Kustantaja:
Otava 2018
Alkuteokset:
Never Mind, Bad News ja Some Hope
Suomennos: Markku Päkkilä
Yläluokkaisesta perheestä lähtöisin oleva brittikirjailija Edward
St Aubyn (s. 1960) oli lapsena kaltoin kohdeltu ja nuorena pahasti
huumeriippuvainen. Kaksikymmentäviisivuotiaana St Aubyn turvautui
psykoterapiaan, minkä seurauksena hänestä tuli ammattikirjailija. Nykyisin hän
asuu kahden lapsensa kanssa Lontoossa.
St Aubynin viisiosainen Patrick Melrose -romaanisarja (1922-2012)
perustuu paljolti kirjailijan omiin kokemuksiin. Suomeksi sarjan kolme ensimmäistä
osaa on nyt julkaistu yksissä kansissa nimellä Loistava menneisyys ja loput kaksi osaa ilmestyvät syksyllä 2018 yhtenä
teoksena nimellä Toivoa sopii. Romaanien
pohjalta on tehty tv-sarja, jossa nimiosaa näyttelee loistava Benedict
Cumberbatch.
Loistava menneisyys
-teoksen ensimmäinen osa (tai oikeammin romaanisarjan ensimmäinen kirja) on
nimeltään Mitäs pienistä. Se kertoo kesäisestä
päivästä viisivuotiaan Patrickin elämässä Etelä-Ranskassa. Isän tausta takaa perheelle
sijan yläluokkaisissa piireissä ja amerikkalaisen äidin ansiosta sillä on varaa
ylelliseen elämään. Ulkokuori on siis loistava, mutta sisus mätä.
Isä, David, on alkoholisti ja sadisti, joka jostain syystä
katsoo olevansa kaikkien muiden yläpuolella ja siksi oikeutettu muiden
loukkaamiseen ja manipulointiin. Vaimonsa Eleanorin David on onnistunut
muuttamaan alkoholi- ja pillerihumalassa hortoilevaksi nukeksi, joka ei jaksa
enää välittää edes pienestä pojastaan. Tuona kesäisenä päivänä David
löytää Patrickista uuden uhrin ja uuden tavan lievittää sisimmässään kiehuvaa kiukkua.
Patrickin elämän se vinouttaa vuosikausiksi.
"Minusta kasvatuksen tulee olla luonteeltaan
sellaista", David sanoi, "että aikanaan lapsi voi todeta: jos minä
selvisin siitä, selviän mistä tahansa."
Kirjan toisen osan nimi on Ikävä juttu. Onko Davidin kuolema tuo ikävä juttu? Patrick, nyt jo
22-vuotias, joutuu lentämään New Yorkiin hakeakseen sieltä isänsä tuhkat.
Korskea isä on viimeiset vuotensa elänyt köyhyydessä ja vakavasti sairaana,
menettänyt kuuluisan ilkeytensäkin. Patrickin vihaa se ei ole liennyttänyt.
Nyt se vihdoin koitti,
suuri hetki: hänen päävihollisensa ruumis, hänen luojansa jäännökset, hänen
kuolleen isänsä tomumaja; kaiken sanomatta jääneen ja sanomattomaksi
tarkoitetun raskas taakka; paine sanoa se kaikki nyt kun ketään ei ollut
kuulemassa…
Patrick itse ei ole enää aikoihin selvää päivää nähnyt. Ääniä mellastaa pään sisällä ja ulkopuolinen maailma
vääristyy kummalliseksi. Olo tuntuu tyhjältä. Patrick tiedostaa kyllä vaarat,
mutta kyseessä onkin flirttailu kuoleman kanssa.
Paitsi että kuolema
huokui uhmakasta dekadenssiaan tässä loputtomassa nuoruuden varieteessa, paitsi
että se viekoitteli tutuilla väkivallan ja itsetuhon mielikuvilla, siitä oli
lisäksi tullut jossain määrin hyvätapainen, vähän niin kuin työpaikka
perheyrityksessä. Sillä oli totisesti tarjottavanaan kaikki mahdolliset edut.
Kolmannessa osassa Toivon
mukaan Patrick on kolmekymppinen. Omaisuus on huvennut huumeisiin ja
vieroitushoitoihin, mutta Patrick on lopultakin kuivilla. Taistelu himoa
vastaan on kuitenkin jatkuvaa ja olo usein alakuloinen ja uupunut. Auttaisiko,
jos päättäisi vihdoinkin lakata vihaamasta isää? Hämmentävä ajatus: maailma
saattaa oikeasti olla olemassa!
Vasta kun hän saisi
vihansa ja tukahdutetun rakkautensa jonkinlaiseen tasapainoon, kun hän ei enää
suhtautuisi isään jojo säälien tai kauhuissaan vaan näkisi tämän ihmisenä, joka
ei ollut ollut kovin hyvin sinut persoonallisuutensa kanssa; vasta kun hän
oppisi sietämään sitä ristiriitaa, ettei voisi ikinä antaa anteeksi isän
rikoksia mutta antautuisi silti kosketuksiin sekä rikosten taustalla olevan
epätoivon että niiden aikaansaaman toivottomuuden kanssa, vasta sitten hän
kenties vapautuisi elämään uutta elämää, sen sijaan että pelkästään oli elossa.
Kukaties hän oppisi jopa nauttimaan elämästään.
Romaanisarjassa on kyse Patrickin elämästä ja kehityksestä,
mutta näkökulma ei suinkaan ole aina hänen itsensä. Toisinaan Patrick on vain varjo
taustalla ja etualalle nousevat henkilöt, joiden välityksellä nähdään
millaisessa maailmassa Patrick elää ja mitkä tavat ja asenteet häntä
muokkaavat.
Sarja on melko häijy kuvaus brittiläisen yläluokan elämästä.
Snobismi elää yhä rappiosta huolimatta. Elostelijat, erikoisuuden tavoittelijat
ja vetelykset katsovat voivansa halveksia kaikkia ulkopuolisia ja pilkata
armotta niitä, jotka haksahtavat kirjoittamattomissa (mutta kaikkien
yläluokkaan kuuluvien tietämissä) säännöissä. Ironialta ei säästy kuningasperhekään.
Eikä Patrick itse, jonka ylimielistä asennetta tavallista kadunmiestä kohtaan
ei yhteinen huumekeikkakaan lievitä – eli onko hän juuri isäänsä parempi?
St Aubynin romaanisarjan herättämät tunteet ovat sekavat. Toisaalta
siinä on kuivaa brittihuumoria ja lähes absurdeja kuvauksia esimerkiksi hautaustoimistosta
tai kartanon juhlista. Toisaalta kirja kuvaa pahuutta, petollisuutta ja
rappiota liiankin kouriintuntuvasti. Kahdenlaisia tunteita herättää myös
päähenkilö Patrick. Toisaalta säälii ja ymmärtää lasta, joka menettää
viattomuutensa ja turvallisuudentunteensa kaikkein lähimpien ihmisten vastuuttomuuden
vuoksi. Toisaalta ärtyy päihteiden kanssa sekoilevaan nuoreen mieheen, joka ei
välitä sen enempää lähimmäisistään kuin itsestäänkään. St Aubyn osaa sukeltaa
ihmissielun syövereihin ja kuvata sieltä löytämäänsä muutamalla osuvalla
sanalla ja lauseella. Tyyli on lennokasta; kaunista ja rujoa.
Jatkoa jää odottamaan kiinnostuneena. Olisiko Patrickilla
loistavan menneisyyden lisäksi vielä loistava tulevaisuuskin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti