25.3.2019

HOOPER, EMMA: Koti-ikävän laulut


Kustantaja: Gummerus: 2019
Alkuteos: Our Homesick Songs
Suomennos: Satu Karhulahti

Koti-ikävän laulut -romaani sijoittuu pääasiassa Newfoundlandin saarelle Kanadan itärannikolla. Vanhan tarinan mukaan Newfoundlandin vesissä oli aikoinaan turskaa ja muita kaloja niin viljalti, että vedessä saattoi kävellä uppoamatta. Liikakalastus ja ilmastonmuutos kuitenkin muuttivat tilanteen. Kalat loppuivat ja jäävuoret liukuivat yhä eteläisemmillä vesillä. Töitä oli haettava muualta. Kylät autioituivat.

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa. Ensimmäisessä ollaan 1970-luvulla. Aidan Connor on yksinhuoltajaäidin poika, joka on merellä kalastajaveneiden ryhmittymässä aina laitimmaisena ja usein muista erillään. Yksinäisyyttään hän lievittää laulamalla

Meri aava on,
yli pääse en,
enkä myöskään,
mä lentää voi

ja tuulen mukana laulu kantautuu rannalla verkkoa kutovan Martha Murphyn korviin. Merenneito, uskoo Martha. Kun laulaja lopulta osoittautuu nuoreksi mieheksi ja uskottomuudestaan kuuluisan Connorin suvun jäseneksi, on Martha jo menettänyt sydämensä. Nuoret menevät naimisiin ja heille syntyvät lapset Cora ja Finn.

Toisessa aikatasossa on siirrytty 1990-luvulle. Kalastajakylässä asuu enää muutama asukas ja viimeisiäkin usutetaan lähtemään. Aidan ja Mary ovat monen muun tavoin joutuneet hakemaan työtä pohjoisen öljykentiltä, mutta eivät ole vielä irtaantuneet kokonaan saaresta. He ovat poissa vuorokuukausina ja toinen on aina paikan päällä pitämässä huolta lapsista. Samalla he kuitenkin menettävät yhteyden toisiinsa.

Ja sitten oli marraskuu ja Martha palasi kotiin ja Aidan lähti. Samalla kertaa lähti muitakin ja he kaikki sanoivat: Me tullaan takaisin, me tullaan takaisin. He jättivät jälkeensä lava- ja henkilöautoja, verhoja ja muropaketteja. Me tullaan takaisin, he sanoivat ja menivät lautalle mukanaan vain matkalaukku ja lentolippu, vain reppu ja tukevat kengät. Tuuli vei heidän äänensä länteen, pois.

Loppujen lopuksi Cora ja Finn ovat melko tavalla omillaan, kun vanhemmat eivät enää jaksa pitää kotikoulua. Cora omii autioituneet talot itselleen ja loihtii niistä uusia maailmoja kirjastoveneestä lainaamiensa matkaoppaiden avulla: Kiina, Texas, Filippiinit, Etelä-Afrikka, Italia, Suomi, Egypti… Yksitoistavuotias Finn ei kaipaa muille maille, vaan miettii kuumeisesti, miten saada kalat houkuteltua takaisin. Voisiko hyödyntää hankkimaansa taitoa soittaa harmonikkaa?

Koti-ikävän laulut sopii lukijalle, joka nauttii kauniista ja lempeästä kerronnasta ja mystiikan hipaisusta. Tarina on surullinen, sillä lukija tietää, etteivät Finnin yritykset tule tuottamaan tulosta. Kalat eivät palaa, vaan puhtaan luonnon ja omaperäisen kulttuurin kasvatit joutuvat sopeutumaan meluisiin kaupunkeihin ja saastuttaviin öljykenttiin.

Me siis opetellaan koti-ikävän lauluja?
Kaikki laulut ovat koti-ikävän lauluja.
Onko iloisetkin?
Etenkin iloiset.

18.3.2019

SALMINEN, TUULI: Rannalla poika


Kustantaja: Like 2019

Psykiatri Olga muuttaa syksyllä kahden lapsensa kanssa Helsingistä pieneen merenrantakaupunkiin. Syitä muuttoon on useita: mielenterveyspotilaiden huonot hoito-olosuhteet Helsingissä, avioero, kiehtova talo rannalla ja jokin asia josta ei puhuta.

