NESSER, HÅKAN: Elävät ja kuolleet Winsfordissa

Kustantaja: Tammi 2018

Alkuteos: Levande och döda i Winsford

Suomennos: Aleksi Milonoff

Lounaisenglantilaiseen Winsfordin kylään saapuu keski-ikäinen ruotsalainen nainen koiransa kanssa. Hän vuokraa kuudeksi kuukaudeksi syrjäisen vanhan mökin kertoen kaikille kiinnostuneille aikovansa kirjoittaa siellä kirjaa. Nimekseen hän ilmoittaa Maria Anderson, mutta se ei ole hänen oikea nimensä. Ilmiselvästi nainen pakoilee.

Päivät Maria viettää vaeltelemalla ympäri nummia ja illat tutkimalla vanhoja muistikirjoja. Castor-koira on hänen ainoa seuralaisensa, ystävänsä, tukipilarinsa ja ”me”-määritelmän toinen osapuoli. Ihmiskontakteja Maria ei kaipaa, mutta onneksi paikallisessa pubissa hänen vetäytymistään kunnioitetaan ja hänen annetaan olla rauhassa. Eräs Mark Britton kuitenkin osoittautuu vaikeaksi palaksi…

Takaumin kerrotaan, miksi Maria on päätynyt tälle syrjäiselle seudulle. Hänen menneisyyteensä on sisältynyt ikäviä asioita enemmän kuin yksi ihminen oikein jaksaisi kantaa  ja pako keskelle ei-mitään onkin tarkoitettu muisteluun, suremiseen ja vihantunteiden läpikäymiseen. Ajatusten keskiössä tuntuu olevan Marian aviomies Martin, mutta mitä hän oikein on tehnyt ja mitä hänelle on tapahtunut? Marian tulevaisuudensuunnitelmiin puoliso ei näytä sisältyvän millään lailla, mutta toisaalta Marian ainoa toive tuntuukin olevan vain elää pitempään kuin Castor.

Kirjassa on jollakin lailla painajaismaisen salaperäinen tunnelma. Yksi osatekijä on Lounais-Englannin luonto nummineen ja kukkuloineen. Äkisti nouseva sumu kietoo sen vaippaansa ja sade muuttaa polut mutavelliksi. Villihevoset laiduntavat ja fasaanikukot huutelevat kaiken keskellä. Tuntuu kuin kaikkialla olisi pahoja enteitä ja pimeydestä tarkkailevia silmiä.

On monin tavoin helpompaa elää ilman horisontteja, sumussa ja ahtaasti; ymmärrän ainakin sen, että minun täytyy pitää lujasti kiinni yksinkertaisista käytännön puuhista: tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä, kuten sanottu, muuten kaikki uhkaa hajota. Kun jokainen askel, jokainen teko ja toimi on vailla syvempää mieltä, kun olisi yhtä hyvin voinut tehdä jotain ihan muuta kuin mitä juuri teki eikä tätä asiaa saa mielestään – ja kun tuntuu siltä että vain menneisyydessä tehdyillä erheillä ja hirmuteoilla on jotain merkitystä – silloin hulluus alkaa vaania kulman takana.

Kerronta on asiallisen toteavaa, täynnä huomioita ja yksityiskohtia ympäristöstä, ihmisistä ja tapahtumista. Joskus siinä pilkahtaa ilahduttavaa huumoria kuten Marian luonnehdinnassa baarin emännästä: "rusottava ja turvallinen kuin patalappu". Tai kevään tunnusta: " pikkulinnut höpisevät pensaissa ja maa on turpea". Suomentaja Aleksi Milonoff on onnistunut hyvin. 

