19.4.2021

HIIDENSALO, VENLA: Suruttomat

Kustantaja: Otava 2021

Venla Hiidensalon (s. 1975) neljäs romaani Suruttomat kertoo Suomen taidemaailman kapinallisesta ja uudistajasta Tyko Sallisesta ja hänen elämänsä tärkeimmistä naisista. Kirjan nimi tulee nuorten miesten porukasta, joka juhlii Brondassa illat ja aamuisin istuu Ateneumin portaikon kaiteella viheltelemässä ja huutelemassa naisopiskelijoille, joita on 1900-luvun alussa alettu ottaa piirustuskouluun.

Yksi uusista naisopiskelijoista on Sortavalasta kotoisin oleva Helmi Vartiainen. Heti ensimmäisenä koulupäivänä Helmi ja eräs mustasilmäinen mies huomaavat toisensa. Muutaman päivän päästä tämä mies vie jo Helmin mukanaan paikkoihin, joihin kunniallisen nuoren naisen ei kuuluisi mennä. Tunnettu naistenmies Tyko Sallinen on saanut Helmin koukkuunsa.

Tykon oikukkuus paljastuu melko pian, mutta rakkaudesta huumaantunut Helmi ei välitä. Hän suostuu pika-avioliitoon ja seuraa miestä tämän stipendiaattimatkalle Pariisiin, vaikka Taideyhdistyksen matkastipendiä itse asiassa oli suunniteltu Helmille itselleen. Rouvana Helmi ei voi enää jatkaa opiskelua, mutta hän haaveileekin nyt työskentelystä yhdessä Tykon kanssa.

Tyko silittää poskeani ja painan käteni hänen kädellensä. Rakkaus kiertyy ympärillemme kuin lämmin köysi, ja olemme yhtä niin kuin kaksi pimeydessä kasvanutta lasta.

Avioliitto osoittautuu helvetiksi. Tyko on vuoroin kylmä ja halveksuva, vuoroin kiihkeän mustasukkainen. Hän pahoinpitelee vaimoaan fyysisesti ja alentaa tätä sekä sanoillaan että maalauksillaan. Pienikokoinen Helmi muuttuu Tyko Sallisen tauluissa turpeaksi ja tyhjäsilmäiseksi Mirriksi, jolla on kärsä kuin sialla. Kuitenkin Helmi antaa miehelleen yhä uudestaan anteeksi ja unelmoi yhteisestä tulevaisuudesta, johon kuuluvat taloudellisesti turvattu elämä, lapsi, rauhoittunut Tyko ja oma taiteilijanura.

Kauheimmat tekonsa Tyko Sallinen tekee viedessään Helmiltä tämän lapset. Esikoistyttö Tirsun antamisesta Tykon sisaren kasvatiksi Kööpenhaminaan Helmi saa kuulla vasta jälkikäteen Jalmari Ruokokoskelta. Avioliiton lopulta päätyttyä Helmi piiloutuu Viipuriin ja yrittää pitää nuoremman tyttärensä Tajun turvassa Tykolta, mutta turhaan. Tyko kaappaa lapsen itselleen vedoten Helmin vähävaraisuuteen ja yleiseen avuttomuuteen. Onko ihme, jos Helmiltä menee elämänhalu? Silti hän ei koskaan lakkaa rakastamasta Tykoa.

Tyko pitelee sydäntäni nyrkissään niin kuin kiveä, ja kun hän laskee sen rinnalleni, se on yhä lämmin.

Helmin tarinaan limittyy välähdyksiä hänen tyttäriensä elämästä. Tirsu (uudelta nimeltään Eva) saa vasta aikuisena selville, että hänen enoksi luulemansa mies onkin hänen oikea isänsä. Taju puolestaan kasvaa isänsä kanssa siinä uskossa, ettei ole kelvannut äidilleen. Kumpaakin tytärtä ahdistaa tunne hylätyksi tulemisesta, vaikka Evan elämä kasvattikodissa on ollut turvallista ja rakkaudentäyteistä. Paljon kovemman tien joutuu kulkemaan Taju, joka aikuisena tulee tunnetuksi kirjailija Irja Sallana.

Isä sanoi, että äiti oli helpottunut, kun pääsi hänestä eroon. Tajun pitäisi olla kiitollinen, että isä sentään otti hänet luokseen. Vain isä jaksoi häntä, Taju oli ajatellut. Isä kesti häntä, vaikka hän oli paha, paha, paha. Isä sulki hänet arestiin saunaan ja heitti hänelle ruoaksi perunankuoria, jotta hän katuisi tekojaan ja oppisi niistä. Sen kaiken isä teki koska rakasti Tajua.

Tarina on kovin surullinen ja suututtava. Tyko Sallinen kuvataan kirjassa paholaismaiseksi mieheksi, jonka motiiveja on vaikea ymmärtää. Hänen takiaan Helmin lupaavasti alkanut taiteilijanura kuihtuu. Hänen takiaan Helmi jää vaille turvallista perhe-elämää ja äitiyttä. Hänen takiaan Helmin itsetunto kärsii ja näkemys omasta itsestä vääristyy. Miten turhauttava kohtalo!

Mirri elää sisälläni, vaikka olen yrittänyt kätkeä sen itseltänikin. Olen kömpelö ja tahmea, ärsytän Tykoa tahallani ja ajan hänet raivon partaalle. Tyko näkee perimmäisen avuttomuuteni ja sysimustan pimeyden, jota kannan sisälläni.

Suruttomat-romaani perustuu tiedossa oleviin faktoihin ja on niiden innoittama. Vaikka Helmin elämäntarina onkin monelta osin fiktiivinen, se on kuitenkin hyvin todentuntuinen, uskottava ja tunteita herättävä. Kiitos, että nainen ja taiteilija nimeltä Helmi Vartiainen saa vihdoinkin astua varjoista valoon!

2 kommenttia:

  1. Minulle tämä oli todella vaikuttava lukukokemus. Näin painajaisiakin siitä, kuinka minultakin viedään lapseni. Hiidensalo on todella hyvä kirjoittamaan hitaasta mutta vääjäämättömästä mielen murenemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, hyvä!En ihmettele painajaisiasi, sillä minäkin koin kirjaa lukiessani suurta ahdistusta ja suuttumusta. Se todistaa siitä, että Hiidensalo on onnistunut.

      Poista