Kustantaja: Otava 2022
Alkuteos: Quaderno Proibito (alkuteos 1952)
Suomennos: Anna Louhivuori
Sunnuntaina 26. marraskuuta 1950 Valeria Cossati ostaa
pelkästä mielenjohteesta tupakkakaupasta muistiinpanovihon. Hän aikoo ruveta
pitämään päiväkirjaa, mutta salassa perheeltään. Kaikki nimittäin
ensinnäkin nauraisivat makeasti koko ajatukselle ja toisekseen
haluaisivat lukea Valerian tekstit. Tai sitten jompikumpi lapsista
nappaisi vihon omaan käyttöönsä.
Valeria joutuu käymään ansiotyössä, sillä aviopuoliso
Michelen palkka ei yksinään riitä elättämään perhettä. Toimistossa työskentelyn
lisäksi Valeria hoitaa italialaiselta naiselta odotettuun tapaan kaikki
kotityöt pyykinpesusta ruoanlaittoon ja talouskirjanpidosta tiskaamiseen. Niinpä
hän pystyy kirjoittamaan vihkoonsa vain silloin, kun muu perhe on poissa tai
nukkumassa.
Minäkin tyytyisin pieneen soppeen. Mutta en koskaan
onnistu eristäytymään hetkeksikään ja voin saada vähän aikaa kirjoittaa tätä
päiväkirjaa vain yöunten kustannuksella. Jos kotona ollessani keskeytän
hetkeksi työn, jota olen tekemässä, tai iltaisin vuoteessa lopetan lukemisen
tuijottaen tyhjää, aina on joku kysymässä huolehtivaisena, mitä minä ajattelen.
Päiväkirjan myötä Valerialle valkenee, miten tympääntynyt
hän on elämäänsä. Köyhyys ja omista tarpeista luopuminen toisten hyväksi
katkeroittavat. Välit aviopuolisoon ovat kahdenkymmenen vuoden aikana
muuttuneet arkisiksi ja etäisiksi; eihän mies kutsu vaimoaan enää edes nimeltä,
vaan nimittää tätä äidiksi! Valeria tuntee itsensä 43-vuotiaana edelleen varsin
nuorekkaaksi, mutta onko Michele enää lainkaan kiinnostunut?
»Sanoit aina: ”Tule tänne lepäämään.” Vedit minut luoksesi,
puristit minut syliisi, emmekä me levänneet.» Hän alkoi nauraa ja teki
välttelevän eleen: »Se kuului siihen ikäkauteen. Mitä ihmettä haudot
mielessäsi? Vähitellen määrätyt tavat jäävät pois ja lopulta niitä ei tule
ajatelleeksikaan.»
Aikuistuneista lapsistakin on huolta. Kaksikymppinen
Mirella-tytär seurustelee itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa, mutta
näköpiirissä ei ole kihlausta – avioliitosta puhumattakaan. Onko tytär jo
miehen rakastajatar? Onko maine menetetty? Isoveli Riccardo puolestaan
lepsuilee lakiopinnoissaan, haaveilee muutosta helpon rahan perässä Argentiinaan
ja seurustelee (Valerian mielestä) kovin velton ja yksinkertaisen neitosen
kanssa.
Valerian itsetuntoa lisää hänen asemansa työssä, missä
johtaja uskoo hänelle tavallista arkaluonteisempia tehtäviä. Johtajan ja
Valerian välille kasvaa vähitellen lämpö ja luottamus, kun kumpikin alkaa paeta
lauantaisin kotoaan toimistoon tekemään töitä ja keskustelemaan. Mitään
moitittavaa ei tapahdu, mutta yhteistä matkaa Venetsiaan suunnitellaan
tosimielellä. Valeria ihan nuortuu!
Ilma ympärilläni on oudon väkevää ja kaikki esineet ovat
saneet silmissäni uuden viehätyksen. En ole enää väsynyt, ja jokainen alkava
päivä tekee minut iloiseksi ja on täynnä lupauksia. Olen joskus aikaisemminkin
tuntenut samaa, kun kaunis ilma ja puiden vehreys hehkuu auringon paisteessa,
mutta ne ovat olleet vain lyhyitä silmänräpäyksiä…
Elämä tuottaa kuitenkin Valerialle suuria – ja loppujen
lopuksi melko mieluisia – yllätyksiä. Päiväkirjan kirjoittaminen ei puolen
vuoden jälkeen enää tuota vapauden tunnetta, vaan tekee olon levottomaksi ja
vainoharhaiseksi. Valeria on ammentanut tekstiin sisimmät ajatuksensa, mutta pelästyy
nyt kuvaa, joka alkaa muodostua hänestä itsestään. Päiväkirja on hävitettävä!
Kielletty päiväkirja kuvaa keskiluokkaisen italialaisnaisen
pyristelyä sovinnaisuussääntöjä vastaan. Toimistotyöläinen ei istu varakkaiden
aviomiesten rahoilla elelevien kouluaikaisten ystäviensä joukkoon, mutta elokuvatuottajana
työskentelevä Clara on puolestaan liian boheemi ja vapaamielinen.
Mirelle-tytärtä Valeria paheksuu, koska niin kuuluu tehdä, mutta sisimmässään
taitaa kadehtia. Ja Riccardon alistuva kihlattu – ei kiitos!
Päiväkirjan teksti on punnittua ja tarkkaa kuvatessaan Valerian
ajatuksia, tunteita ja havaintoja. Mitään kovin ihmeellistä tai kuohuttavaa ei
tapahdu, mutta silti arjesta kasvaa jotain suurta ja yleispätevää, mikä pystyy
yhä puhuttelemaan aivan toisenlaisessa kulttuurissa ja aikakaudessa elävää
lukijaa.
Italialais-kuubalainen Alba de Céspedes (1911–1997) oli feminismin
pioneeri, jota pidetään nykyhetken kuuluisimman italialaisen naiskirjailijan
eli Elena Ferranten esikuvana. De Céspedes työskenteli 1930-luvulla
toimittajana, mutta vangittiin vuonna 1935 syytettynä fasisminvastaisesta
toiminnasta. Samalla kaksi hänen teoksistaan joutui kiellettyjen kirjojen
listalle. Vuonna 1943 hänet vangittiin uudestaan epäiltynä yhteyksistä
vastarintaliikkeeseen. Kaikki tämä johti siihen, että de Céspedes muutti sodan
jälkeen Pariisiin. Tunnetuimman teoksensa Kielletty päiväkirja hän
kirjoitti Yhdysvalloissa aviopuolison työskennellessä siellä suurlähettiläänä.
Tämä kirja kiinnostaa. Mukavaa, että myös keski-ikäisistä ihmisistä kirjoitetaan kasvutarinoita.
VastaaPoistaValeria on mielenkiintoinen hahmo, hyvin uskottava. Kannustan tutustumaan!
Poista