SAMSON, POLLY: Haaveilijoiden saari

Kustantaja: Docendo 2021

Alkuteos: A Theatre of Dreamers

Suomennos: Laura Jänisniemi

Englantilainen Erica on 17-vuotias, kun hänen äitinsä kuolee jättäen tyttärelle perintönä tuhat puntaa. Erica on keskeyttänyt koulunkäynnin pystyäkseen hoitamaan sairastunutta äitiään eikä viihdy kotona tyrannimaisen isänsä luona. Ratkaisun tarjoaa äidin hyvän ystävän, kirjailija Charmian Cliftin, lähettämä kirje, joka sisältää vierailukutsun Hydran saarelle Kreikkaan.

Äidiltä saadun rahasumman turvin Erica suuntaa Kreikkaan mukanaan hurmaava poikaystävänsä Jimmy, joka haaveilee kirjailijan urasta, ja äkeä isoveljensä Bobby, joka puolestaan haluaa taiteilijaksi. Monen muun toivorikkaan kanssa he rantautuvat Hydralle pääsiäisenä vuonna 1960.

Emme pyytäneet tältä saarelta juuri muuta kuin päiviä, jotka olivat niin pitkiä ja aurinkoisia, ettei kylmä sota yltänyt puremaan, gallonin viiniä kuudella drakmalla ja vankan valkoisen talon, jonka vuokra oli kaksi puntaa kymmenen šillinkiä kuukaudessa.

Erica solahtaa nopeasti saaren taiteilijayhteisöön Charmianin äidillisen opastuksen ansiosta. Vaikka asumisolot ovat karuja, sähkö puuttuu ja juomavesi joudutaan hakemaan, elämä vaikuttaa silti kepeältä ja täyteläiseltä. Tiettyinä aikoina päivästä kaikki kokoontuvat yhteen syömään ja juomaan, juoruilemaan ja pohtimaan asioita. Suunnitellaan yhteisiä juhlia, tehdään yhteisiä retkiä luontoon.

Rakastan tätä aikaa päivästä, kun kaikki ovat täällä, kahvikuppien kilinää ja naurunremahduksia, tuttuja kissoja, aasitkin tuntuvat juoruilevan keskellä työmiesten touhuja, marmorilaatoilla jyriseviä kärryjä, kalakojuja ja hedelmäkekoja, naisia koreineen. Keskipäivän auringon alla tunnelma on kepeä, toiveikas, hilpeä; kaikki odottavat hyväntuulisina, keitä tai mitä lautta tuo tullessaan.

Kesän mittaan ihmisten väliset suhteet muuttuvat mutkikkaammiksi, kun kauniit ja vapaamieliset neitoset ja nuorukaiset aiheuttavat kitkaa vakiintuneiden kumppanusten välille. Suurimman huomion kohteena on norjalaisen kirjailijan Alex Jensenin petollisuus ja ilkeys suloista Marianne-vaimoa kohtaan ja Mariannen lohduttautuminen kanadalaisen Leonard Cohenin avulla. Juorut käyvät yhä ilkeämielisemmiksi, kun hellejakso kiristää ihmisten hermoja.

Aurinko loimuaa joka ikisestä valkoisesta seinästä, korvamme täyttyvät hyönteisten surinasta, kaskaat sirittävät lakkaamatta, kaikki pistää ja kirvelee, eikä edes jasmiinien makea tuoksu kykene peittämään roskaisten katujen löyhkää…

Kaikkein kurinalaisimmatkin meistä ovat lakanneet teeskentelemästä, että tekevät töitä. Vallankumoukselliset runot jäävät puolitiehen, siveltimet kovettuvat vernissapurkkeihin, muistikirjani käy epämääräiseksi ja täyttyy töherryksistä.

Nuori Erica noudattaa perinteistä naisen roolia: hoitaa lähes yksinään talouden, kuuntelee muiden ongelmia ja pyrkii auttamaan. Syrjästäkatsojana hän pääsee perille monista salaisuuksista, mutta kiven takana tuntuu olevan saada Charmian paljastamaan se ainoa asia, joka kiinnostaa: onko Erican äidillä ollut suhde, josta muu perhe ei ole tiennyt mitään?

Syksyllä ulkomaalaiset poistuvat Hydralta ja lähtevät kukin omille teilleen. Ericaa ei saari kuitenkaan jätä rauhaan, vaan hän vierailee siellä ensin sotilasjuntan aikaan ja toistamiseen vielä 2020-luvulla. Saarella moni asia on ennallaan, mutta ensimmäisenä kesänä tutuiksi tulleet ihmiset ovat läsnä vain haikeissa muistoissa. Ja nykyhetken pinnan alta kuultava kahdeksantoistavuotias tyttö: Minä muutun. Olen sama.

Haaveilijoiden saari tempaa heti mukaansa. Tarina etenee rauhallisesti ja uskottavasti eikä kohuttu kolmiodraamakaan vie kovin suurta tilaa kokonaisuudesta. Samsonin kerronta on hyvin aistivoimaista ja saa lukijankin tuntemaan auringon lämmön, näkemään meren kimalluksen ja yltäkylläisenä pursuavan kasvillisuuden, haistamaan tuoksut ja hajut, kuulemaan kellojen kilkatuksen ja eläinten huudot. Hyvää viihdettä!

Minua tervehtii aamun kauneus. Meri odottaa, satama lupailee draamaa, kalliot kaikuvat saaren lukuisten kirkkojen kellojen kalkkeesta… Kaariovea koristaa kypsyvien aprikoosien köynnös, jokaisen romahtaneen muurin ja raunion helkeamista pursuu luonnonkukkia.