Kustantaja: WSOY 2019
Jouluna 1999 Eeva Kilpi sai lapsenlapsensa Sohvin sitoman
kirjan omistuksella: Muistot tähän kirjaan pakkaa niin ikäväkin
lakkaa. Muistiinpanoja alkoi kirjaan kertyä vasta huhtikuussa 2002, mutta sen
jälkeen parin vuoden ajan kiitettävän tiheästi. Sitten tahti taas harveni,
kunnes vuoden 2007 jälkeen tuli yli kymmenen vuoden tauko. Vuonna 2018 Eeva
Kilpi löysi vanhan muistikirjansa uudelleen ja totesi tekstien olevan yhtä
ajankohtaisia ja puhuttelevia. Vuonna 2019 Sininen muistikirja
julkaistiin kaikkien luettavaksi.
Merkinnöissä vuonna 1928 syntynyt kirjailija pohtii
vanhenemista, vanhuuteen kasvamista ja tyytymistä. Toisinaan hänestä tuntuu
siltä, etteivät nuoremmat sukupolvet arvosta vanhuksia tarpeeksi eivätkä anna
heille tilaisuutta hyödyntää vahvoja ominaisuuksiaan. Kuitenkin yleensä on
niin, että iän myötä ihmisen ymmärrys asioiden suhteen kasvaa.
Vanhuus on ensimmäinen hengähdysaika mitä ihmisellä on! Elinvoimasta
ja itsetunnosta käydään jatkuvaa kamppailua päivittäin. Se hiljenee öisin.
Siksi vanhukset virkistyvät iltaisin. Hekin saavat osansa kun muut nukkuvat.
Vanhuuteen sisältyy valitettavan usein yksinäisyyttä ja
kaipuuta. Eeva Kilven kohdalla suuri kaipauksen kohde on luovutettu Karjala, menetetty
maa, josta hän joutui sodan takia lähtemään ja jolla ei ole mitään tekemistä
nykyisen rajantakaisen Karjalan kanssa. Omia vanhempiaankin kirjailija on vanhemmiten
oppinut arvostamaan aivan uudella tavalla ja alkanut kaivata myös heitä. Yksinäisyys,
kaipuu ja kipu ovat raskaita kantaan, mutta positiivisesti ajatellen ne ovat olleet
myös Eeva Kilven luomisvoiman perustana ja vieneet hänet kirjailijan uralle.
Minä olen ruvennut kirjoittamaan, jotta en olisi yksin.
Sota katkaisi lapsuuteni ja sieluuni jäi avohaava. Se
kuplii yhä. Siitä tihkuu verta, pihkaa ja mahlaa. Se kuluttaa elinvoimaani ja
tuottaa mielikuvia, ajatuksia, oivalluksia ja tekstiä. Siitä muodostui noro,
puro, virta. Minun lävitseni virtaa koko ajan.
Sinisessä muistikirjassa on pitkä luettelo niistä
asioista, joista ihmisen kannattaisi olla onnellinen. Siinä korostuvat läheiset
ihmissuhteet, yhteys lapsiin ja lapsenlapsiin sekä hyvä terveys. Väistämättä
lähestyvä kuolema ei Eeva Kilpeä pelota, koska kyse on kuitenkin vain luonnon normaalista
kiertokulusta.
Ilman kuolemaa ei elämä olisi mitään. Ja vanhuus – se tuo
eräänlaista hartautta elämään.
Eeva Kilven näkökulma on luonnontieteellinen, ei
uskonnollinen. Hänen elämäänsä tuovat sisältöä tähdet, kukat ja eläimet, mutta
tieto luonnon tuhoutumisesta herättää surua. Hänen kodissaan saavat
ampiaisetkin rakentaa häiritsemättä pesää keittiöön ja vain kammariin
tunkeutuneita saattaa odottaa äkkikuolema.
Kunpa voisi kuollessaan ajatella: minä näin maapallon ja
se oli ihmeellinen.
Sinisessä muistikirjassa on sellainenkin hauska
piirre, että jokaisessa muistiinpanossa on päiväyksen lisäksi myös tarkka kellonaika.
Useita merkintöjä on tehty aamuvarhaisella, kun yöllä mieleen putkahtanut lause
tai muisto on vielä tuoreena muistissa. Mietteet ovat henkilökohtaisia, mutta
puhuttelevat kyllä kaikkia lähes runollisessa kauneudessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti