ANYURU, JOHANNES: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Kustantaja: S&S 2018

Alkuteos: De kommer att drunkna i sina mödrars tårar

Suomennos: Outi Menna

Ugandalaisen isän ja ruotsalaisen äidin lapsi Johannes Anyuru (1979) on kirjailija ja runoilija, jolta on julkaistu kaksi romaania ja kaksi runokokoelmaa. Anyurun romaani Myrsky nousee paratiisista oli ehdolla August-palkintoon vuonna 2012 ja vuonna 2013 Ruotsin ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon. August-palkinto Anyurulle tuli vuonna 2017 teoksesta He hukkuvat äitinsä kyyneliin.

Helmikuun seitsemännentoista päivän ilta Göteborgissa. Kirjakaupassa yleisötilaisuus, jossa on tarkoitus keskustella kiistellyn sarjakuvataiteilijan satiirisista profeetta Muhammed -karikatyyreistä ja sananvapaudesta. Kolme Daesh-jihadistijärjestön kannattajaa: kaksi nuorta miestä aseineen ja tyttö videoimassa kännykällä tapahtumia. Panttivankeja. Laukauksia.

Kirjan minäkertoja, islaminuskoinen kirjailija, saa kaksi vuotta kirjakauppaiskun jälkeen kutsun oikeuspsykiatriseen sairaalaan. Siellä on hoidossa terroristikolmikon ainoa elossa oleva jäsen, joka on tunnistettu belgialaiseksi Annika Isegeliksi, mutta jota kirjailija alkaa kutsua Tundra-tytöksi. Tyttö antaa kirjailijalle luettavaksi muistiinpanot, jotka on laatinut elämästään.

Tundra-tyttö uskoo todellisuudessa eläneensä Göteborgissa viidentoista vuoden päässä nykyhetkestä. Jostain syystä hänen sielunsa kuitenkin poistui sieltä, matkusti ajassa taaksepäin, asettui belgialaisen Annikan ruumiiseen ja sekaantui siten helmikuun seitsemännentoista päivän tapahtumiin.

   Sairaalassa hänen väitettiin, että hän oli joku muu. Häntä kutsuttiin nimellä, joka ei ollut hänen, ja hänelle puhuttiin kieltä, jota hän ei ymmärtänyt.

   Hän oli yksi tuhansista syyskuun yhdennentoista jälkeisistä sieppausten ja kidutusten uhreista. Sen verran hän tietää.

   Sen verran hän arvelee tietävänsä.

Tulevaisuuden maailmassaan tytön elämä oli melko huoletonta, kunnes vanhemmat alkoivat suunnitella pakoa pois Ruotsista. Maahanmuuttajilta oli viety asema ja turvallisuus, koska heidät ruotsalaisten arvojen valossa nähtiin pelkästään uhkatekijöinä, ei ihmisinä. Kaduilla partioivat täysillä valtuuksilla ritarisydämiksi kutsutut kiihkoisänmaalliset joukkiot. Valtion virallisen kansalaissopimuksen allekirjoittamatta jättäneet joutuivat Kaningårdenin rangaistusleirille, jossa nääntyivät nälkään elleivät suostuneet syömään sianlihaa. Teloituksiakin tapahtui. 

  

Tämä tulevaisuuden uhkakuva nousee tytön mieleen kesken terrori-iskun. Hän muistaa nähneensä tuhansia kertoja videon, jossa sarjakuvataiteilija murhataan ja iskuun osallistunut nainen laukaisee räjähdeliivin. Paljon kuolleita. Viha-aalto muslimeja kohtaan. Sitä tyttö ei voi sallia, vaan muuttaa tapahtumien kulun ampumalla Aminin, rakastettunsa ja puolisonsa.

Hän sulkee silmänsä ja tuntee jomottavan päänsäryn kohoavan pintaan ohuina säikeinä ja painuvan takaisin. Hän on jättänyt kertomatta Aminille että sen jälkeen, kun Hamad kertoi mitä he tekisivät, hän on nähnyt mielessään otsikoita. Ikään kuin hän muistaisi mitä tapauksesta tullaan kirjoittamaan jälkeenpäin.

Mitä ajatella tytön tarinasta? Hän on oikeuspsykiatrisessa sairaalassa, koska hänellä on diagnosoitu monimuotoinen skitsofrenia, johon liittyy psykoottisia jaksoja ja hallusinaatioita. Koko tarina voisi siis olla sairaiden aivojen tuotosta. Toisaalta Annika Isagelin tiedetään joutuneen Belgian tiedustelupalvelun sieppaamana pahamaineiseen al-Miiman vankilaan Jordaniaan. Jotain hirveää siellä varmasti tapahtui, koska tyttö oli kuukausikaupalla täysin katatonisessa tilassa vapautumisensa jälkeen. Kolmas mahdollisuus on sitten se, että tyttö todellakin tuli meidän maailmaamme tulevaisuudesta.

Monella kirjan tapahtumista on esikuvansa nykytodellisuudessa. Terrori-isku kirjakauppaan tuo mieleen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdyn hyökkäyksen vuonna 2015. Al-Miiman kuvaukseen kirjailija on varmasti saanut vaikutteita niin Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaalista kuin Guantanamon vankileiristä. Kammoksuttu Kaningårdenin alue puolestaan viittaa Ruotsissa 1960-luvulla rakennettuihin lähiöihin, joista on tullut maahanmuuttajien asuttamia slummeja. Kirjan tarkoitus onkin varoittaa siitä, millaiseen maailmaan saatamme ajautua, jollemme ole varuillamme. Oikea tie löytyy, jos emme sulje silmiämme emmekä pakene vastuutamme.

En usko enää että aika on suora jatkumo. En usko, että tällä tarinalla, tai millään ihmisen kertomalla tarinalla, on vain yksi alku, vaan alkuja on monta. Eikä mikään niistä koskaan lopu.

He hukkuvat äitiensä kyyneliin on kieleltään kaunista ja hyvää, paikoin suorastaan runollista. Nuorten puheessa esiintyy sellaisia arabiankielisiä sanoja kuin yani, wallah ja balagan muistutuksena heidän muslimitaustastaan.

Kertomus muistuttaa jännittävyydessään trilleriä ja vie mukanaan niin, että uskomattomimmatkin asiat on valmis hyväksymään. Monet kuvaukset ovat päällekäyvän realistisia, mutta mukana on myös ripaus mystiikkaa. Mitä symboloivat tytön kaikkialla näkemät yöperhoset? Mikä merkitys on lumisateella? Anyuru kieputtaa tarinaa kiehtovasti niin, ettei lopultakaan tiedä mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Ajatuksia jää kytemään.