LOCKWOOD, PATRICIA: Kukaan ei puhu tästä

Kustantaja: Tammi 2022

Alkuteos: No One is Talking About This

Suomennos: Einari Aaltonen

Kukaan ei puhu tästä -romaani tuntuu ensin hämmentävältä, sillä teksti koostuu lyhyistä kappaleista, jotka vaikuttavat toisistaan irrallisilta. Ironia ja tarkat huomiot saavat kuitenkin jatkamaan ja kirjailijan tavoite alkaakin vähitellen hahmottua: kappaleethan ovat kuin twiittejä, merkkimäärältään rajattuja viestejä, joissa nojataan iskevyyteen ja yllätyksellisyyteen.

Kirjan kertoja on nainen, jolle on syntynyt riippuvuussuhde portaaliin eli Twitteriin. Välillä hän huomaa viettävänsä portaalissa niin paljon aikaa, että raja nettimaailman ja todellisuuden välillä alkaa hämärtyä, mutta irti hän ei kuitenkaan yrityksistään huolimatta pääse. Hänen on saatava sanoa sanansa ja joskus nämä sanat saattavatkin riemastuttavasti ruveta leviämään portaalissa.

Kun hän sulki portaalin, keskusteluketju nyki häntä takaisin. Hänen oli pakko seurata sitä. Tämä saattoi olla juuri se, joka liitti kaiken yhteen, joka kietoi hänet osaksi järkähtämätöntä yhtenäisyyttä.

Nainen on saanut laajalti näkyvyyttä postauksella Voiko koira olla kaksoset? Teinitytöt pommittavat häntä itkuemojeilla ja esiintymiskutsuja sataa eri puolilta maailmaa. Nainen käy Australiassa ja Jamaikalla, Alankomaissa ja Irlannissa, Itävallassa ja Norjassa, Englannissa ja Suomessa ja puhuu väkijoukoille viestinnän uusista tuulista ja tiedon senhetkisistä virtauksista. Yhden ainoan lauseen ansiosta hänestä on tullut joka alan asiantuntija.

Kirja kuvaa hyvin nettimaailman hektistä vauhtia. Huvittavuus ja kauhu sekoittuvat omituisesti. Yhtä suurta huomiota saavat sotarikolliset kuin perinteiseen ruokareseptiin puuttuneet. Tarinoilla mässäillään, tirkistellään avomielisiä paljastuksia. Kauhistellaan sitä, että juuri Twitter mahdollisti hassun diktaattorin nousun valtaan. Ohi lipuvat kuvat ja striimit. Keskustelunaiheet vaihtuvat nopeasti ja reaktiot aiheisiin vielä nopeammin.

Markkinoille ilmestyi uusi lelu. Kaikki ilkkuivat sitä, mutta sitten alkoi kiertää huhuja, että se oli suunniteltu autisteille eikä sitä enää ilkuttu, vaan yhtäkkiä alettiinkin pilkata niitä, jotka olivat aikaisemmin ilkkuneet. Sitten joku löysi pölyisestä museosta lelun kivisen version miljoonan vuoden takaa, ja se tuntui todistavan jotakin. Sen jälkeen lelun alkuperä paljastui ja kävi ilmi, että se liittyi jotenkin Israeliin ja Palestiinaan, joten kaikki päättivät yksissä tuumin, ettei siitä puhuttaisi enää koskaan. Ja tämä kaikki välähti yleiseen tietoisuuteen ja vaipui unohduksiin neljän vuorokauden sisällä.

Perhe vilahtelee taustalla. Hämmentynyt mutta turvallinen aviomies. Roiseja emojeja käyttävä äiti. Vaikeneva isä. Bitcoineja rakastava eno. Sotaan osallistunut veli. Raskaana oleva pikkusisko. Kollikissa nimeltä Tohtori Pyllynsilmä. Perhe on yhtenäinen ja keskusteluyhteydet kunnossa. Sitten äiti viestittää naiselle: Kävi ikävästi ja Kuinka pian pääset kotiin?

Kukaan ei puhu tästä -teoksen toinen osa onkin ihan eri maailmasta kuin ironinen ensimmäinen ja nostattaa paikoin kyyneleitä silmäkulmaan. Siskon odottamalla vauvalla ei kaikki ole hyvin ja perheen täyttää suru ja pelko. Nainenkaan ei jaksa kiinnostua portaalista, jonka keskustelunaiheet tuntuvat nykyisessä tilanteessa kovin turhanaikaisilta. Vähitellen surun tilalle tulee kuitenkin kiitollisuus ja ilo, sillä pieni tyttö osoittautuu koko perheelle lahjaksi ja elämän valoksi. Hän opettaa, mitä sana Rakkaus tarkoittaa.

Lockwoodin teos on tarkoin mietitty kokonaisuus, jossa joutuu pohtimaan nykyhetken maailmaa sekä nettimaailman keinotekoisuutta tosielämän realiteetteja vastaan. Twiitteiihin uppoutuneelle saattaa jäädä päälle absurdiuden ja leikkisyyden korostaminen, mutta todellisuuden iskiessä se ei enää riitäkään. Jos identiteetti on rakentunut hassuttelun varaan, mitä jää jäljelle vakavaksi muuttuneessa maailmassa?