Kustantaja: Bazar 2021
Panimomestari Wilhelm Lönnin toinen lapsi Olivia syntyy
vuonna 1872 Tampereella. Seitsemänvuotiaana Wivi-kutsumanimellä tunnettu tyttö
suunnittelee jo Näsijärven rantaan leikkimökkiä. Kaikki on piirretty valmiiksi:
mökki edestä, sivulta ja takaa sekä pohjapiirustus. Jopa se, miten katto
tuetaan.
Wivi uskoo pystyvänsä arkkitehdin työhön, mutta onko toive
realistinen? Hyväksyttäisiinkö nainen opiskelemaan miesten joukkoon? Saisiko
hän töitä valmistuttuaan? Entäpä perheen perustaminen – aviomieshän kenties
edellyttäisi vaimoltaan täydellistä omistautumista lasten- ja kodinhoitoon?
Hän ei voisi
ilmeisesti koskaan mennä naimisiin ja perustaa perhettä, mikäli hän halusi
opiskella arkkitehdiksi. Maailma ei ollut siihen valmis, joten hänen oli
valittava, vaikka se oli aivan väärin. Hän kyselee itseltään, onko hän todella
valmis siihen.
Hyvin kuitenkin käy. Wivi pääsee ensin Tampereen
teollisuuskouluun yksityisoppilaaksi ja sitten Polyteknilliseen opistoon
Helsinkiin. Leskeksi jäänyt neljän lapsen yksinhuoltajaäiti tukee tytärtään
empimättä, vaikka joutuukin tekemään kahta työtä pystyäkseen kustantamaan opiskelut.
Polyteknillisen opiskelijoista Wivin elinikäiseksi ystäväksi ja aina
tilaisuuden tarjoutuessa työtoveriksikin jää Armas Lindgren.
Kyllä Wivi töitäkin saa. Ensin nopean ja tarkan
työskentelytapansa ansiosta piirtäjänä ja sitten kilpailuja voitettuaan siinä
määrin työllistettynä arkkitehtinä, että joutuu ensimmäisenä naisena Suomessa
perustamaan oman toimiston ja palkkaamaan avustajia. Kyllähän siitä nousee miespuolisten
kilpakumppanien keskuudessa jo hieman sanomista.
Wivin työskentelytapaan kuuluu käyttää paljon aikaa ajatteluun
ja kokonaisuuksien hahmottamiseen ennen piirtämisen – sitten kynä jo liikkuukin
miltei itsestään. Wivin tavoitteena on aina käytännöllisyys ja
tarkoituksenmukaisuus oli sitten kyse koulusta, huvilasta tai paloasemasta,
mutta tärkeintä on kuitenkin valo ja sen liike. Huoneet rakentuvat valosta.
Hän on noussut kaiken yläpuolelle ja tarkastellut plaania
lintuperspektiivistä, hän on nähnyt, miten huoneet ovat rytmittyneet toistensa
kanssa, ne ovat liikahdelleet paikoilleen kuin palapelin palaset. Hän on
katsellut kaikkea samaan aikaan ulkopuolelta ja yläpuolelta, rakentanut
kolmiulotteista tilaa. Hän on asettanut rakennuksen tontille, ymmärtänyt
ilmansuunnat ja valon liikkeen. Hän on mielessään nähnyt, miten valo kulkee
huoneissa, miten ikkunat pitää sijoittaa, että valoa olisi mahdollisimman
paljon. Jo kuvitellessaan hän on piirtänyt, laskenut mielessään kantavuuksia,
lujuuksia, varmistanut, että talon perustukset kestävät.
Kolmaskin nuoruusvuosien huolenaiheista osoittautuu
turhaksi, sillä Wivi löytää kuin löytääkin itselleen elämänkumppanin. Kyllästyttyään
Tampereen ilmapiiriin Wivi muuttaa Jyväskylään, suunnittelee itselleen ja
äidilleen oman huvilan ja tapaa säynätsalolaisen tilanomistajan Hanna
Parviaisen.
Hanna on poikkeuksellinen nainen, joka hoitaa maatilaansa
karjan- ja hevostenjalostusta myöten ja johtaa myöhemmin pätevästi myös suvun
vaneritehdasta. Hän pitää huolta työntekijöistään ja rakennuttaa näille jopa
kirkon. Ansioistaan hän saa ensimmäisenä naisena Suomessa kauppaneuvoksen
arvonimen.
Rehevä, eloisa ja antelias Hanna ja hieman sisäänpäin
kääntynyt Wivi ystävystyvät välittömästi, matkustelevat ulkomailla, omistavat huoneiston
Pariisissa ja lopulta yhteisen asunnon NNKY:n talossa Helsingissä. Suhde on
kuvattu hienotunteisesti ja lämpimästi, mutta sen merkitys kummallekin käy
kyllä ilmi. Sen vuoksi Wivi on valmis uhmaamaan jopa äitinsä paheksuntaa.
Julistajaa hänestä ei koskaan tulisi, mutta hän voisi
julistaa tekemällä valintoja, jotka olivat vastoin yleistä moraalia mutta
joiden kautta hän saattoi olla itsensä kanssa sovussa. Ei hän ollut ennenkään
antanut pelon ja muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa valintoihinsa, miksi
hän siis nyt antaisi sille vallan.
Valosta rakennetut huoneet -teos etenee Wivin lapsuudesta
aina vuoteen 1932 lyhyin luvuin, joihin tapahtumavuosi on selkeästi merkitty. Pitkä
lähdeluettelo kirjan lopussa kertoo siitä, miten perusteellisesti Soininen on
perehtynyt aiheeseensa. Hän kuvaa yhteiskuntaa, jossa Wivi ja Hanna elivät.
Sääntöjä, asenteita ja odotuksia, joihin vastatakseen naisen oli yhä uudestaan
todistettava pätevyytensä ja lahjakkuutensa. Aina ei ollut helppoa, mutta kokonaan
valo ei kadonnut koskaan.
PS. Raumalla oli Wivi Lönnin suunnittelema yhteislyseo, mutta
se purettiin 1970-luvulla kauppakeskuksen tieltä. Nyt sitten ollaan purkamassa
tätä kauppakeskusta…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti