HOGAN, RUTH: Kadonneiden tavaroiden vartija

Kustantaja: Bazar 2020

Alkuteos: The Keeper of Lost Things

Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings

Kadonneiden tavaroiden vartija -teoksen alussa ollaan 2010-luvulla iäkkään kirjailijan Anthony Peardew’n seurassa. Mies elelee yksinään ruusutarhan ympäröimässä vanhassa talossa, jonka nimikin on romanttinen: Padua. Hänen taloudenhoitajanaan ja sihteerinään on lähes kuuden vuoden ajan toiminut nelikymppinen Laura, joka ruusuntuoksuisessa hiljaisessa talossa on saamassa takaisin epäonnistuneiden valintojensa myötä menettämäänsä itseluottamusta.

Laura oli ollut eksyksissä, toivottomasti tuuliajolla. Hänet oli pitänyt pinnalla, tosin vain hädin tuskin, kolme asiaa: Prozac, Pinot Grigio ja pään paneminen pensaaseen. Hän oli teeskennellyt, ettei joitakin asioita, niin kuin Vincen syrjähyppyä, ollut koskaan ollutkaan. Lauran olivat pelastaneet Anthony Peardew ja hänen talonsa.

Nyt Anthony on valmis kuolemaan ja kohtaamaan vuosikymmeniä kestäneen ikävöinnin jälkeen rakkaan Theresensä. Luotettavaksi osoittautuneelle Lauralle hän siirtää testamentissaan vastuun toiminnasta kadonneiden tavaroiden vartijana. Anthony on nimittäin kerännyt talteen tuhatmäärin ihmisten hukkaamia tavaroita aina napista ihmisen tuhkaa sisältävään keksipurkkiin ja merkinnyt kaikkiin tarkan löytöpaikan ja -ajan. Lauran tehtäväksi jää etsiä näille tavaroille niiden oikeat omistajat ja paikata samalla oma elämänsä kuntoon.

Kun hän oli silloin vuosia sitten alkanut kerätä hukkaan joutuneita esineitä, hän ei ollut suunnitellut, mitä niille tekisi. Hän vain halusi panna ne talteen siinä toivossa, että ne löytäisivät jonain päivänä omistajansa. Usein hän ei tiennyt oliko löytö pelkkää roskaa vai todellinen aarre. Mutta joku jossain varmasti tiesi. Ja sitten hän oli alkanut uudestaan kirjoittaa, kutoa lyhyitä tarinoita löytämiensä esineiden ympärille. Vuosien mittaan hän oli täyttänyt laatikkonsa ja hyllynsä palasilla muiden ihmisten elämää, ja oli niiden avulla jotenkin onnistunut paikkaamaan oman niin julmasti rikki lyödyn elämänsä ja liittämään palaset uudestaan yhteen. Lopputulos ei tietenkään ollut täydellinen – se oli yhä arpinen ja säröillyt ja muotopuoli – mutta elämisen arvoinen joka tapauksessa.

Laura ryhtyykin työhön apunaan 19-vuotias neiti Päivänpaiste (joka omaa ylimääräisen kroppasomin), puutarhuri Freddy (karheankomea ja vaitelias) ja löytökoira Porkkana (vinttikoiran ja paimenkoiran risteytys). Heitä hoputtaa talossa liikuskeleva rauhaton henki, joka ilmeisesti vapautuu vasta jonkin tietyn tehtävän suorittamisen jälkeen. Siihen asti laulu ”The very thought of you” kaikuu lähes tauotta, vaikka levysoitin ei olisi päälläkään. Ovia lukkiintuu. Tavaroita siirtyy paikasta toiseen.

Lauran tarinaan limittyy 1970-luvulta alkava kertomus, jossa nuori Eunice saa työpaikan pienessä kustantamossa ja rakastuu välittömästi pomoonsa, jota jostain kumman syystä kutsutaan Pommikoneeksi. Kustantamon värikkyyttä lisäävät koirat ja Pommikoneen kammottava sisar Portia, joka haluaisi kirjailijaksi. Pitkään ihmettelee, miksi Eunicen tarina on Kadonneiden tavaroiden vartija -teoksessa niin suuressa roolissa, mutta vähitellen juonenhaarat lähenevät toisiaan ja syyt selviävät.

Lauran ja Eunicen tarinoiden lisäksi tekstiin on upotettu kursiivilla painettuja pieniä kertomuksia, joita Anthony on kirjoittanut löytämiensä tavaroiden inspiroimana ja hämmästyttävän lähelle totuutta osuen. Tässä on ripaus mystiikkaa, sillä myös kehitysvammainen Päivänpaiste aistii tavaroihin kytkeytyviä tunteita ja tapahtumia. Huumoria kirjaan tuovat etenkin Päivänpaisteen omaperäiset puheenparret ja päätelmät sekä Portian hupsut mukaelmat klassikkoteoksista.

Kadonneiden tavaroiden vartija on hyvällä tavalla vanhanaikainen kertomus suuresta rakkaudesta, ystävyydestä ja uskollisuudesta. Ihan pelkkää päivänpaistetta ja ruusuntuoksua ei ihmisten elämä sentään ole, vaan särmääkin löytyy. Tämä kirja sulattaa sydämen, jos sille vain antaa mahdollisuuden.