Kaikki ei mene Olgan suunnitelmien mukaan. Vanhasta talosta löytyy koko ajan uutta remontoitavaa ja rahaa menee laskettua enemmän. Toivottaman epäkäytännöllinen Olga joutuu ottamaan vastuun kotitöistäkin, kun niitä jo pitkään hoitanut tytär Meri lähtee au pairiksi Italiaan. Lukiota käyvä Johannes-poika taas säikkyy uudessa ympäristössä kaikkea mahdollista eikä uskalla lähteä edes kouluun.

Uusi kaupunki ei ota avosylin vastaan muutenkaan. Paikkakunnan ainoa suuri työllistäjä on ollut tehdas, joka nyt on suljettu. Lisää katkeruutta ihmisissä aiheuttaa se, että tehtaan omistamista asunnoista häädetään entiset asukkaat pois turvapaikanhakijoiden tieltä. Avoimesti maahanmuuttajien puolelle asettuva Olga saa osakseen rajua vihapuhetta ja fyysinenkin väkivalta on uhkaamassa.

Hän imee itseensä sitkeää vihaa. Hän huohottaa sitä sisäänsä eikä päästä sitä itsestään pois. Miten vaivatonta olisi päästää viha kehkeytymään aina toiminnaksi asti. Ketä hän potkisi ja löisi. Kenestä tämä alkoi ja keneen tämä päättyisi.

Työpaikalla taas tulee kiistaa kollegoiden kanssa, kun Olga tarjoaa palveluksiaan alehinnoin. Hänen näkökulmastaan hinnoista on silloin joustettava, kun ihmiset tarvitsevat psykiatrin apua, vaikka eivät pysty työttömyyden vuoksi siitä maksamaan. Kotikäyntejäkin Olga olisi valmis tekemään.

Lopulta kaikki vastoinkäymiset lannistavat Olgan itsensä niin, että työnteko tuntuu mahdottomalta. Yksi hoidettava hänellä kuitenkin on kotona: rannalta pahoinpideltynä ja pahoin nälkiintyneenä löytynyt syyrialaisnuorukainen. Waelin pelon ja epäluulon voittamisessa on lopulta Johanneksella suuri osuus. Nuoret miehet löytävät toisistaan ymmärtäjän.

Tuntuu epätodelliselta olla suomalaisen perheen kodissa. Sellaisten, jotka ovat syntyneet tässä maassa ja joiden ei tarvitse joka hetki yrittää vakuutella että tämä on hyvä maa ja kiitellä siitä että saavat olla täällä. Ei miettiä ketä saa katsoa silmiin, kenen viereen istus ja kuinka lähelle. Ei arvailla saako rahasta puhua tai sodista, joissa tämä maa on ollut.

Salminen on tarttunut varsin ajankohtaisiin asioihin. Jokainen päähenkilöistä valottaa jotain nyky-yhteiskunnan piirrettä: koulukiusaamista, someraivoa, rasismia, mielenterveyspotilaiden heitteillejättöä, köyhyyttä, masennusta… Näkökulma vaihtelee mukavasti Olgan, Johanneksen, Waelin ja naapurin Ednan välillä. Olgasta on tehty ehkä hieman liian tumpelo, mutta kyllä hänkin lopussa terhakoituu. Kaikki ei valkene kuin taikaiskusta, mutta parempaan suuntaan mennään samalla kun kevät etenee.

11.3.2019

CHABON, MICHAEL: Kuunkajo


Kustantaja: Tammi 2018
Alkuteos: Moonglow
Suomennos: Aleksi Milonoff

Kuunkajo-romaanissa Mike Chabon -niminen henkilö kertoo suvustaan, ennen kaikkea juutalaisesta isoisästään ja ranskalaissyntyisestä isoäidistään. Kirjailija Chabon on ehkä käyttänyt kertomuksen pohjana omaelämäkerrallisia aineksia, mutta varoittaa jo alkukommentissa ottaneensa vapauksia tietojen suhteen ”asiaankuuluvan vallattomasti”.

Isoisä on jääräpäinen ja salavihkainen mies. Vasta tietäessään olevansa kuolemassa syöpään hän alkaa kertoilla elämästään ja kokemuksistaan. Mike laskeekin kuulleensa isoisänsä viimeisen kymmenen elinpäivän aikana suunnilleen 90 % tämän muistoista, mikä tietenkin asettaa kyseenalaiseksi niiden oikeellisuuden ja tarkkuuden.

Isoisän elämää määrittävät pari asiaa. Ensinnäkin hän on varsin varhaisessa vaiheessa kiinnostunut kuusta ja raketeista. Tämä innostus seuraa isoisää niin tiedustelujoukoissa toisessa maailmansodassa kuin pahoinpitelytuomion saaneena vankilassa. Myöhemmin hän ansaitsee rahaa rakentamalla NASA:lle ja yksityisille keräilijöille henkeäsalpaavan yksityiskohtaisia pienoismalleja. Oman perheen turvapaikaksi isoisä suunnittelee pientä kuuasemaa.

Kosmisen säteilyn vuoksi hän sijoitti rakennukset kraattereihin ja tunneleihin maan alle. Varmistaakseen, että auringonvaloa tuli riittävästi, hän sijoitti isoäidin kuupuutarhan valoisaan paikkaan lähelle Pohjoisnapaa. Mutta kahdesta periaatteesta, kahdesta pelisäännöstä hän piti kiinni: kuussa ei ollut kuun työläisiä alistavaa pääomaa. Eikä kuussa, 380 000 kilometrin päässä historian löyhkästä, ollut hulluutta eikä muistoja menetyksistä.

Toinen tärkeä asia isoisän elämässä on hänen vaimonsa. Euroopasta Yhdysvaltoihin maailmansotaa tyttärensä kanssa paennut nuori nainen on eksoottisen rohkea ja erikoinen. Hän on näyttelijätär ja outojen tarinoiden kertoja. Hän on myös henkisesti hauras ja epävakaa ja viettää pitkiä jaksoja mielisairaalassa.

Isoisä seisoi hetken paikallaan ja katsoi äitiä. Hän mietti, oliko suurempi epäonni, että äitinä oli hullu nainen vai että isä oli niin hullu että rakasti tätä naista.

Kirjan sävy on pääosin ilkikurinen. Hauskimpia tapauksia on isoisän pikkutarkka varustautuminen asuinyhteisön lemmikkejä syövän pytonkäärmeen metsästykseen. Henkilöistä värikkäin on isoisän veli Ray, joka muuttuu arvostetusta rabbista epäilyttäväksi uhkapeluriksi ja niljakkaaksi naistenmieheksi.

Vakavista asioista puhutaan niiden vaatimalla kunnioituksella. Isoisän suurimpia järkytyksiä on joutua ensimmäisten joukossa näkemään natsien Mittelbau-Dora-keskitysleirin käsittämätön painajainen, etenkin koska se on valjastettu tuottamaan isoisän ihaileman Wernher von Braunin suunnittelemaa V-2-rakettia. Keskitysleirin näkemisen jälkeen hänen sydämessään on pelkkää raivoa ja murhanhimoa. Kaiken kukkuraksi von Braun pääsee Yhdysvaltoihin ja nousee siellä avaruusohjelman päätekijäksi!

Jo kirjan alussa mainitaan lyhyesti tärkeimmät isoisän elämään liittyvät tapahtumat, mutta tarkemmin niihin palataan vasta myöhemmin. Kertomus on kuin ihmisen harhaileva mieli – hyppelyä ajasta ja paikasta toiseen, asiasta toiseen. Ei aina helppoa hahmottaa, mutta kirjoittajan sujuvan tyylin ansiosta silti vetävää.

4.3.2019

ALDERMAN, NAOMI: Voima


Kustantaja: Gummerus 2019
Alkuteos: The Power
Suomennos: Marianna Kurtto

Voiman muoto on aina sama: puun muoto. Juuresta latvaan. Keskellä kasvava runko haarautuu yhä uudestaan ja uudestaan. Voima muodostaa ääriviivat elävälle, ulospäin kurottuvalle olennolle, joka lähettää hienosyisiä rihmastojaan yhä pidemmälle, ja vielä sitäkin pidemmälle.

Mullistuskausi on tulollaan. Teini-ikäiset tytöt eri puolilla maailmaa huomaavat yhtäkkiä kehonsa tuottavan sähköä solisluiden ympärille kehittyneen lihassäikeen eli vyyhden avulla. He pystyvät siirtämään sähköä eteenpäin ja tuottamaan näin nautintoa, puolustautumaan tai jopa tappamaan. He pystyvät myös aktivoimaan aikuisissa naisissa sähköntuotannon.

