HONEYMAN, GAIL: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Kustantaja: WSOY 2018

Alkuteos: Eleanor Oliphant is Completely Fine

Suomennos: Sari Karhulahti

Kolmekymppinen Eleanor hoitaa myyntireskontraa graafisessa suunnittelufirmassa ja on tunnettu tehokkuudestaan. Kevyt kahvitaukojutustelu ei ole Eleanoria varten, sillä hän ottaa kaiken kirjaimellisesti, on äärimmäisen pikkutarkka ja saattaa pitää pitkän luennon sanojen oikeista merkityksistä ja käyttötavoista. Lisäksi hän on armottoman rehellinen ja sanoa paukauttaa mielipiteensä vasten kuulijan kasvoja. Eleanorin itsensä mielestä tosin kaikki muut ovat uskomattoman tietämättömiä, hidasälyisiä ja vailla alkeellisiakin käytöstapoja. Hän on erakko, yksinäinen.

Kai minä olen olemassa? Epäilen usein, etten ole, että olen oman mielikuvitukseni tuotetta. Joinakin päivinä tuntuu, että minua pitävät kiinni tässä planeetassa säikeet, jotka ovat ohuita kuin hämähäkinseitti ja hauraita kuin kehrätty sokeri. Kova tuulenpuuska saattaisi katkaista ne, minkä jälkeen nousisin ilmaan ja ajautuisin pois kuin voikukan hahtuvat.

Käy ilmi, että Eleanorin kasvojen toinen puoli on tulipalon jäljiltä arpeutunut. Sekin selviää, että hän on kulkenut sijoituskodista toiseen, sieltä laitoksiin ja taas sijoituskoteihin. Yliopistosta valmistuttuaan hän on työskennellyt pelkästään yhdessä ja samassa firmassa. Jokainen arkipäivä sisältää täsmälleen samanlaiset rutiinit, viikonloput menevät nukkuen ja votkaa ryypäten ja keskiviikkoisin äiti ottaa puhelimitse yhteyttä. Eleanorin kuulemien lauseiden perusteella ymmärtää kyllä, miksi hänellä ei ole rohkeutta hakeutua muiden ihmisten seuraan. 

”Halusin vain sanoa, että olemassaolosi on silkkaa inhimillisten kudosten haaskausta. Ei muuta. Hei sitten, kulta!”

Mutta sitten yhtäkkiä tapahtuu jotain: Eleanor löytää elämänsä miehen! Pubissa esiintyvän bändin laulusolisti Johnnie Lomond on komea ja lahjakas, varmasti myös luonteeltaan jalo ja hienostunut. Eleanorin tarvitsee nyt vain muokata itsensä jumalaista Johnnieta miellyttäväksi. On saatava uusi kampaus, on opittava pukeutumaan uudella tavalla ja jopa meikkaamaan. On opittava käyttäytymään uusissa tilanteissa ja uusissa ympäristöissä. Sitten kaikki onkin taivaassa kirjoitettua…

Eleanorin elämään hivuttautuu kyllä toinenkin mies, työtoveri Raymond. Raymond ei Eleanoria innosta – mies on nuhjuinen ja vetelä, polttaa tupakkaa, syö roskaruokaa ja on kielellisiltä taidoiltaan vallan surkea. Raymondin ansiosta Eleanor kuitenkin ensi kertaa elämässään kohtaa pyyteetöntä ystävyyttä.

Onko tässä nyt eräänlainen versio Bridget Jonesista? Ehkä hieman, mutta tarinan ydin on kuitenkin siinä, että jokainen tarvitsee elämässään ainakin yhden turvallisen ihmissuhteen ja hyviä kokemuksia kanssakäymisessä toisten kanssa. Koskaan ei tiedä, miten suuri merkitys parilla ystävällisellä sanalla tai pienellä avunannolla voi olla. Eleanorillekaan ei aluksi kuulu ollenkaan hyvää, mutta jatkossa toivottavasti jo paljon parempaa.