OSMAN, RICHARD: Torstain murhakerho

Kustantaja: Otava 2021

Alkuteos: The Thursday Murder Club

Suomennos: Arto Schroderus

Coopers Chasen eläkeläiskylä sijaitsee Kentin vehreässä kreivikunnassa. Luksusluokan asuinalueen keskellä sijaitsee vanha luostarirakennus, josta löytyvät uima-allas, harrastetilat ja tasokas ravintola. Kylässä asuu noin kolmesataa yli kuusikymmentäviisivuotiasta asukasta ja reseptilääkkeiden lisäksi siellä käytetään silmiinpistävän paljon tasokkaita viinejä.

Yksi Coopers Chasen harrastajaryhmistä on Torstain murhakerho, joka tutkii vanhoja ratkaisematta jääneitä rikoksia. Ryhmän muodostavat salaperäisen vaikutusvaltainen Elizabeth, ammattiyhdistysjohtaja Ron, psykiatri Ibrahim ja uutena jäsenenä sairaanhoitaja Joyce. Elizabethin kanssa ryhmän perustanut komisario Penny on nykyisin koomassa hoitokodissa, mutta Elizabeth käy kuitenkin säännöllisesti selostamassa kerhon toimintaa ystävälleen.

Muutama lasi viiniä ja murhamysteeri. Hyvin sosiaalista mutta myös veristä. Onhan se hauskaa puuhaa. He tapasivat aina torstaisin (siitä myös nimi). Torstaisin, koska palapelihuoneessa oli kaksi tuntia vapaata Taidehistorian ja Ranskan kielen keskustelutaidot -ryhmien välissä. Koska huone oli aikoinaan varattu ja varataan yhä edelleen nimellä Japanilainen ooppera – vapaata keskustelua, he saivat aina olla rauhassa.

Yhtäkkiä eläkeläiskylän rauha on uhattuna. Alueen omistaja Ian Ventham aikoo rakennuttaa lisää asuntoja läheiselle kukkulalle, kaataa puita ja repiä luostarissa eläneiden nunnien hautausmaan auki. Luvat hautausmaan siirtämiseen hänellä jo on, mutta lisäksi hän yrittää saada vanhan lammasfarmarin myymään tiluksensa. Tässä yhteydessä Ventham aikoo myös päästä eroon pitkäaikaisesta rakennusurakoitsijastaan Tony Curranista, joka omistaa neljänneksen kaikesta Coopers Chaseen rakentamastaan.

Sitten käykin niin, että joku kalauttaa Tony Curranin kuoliaaksi ja murhakerho saa ensimmäistä kertaa aivan tuoreen tapauksen tutkittavakseen. Kovin moni vaikutusvaltainen henkilö tuntuu olevan Elizabethille ”palveluksen velkaa” ja niin hän onnistuu taktikoimaan nelikon rikosylikomisario Chris Hudsonin ja konstaapeli Donna De Freitasin murharyhmän epäviralliseksi taustavaikuttajaksi.

Ruumiit eivät lopu tähän ja tapahtumaketjun alkupää tuntuu ulottuvan peräti viidenkymmenen vuoden taakse. Amatöörietsiviä eivät muodollisuudet eivätkä lait pidättele – etenkin kun johdossa on Elizabethin kaltainen juonittelija. Välillä yleensä tasapainoinen Chris Hudson kimpaantuu murhakerhon sooloilusta ja vihjeiden jemmaamisesta, mutta uhkailu ei porukkaa hetkauta.

Teillä on neljä epäiltyä, jotka lähtevät mielihyvin oikeuskäsittelyyn hymyilemään iloisesti ja teeskentelemään, että muka luulevat tuomaria pojantyttärekseen, ja kysymään, miksi hän käy niin harvoin kylässä. Koko prosessi on vaikea, kallis ja aikaa vievä, eikä siitä ole mitään hyötyä. Kukaan ei joudu vankilaan, kukaan ei saa sakkorangaistusta, kukaan ei joudu edes keräämään roskia tienvarressa.

Torstain murhakerho on yleisilmeeltään hyväntuulinen, mutta kyllä mukaan mahtuu myös surua, kaipausta ja yksinäisyyttä. Henkilögalleria on värikäs pirteine eläkeläisineen ja heidän apuvoimineen. Miten tapahtumiin liittyvät esimerkiksi isä Mackie, Ronin poika Jason (entinen nyrkkeilijä, nykyinen tosi-tv-tähti) tai puolalainen monitaituri Bogdan? Juoni osoittautuu todella mutkikkaaksi ja kirjan loputtua pitääkin järjestellä ajatuksiaan: kuka oikeastaan murhasi kenet ja miksi?