Kustantaja: S & S 2021
Alkuteos: The Beekeeper of Aleppo
Suomennos: Leena Ojalatva
Missä on mehiläisiä, siellä on kukkia, ja missä on
kukkia, siellä on toivoa ja uutta elämää.
Aleppon mehiläistarhuri -romaanin kertoja on
Nuri-niminen syyrialainen mies. Alussa hänellä on kaikki hyvin: koti Aleppon
kukkuloilla, kaunis taiteilijavaimo Afra, pieni Sami-poika ja serkkunsa
Mustafan kanssa viidensadan yhdyskunnan mehiläistarha, jonka tuotteita myydään
ulkomaillakin. Sitten äärijärjestö nimeltä Daesh alkaa voimistua ja Syyriassa
syttyy sisällissota.
Mustafa vaistoaa jo varhain vaaran ja lähettää vaimonsa ja
tyttärensä Englantiin. Itse hän lähtee matkalle vasta menetettyään
mehiläispesät vandaalien tuhoiskussa ja poikansa Daeshin tappamana. Viikkoa
myöhemmin räjähtää pommi, joka surmaa Samin ja sokeuttaa Afran. Surun jähmettämä
Afra suostuu jättämään kotinsa vasta sitten, kun on itsekin kuolemanvaarassa.
Tie kohti Englantia on vaikea ja pelottava. Ensin
Turkkiin, sitten täyteen ahdetussa veneessä Leroksen saarelle ja sieltä viranomaiskyydillä
Ateenaan, jonka kaoottisille ja turvattomille pakolaisleireille rahattomat ja
vailla kontakteja olevat ihmiset juuttuvat avuttomina pitkiksi ajoiksi. Onneksi
on sentään pakolaisten välistä ystävyyttä ja huolenpitoa. Nurikin ottaa
suojelukseensa Samin ikäisen Mohamedin, jolla ei ole ketään muuta turvanaan.
Pakolaiset oli luokiteltu. Syyriasta paenneilla oli
etusija, niin meille oli kerrottu. Afganistanista ja Afrikan mantereelta
tulleet joutuivat odottamaan pidempään tai ehkä ikuisesti. Mutta tässä
puistossa tuntui siltä, että meidät kaikki oli unohdettu.
Nuri ja Afra kulkevat pitkän matkan myös henkisesti. Kummallakin
on vammansa, mutta Afran sokeus on näkyvää ja Nurin ongelmat paljastuvat vasta
tarinan mittaan. Koska Nuri on kirjan kertoja, muodostuu lukijalle kuva Afrasta
hänen näkemyksensä perusteella eikä välttämättä aivan oikeudenmukaisena. Kuinka
mies osaisikaan kuvitella, millaista äkisti sokeutuneen naisen on elää täysin
toisten avun varassa? Millaista on taiteilijalla, joka ei näe ympäristöään?
Tajuan, että olen unohtanut rakastaa Afraa. Tässä on
hänen vartalonsa, hänen kasvojensa uurteet, tässä on hänen ihonsa tuntu, tässä
hänen poskeaan halkova haava, joka johtaa häneen – kuin tie se johtaa hänen
sydämeensä saakka. Nämä ovat niitä teitä, joita me päätämme kulkea.
Aleppon mehiläistarhurissa eri aikatasot limittyvät toisiinsa
sulavasti. On onnellinen aika ennen sotaa, on painajaismainen pakomatka ja on
nykyhetki englantilaisessa majatalossa odottamassa turvapaikkapuhuttelua. Tarina
vetää ja ahdistuksen jälkeen herää myös toivo. Ehkä Afra ja Nuri saavat vihdoin
turvapaikan ja mahdollisuuden hyödyntää taitojaan. Ehkä he löytävät uudelleen
keskinäinen yhteyden ja luottamuksen.
Tällaisen kirjan lukeminen muistuttaa siitä, miksi aivan
tavallisista ihmisistä tulee pakolaisia, millaisiin vaaroihin he turvaa
etsiessään joutuvat ja miten epäreilua kohtelua kokevat. Nämä ongelmat eivät
ole kadonneet mihinkään, vaikka pakolaiset ovatkin pudonneet otsikoista muun
uutisvyöryn tieltä.
Psykoterapeutti Christy Lefterin vanhemmat pakenivat Kyprokselta Britanniaan 1970-luvulla, joten hänelle muodostui jo lapsena käsitys siitä, millaisia traumoja sota voi aiheuttaa ihmisille. Idean Aleppon mehiläistarhuri -romaaniin Lefteri sai toimiessaan vuosina 2016 ja 2017 Unicefin vapaaehtoisena työntekijänä pakolaisnaisten ja -lasten parissa Ateenassa.
Tämä kiinnostaa kovasti. Kiitti lukuvinkistä.
VastaaPoistaMinun mielestäni tämä on tärkeä kirja. Ehdottomasti lukemisen arvoinen!
Poista