Ajattelin, että siellä tuulisella rannalla olisi voinut kulkea ihan toinen nainen miehensä ja koiransa kanssa - tai sitten joku säälimätön vallanpitäjä oli pannut huvikseen toiset aivot ja toisen muistipankin poloiseen päähäni enkä siksi ollut yhtään kartalla. Olin eksyksissä sisäisessä maisemassani, mikä johtui yksinkertaisesti siitä että se oli vaihdettu. Tai pyyhitty pois. Ajattelin, että minun ikäiseni ihmisen ei pitäisi altistua tunteille ja mielialoille, joita ei voi punnita ja tunnistaa, mutta juuri niin oli käynyt. Olin vastasyntynyt viisikymmentäviisivuotias vauva.

Elävät ja kuolleet Winsfordissa ei ole varsinaisesti dekkari, mutta silti mukaansatempaavan jännittävä. Yllättäviä käänteitä riittää, vaikka tapahtumat sinällään ovat aivan uskottavia. Taattua, tyylikästä Nesseriä!

LINTUNEN, MARITTA: Stella

Kustantaja: WSOY 2018

Liisa on nuori ja epävarma maalaistyttö saapuessaan kesällä 1983 Helsinkiin kirjoittajakurssille. Hän on lehti-ilmoituksen avulla saanut vuokralle huoneen ja vuokraemännäkseen laulajatar Sylvi Indreniuksen, oikean diivan. Liisa joutuu heti Sylvin tutkivan katseen alle.

Sylvi Indrenius oli vaaniva hämähäkki, joka kietoi lukinhärmänsä äidin nilkkoihin. Millainen ihminen tarrautuu nuoreen tyttöön kuin saaliiseen ja saa tämän vakuuttumaan omasta lahjattomuudestaan? Ja miten yksinäinen ja vietävissä oma äitini lienee ollut parikymppisenä, juuri ennen syntymääni.

Kaiken takana on Sylvin oma tarina. Hän herätti 1930-luvulla huomiota ensikonsertistaan lähtien ja menestyi oopperalaulajana kansainvälisestikin. Sota-aikana rintamakiertueilla Sylvi kuitenkin ajautui esiintymään kehnohkossa Stella-revyyssä, mikä ainakin hänen omasta mielestään aiheutti oopperauran katkeamisen.

Leipänsä Sylvi on tienannut opettajana. Hän on päättänyt, että todellisen lahjakkuuden nähdessään tekee kaikkensa tämän tukemiseksi, kun taas vähemmän lahjakkaille järjestää parhaaksi katsomansa ”hyvän elämän”.

Lahjakkuus on niin harvinaista, ettei sillä sovi leikkiä. Rahalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Lahjakkuus on kuin outo, metallintuoksuinen veriryhmä. Kenen suonissa sellaista virtaa, hän on jumalten oma eikä häntä sovi pilkata.

Kirjailijan urasta haaveilevan Liisan Sylvi luokittelee nopeasti vähemmän lahjakkaiden joukkoon ja päättää taata tälle sairaanhoitajan koulutuksen. Sylvi järjestää kaiken myös silloin, kun Liisa tulee lyhyen suhteen jälkeen raskaaksi ja synnyttää pojan, Jurin. Näin Sylvi hankkii itselleen perheen ja opetettavakseen tulevan neron – aistiihan hän välittömästi pienessä Jurissa piilevät mahdollisuudet.

Kirjan näkökulmat ovat menneen osalta Liisan ja Sylvin ja nykyhetkessä Jurin, kolmekymppisen lääkärin. Liisa taisteli itsensä eroon Sylvin vaikutuspiiristä, mutta pääsikö hän henkisesti irti? Miksi hän lopetti Jurin rakastamat musiikkiopinnot ja vieläpä myi pois pianon, jonka Juri oli saanut Sylviltä? Kostonhalustako? Vai haluten pojalleen turvallisen porvarillisen ammatin taiteilijapiirit läheltä nähtyään?