Keskustelu käy kiivaana. Onko tämä piirre uinunut ihmisissä aina ja jostain syystä aktivoitunut juuri nyt? Ovatko tytöt maailmanlopun airuita? Millaisin menetelmin tutkia ilmiötä? Voiko vyyhden irrottaa ja siirtää toiseen ihmiseen, vaikkapa mieheen? Pitääkö tytöt sulkea telkien taakse leireille ja odottaa, että saadaan kehitettyä rokote, joka palauttaa tytöt normaalitilaan?

Alkaa syntyä arvoasetelmia. Naiset, joilla ei ole voimaa tai jotka eivät pysty sitä hallitsemaan, saavat pilkkanimiä: tossu, vanha akku, subi, näpsy, pehmis, tsst… Erikseen ovat vielä pojat, joille jonkin kromosomimuutoksen takia kehittyy vyyhti – he ovat todella pilkattuja.

Tapahtumia seurataan muutaman kertojan avulla. Rikollisperheen neljätoistavuotias Roxy-tytär havaitsee voiman itsessään puolustaessaan äitiään murhaajia vastaan. Allie taas on kasvattiperheestä toiseen heitelty lapsi, pahoinpidelty ja hyväksikäytetty. Hänet havahduttaa toimintaan sisimmässä kuuluva salaperäinen ääni. Tyttäreltään voimansa saanut Margot hyödyntää tilannetta poliittisessa pelissä.

Ulkopuolinen tarkkailija on Tunde-niminen mies, joka sattuu taltioimaan valokuviinsa voiman ensimmäiset välähdykset ja jatkossa matkustaa ympäri maailmaa todistamaan ihmeen laajenemista, sen herättämää yhteisöllisyyttä ja toivoa ja lopulta myös varjopuolia.

Naisten voiman kasvaessa kääntyvät sukupuoliroolit nopeasti ylösalaisin. Valta ja vastuu siirtyvät yhteiskunnan joka rintamalla naisille ja sen myötä uskontokin muuttuu. Isä Jumalan tilalle astuu Äiti Jumala.

Äiti meidän… joka olet yllämme ja meissä. Sinusta yksin on kaikki hyvyys, kaikki laupeus ja kaikki armo. Oppikaamme toteuttamaan tahtosi, jonka päivittäin meille teoillasi osoitat…. Ja olkoot sydämemme puhtaat edessäsi… ja olkoon tahtosi lähettää meille voimaa kestää meitä odottavat koettelemukset ilman katkeruutta tai itsetuhoisuutta.

Monet naisista käyttävät voimaansa hyvän tekemiseen, mutta jotkut organisoivat rikollista toimintaa ja toiset taas kostavat miehille. Miehet alistetaan naispuolisen holhoojan alaisiksi kotihengettäriksi ja paikoin suunnitellaan koko miessukupuolen hävittämistä muutamaa siitosyksilöä lukuun ottamatta. Luonnollisestikin miehet perustavat puolustuksekseen Miesvoima-liikkeen, jonka keinot eivät rajoitu pelkkään some-keskusteluun tai mielenosoituksiin. Onko edessä suuri sota?

Voima on ahdistava teos. Sen tarkoitus on näyttää, mitä kaikkea naiset ovat miesten hallitsemassa maailmassa saaneet kokea ja kokevat yhä, mutta silti äärisuuntauksen raakuus puistattaa. Naisdiktaattori Tatiana on kuin toisinto sellaisista afrikkalaisista hirmuhallitsijoista kuin Bokassa, Mobutu, Idi Amin.

Alderman on kerännyt teokseen kaikki mahdolliset asiat, jotka naisten uuden voiman myötä tulisivat muuttumaan. Yksityiskohtia on paljon ja kertojia on monta, mikä vähentää teoksen tiiviyttä ja helppolukuisuutta, mutta lisää moniulotteisuutta. Symboliikka on mielenkiintoinen. Voimalla on puun muoto ja voiman käyttö tuoksuu märiltä lehdiltä ja puilta tai kypsiltä hedelmiltä. Viittaus Paratiisiin?

Ihan ansiosta Voima sai vuonna 2017 Bailey’s Women’s Price for fiction -palkinnon. Kirjan luettuaan seuraa taas eri tavalla uutisia naisten kohtelusta esimerkiksi Intiassa ja Saudi-Arabiassa.