein. Tyyli ja kieli vaihtuvat kirjan eri osissa kunkin kertojan persoonallisuuden mukaisesti. Vegetaristi on erilainen ja hämmentävä  romaani, joka ei ihan heti haihdu mielestä.