Kirjan nimeksi on valittu Stella. Revyy oli käännekohta, josta lähti liikkeelle monelle ihmiselle pahaa mieltä aiheuttanut tapahtumasarja. Sylvi itse koki haaveidensa romahduksen ja yrittäessään ilmeisen vilpittömästi estää muita kokemasta samanlaisia pettymyksiä ohjaa ihmisiä tilanteeseen, jossa nämä vuosien perästä onnettomina pohtivat menetettyjä mahdollisuuksiaan.

Musiikki on Stellassa läsnä monella tapaa. Taustalla soi yhä uudestaan Robert Schumannin laulusarja ”Frauenliebe und -leben”. Sitä Sylvi lauloi Juri-vauvalle, vaikka tämä muistaa sen enää alitajunnassaan. Sitä työstävät säestäjäksi pakotettu Juri ja tyttöystävänsä sopraano Jenni. Jurilla olisi mielipiteitä tulkinnan suhteen, mutta ylimielinen Jenni ei ota ehdotuksia kuuleviin korviinsa – hänhän on laulaja ja Juri vain taustavoima.

Jennille laulu on kuningaslaji. Ja laulajat ovat hänen mielestään työssään aina vaikeimman äärellä – me muut pääsemme helpommalla koska vain näppäilemme, hinkkaamme tai paukutamme ”puulaatikkojamme”.

Herkullisimpia kohtia on kuvaus siitä, miten Juri korjauttaa kovia kokeneen pianon uuteen loistoon. Siinäpä vilisee teknistä tietoa toisensa perään! Ehkä pianon kohtalo on merkki siitä, että särkyneestä saattaa tulla vielä eheä. Juristakin.

Stella on hienovarainen tulkinta ihmisistä, heidän tunteistaan ja heidän välisistä suhteistaan. Kaikista ihmisistä paljastuu erilaisia puolia, niin myös aluksi kovin voimakkaalta ja itsekeskeiseltä vaikuttavasta Sylvistä. Surumielinen kertomus, mutta ei vailla toivoa.

ADÉBÁYÒ, AYÒBÁMI: Älä mene pois

Kustantaja: Atena 2018

Alkuteos: Stay with me

Suomennos: Heli Naski

Älä mene pois -romaanin ensimmäisessä luvussa menestyvä liikenainen – Yejide, kuten myöhemmin selviää – on lähdössä appensa hautajaisiin. Viiteentoista vuoteen hän ei ole ollut yhteydessä sukulaisiinsa eikä mieheensä Akiniin tai tämän perheeseen. Jatkossa Yejide ja Akin kertovat vuorotellen omat näkemyksensä siitä, mitä aiemmin on tapahtunut ja mikä on johtanut näin täydelliseen eroon.

Yejide ja Akin näkevät toisensa ensimmäisen kerran opiskelija-aikoinaan 1980-luvulla elokuvateatterissa ja rakastuvat heti. Avioliitto seuraa pikaisesti ja onni kukoistaa, kunnes sukulaiset hermostuvat parin lapsettomuuteen. Tässä ovat yhteisessä rintamassa niin äitinsä jo syntymässä menettäneen Yejiden pahantahtoiset äitipuolet kuin Akinin lämminsydäminen äiti, jota miniäkin haluaa kutsua kunnianimellä Moomin. Vastahakoinen Akin pakotetaan ottamaan toinen vaimo, nuori ja kaunis Funmi.

Rakastin Yejideä aivan ensi hetkestä lähtien. Siitä ei ole epäilystäkään. Mutta on asioita, joihin rakkauskaan ei pysty. Ennen naimisiin menoani uskoin, että rakkaus pystyy mihin vain. Pian opin, ettei se kestänyt neljän lapsettoman vuoden painoa. Jos taakka on liian raskas ja pitkäaikainen, jopa rakkaus taipuu, rakoilee, uhkaa särkyä ja joskus myös särkyy. Mutta vaikka se menisi tuhansiksi pirstaleiksi, se ei tarkoita, ettei se olisi enää rakkautta.

Yejide on kouluja käynyt moderni nainen, mutta ahdistava tilanne lapsettomana ensimmäisenä vaimona saa hänetkin turvautumaan tavallisten lapsettomuushoitojen ohella ihmeidentekijöihin. Mihin kaikkeen hän on valmis saadakseen lapsen – ei vain asemansa turvatakseen, vaan myös luodakseen ikioman ihmissuhteen? Mihin kaikkeen on valmis Akin?

Juuri sen valheen olin aluksi uskonut. Yejide saisi lapsen, ja me olisimme iän kaiken onnellisia. Maksoi mitä maksoi. Samantekevää, kuinka monta jokea meidän täytyisi ylittää. Kaikkien ponnistelujen jälkeen odotti onnen aika, jonka oli määrä alkaa vasta saatuamme lapsia, eikä minuuttiakaan aikaisemmin.

Yejiden ja Akinin tarinassa riittää riipaisevia käänteitä ja yllätyksiä, vaikka osa niistä on kyllä vähän kuin saippuasarjasta. Kepeä tyyli pitää lukijan hyvin otteessaan, muttei peitä henkilöiden kokemia surun, kiukun ja pettymyksen tunteita.

Nigeriassa eletään 1980- ja 1990-luvuilla vielä aikaa, jolloin vanhat perinteiset tavat ja uskomukset ovat ainakin vanhemman polven keskuudessa voimissaan. On luvallista ottaa useita vaimoja, on oikein luottaa taikavoimiin kristillisyydestä huolimatta. Sukuyhteys on vahva ja intiimeihinkin asioihin puuttuminen tavallista. Nainen on se, johon syyttävä sormi osoittaa ja jonka mielipidettä ei kysytä. Tähän on nuortenkin vain alistuttava.

Älä mene pois kuvaa nigerialaista elämänmenoa ja tutustuttaa esimerkiksi kohteliaisuustapoihin, ruokiin ja kauneudenhoitoon. Taustalla on Nigerian kuohuva ja väkivaltainen historia vallankumouksineen ja korruptoituine hallituksineen. Radiosta tulevasta musiikista kansalaiset tietävät, milloin ollaan taas ajauduttu sekasortoiseen tilanteeseen.

Esikoisromaanillaan Ayòbámi Adébáyò (s. 1988) astuu sellaisten nigerialaisten nykyirjailijoiden joukkoon kuin Chimamanda Ngozi Adichie ja Chigozie Obioma. Jatkoa odotellaan.

BENGTS, MARIE: Murha maalaisidyllissä

Kustantaja: Bazar 2018

Alkuteos: En sax i hjärtat

Suomennos: Ulla Lempinen

Tapahtumasarja alkaa helteisenä keskiviikkona 24. heinäkuuta 1957, kun Hannah Lönn saapuu smoolantilaiseen Enebyn kylään auttamaan jalkavaivaista Lilly-tätiään. Ajatus kahdesta viikosta pienessä maalaiskylässä ei tukholmalaiseen elämänmenoon tottunutta Hannahia juuri houkuttele, mutta työtilanne on huono ja muodinluojan urasta haaveileva Hannah joutuu työskentelemään ompelijattarena. Kypsään ikään ehtineellä naimattomalla naisella ei ole elättäjää, mutta eipä ole ketään rajoittamassa tekemisiäkään. Ja tekemistä puuhakas ja utelias Hannah tulee Enebyssä saamaan ennakoitua enemmän!

Enebyläisille kauppa ja konditoria ovat oivia paikkoja juorujen vaihtamiseen ja levittämiseen. Eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Asta Grankvist on kuitenkin tietojen suhteen omavarainen, sillä monet lipsauttavat hänelle salaisuuksiaan miltei huomaamattaan. Asta tahtoo kaikille hyvää ja auttaa kanssaihmisiään joskus jopa vasten näiden tahtoa, mutta hänellä on myös hyvin voimakkaat periaatteet esimerkiksi abortin ja uhkapelien suhteen. Jos Asta saa vainun jostain laittomasta, odottaa syyllistä häpeällinen paljastus.

Ei liene yllättävää, että eräänä päivänä Asta löydetään kuolleena kodistaan räätälinsakset rinnassa törröttäen. Hannah on ruumiin löytäjä ja ensijärkytyksen jälkeen liikkeellä kuin vainukoira. Teorioita ja ideoita riittää, mistä poliisit eivät ole yksinomaan tyytyväisiä. Eikä ole tyytyväinen Lilly-tätikään, joka tuntee naapurinsa sielunsopukoita myöten ja haluaa suojella kaikkia syyttömiksi uskomiaan vääriltä epäilyiltä.

   ”Draamaa aamusta iltaan”, Lilly jatkoi. ”Ensin pajalla ja sitten omassa kodissani. Ja minä vielä valitin, ettei täällä tapahdu mitään.”

Vaikka enebyläiset kuinka yrittävät peitellä tekemisiään ja johdattaa niin poliiseja kuin Hannahia harhaan, alkaa asioita pikku hiljaa paljastua. Kuka kyläläisistä valehtelee häveliäisyyttään, kuka toista henkilöä suojellakseen, kuka tietämättömyyttään, kuka syyllisyyttään? Palapeli saadaan koottua ja keskiviikkona 14. elokuuta 1957 voidaan jo muistella tapahtunutta.

Murha maalaisidyllissä on oikea vanhan ajan dekkari, josta tulevat mieleen vaikkapa Maria Langin, Agatha Christien ja Dorothy Sayersin teokset. Ruumiita ei ruveta kuvailemaan turhan tarkasti, vaan lukija saa keskittyä lähinnä tunnelmaan. Sen verran Bengts poikkeaa vuosikymmenten takaisista kollegoistaan, että puhuu suoremmin sukupuoliasioista. Myös naisasia on tässä selvemmin esillä. Tukholmalainen Hannah aiheuttaa maalaiskylässä skandaalin savukkeita poltellessaan ja selittäessään asettavansa aina työn avioliiton edelle.

Kirjassa viehättää ennen kaikkea 1950-luvun kuvaus. Ovat oikeaoppiset vaatteet ja kampaukset. Ovat tavat puhua ja puhutella kanssaihmisiä. Ovat ruuat ja leivonnaiset (etenkin Hannahin himoitsemat vaniljasydämet). Ovat aikakauden idolit. Ovat tietyt tavat ajatella.

Murha maalaisidyllissä on miellyttävä esikoisteos ja sen sankaritar Hannah Lönn raikas tuttavuus. Onneksi tiedossa on jo lisää tapauksia Hannahin ratkaistaviksi.

PS. Isoäidin vuonna 1951 muistiin kirjaama vaniljasydänten ohje

VANILJASYDÄMET

100 g voita
50 g sokeria
150 g vehnäjauhoja

Jauhot, voi ja sokeri hakataan leivinpöydällä ja sekoitetaan nopeasti taikinaksi. Taikinan annetaan jähmettyä kylmässä noin tunti. Sillä aikaa keitetään vaniljakiisseli.

1 muna
1 rkl sokeria
3/4 rkl perunajauhoja
2½ dl maitoa tai kermaa
2 rkl vaniljasokeria (Mami teki vaniljasokeria pitämällä vaniljatankoa tomusokeripurkissa)

Muna ja maito tai kerma vatkataan, sokeri ja perunajauhot lisätään. Seosta hämmennetään tulella, kunnes sakenee. Vatkataan kylmäksi ja maustetaan.

Taikina kaulitaan ja levystä otetaan muotilla sydämiä. Puolet sydämistä painellaan voideltuihin leivosvuokiin ja täytetään vaniljakiisselillä. Loput taikinasta painellaan kansiksi. Paistetaan kohtalaisessa lämmössä 10-15 min. Jäähdytetään. Kumotaan varovasti vuoista, etteivät rikkoonnu. Pinnalle sihdataan pölysokeria.

.