MASON, MEG: Murhe ja autuus

Kustantaja: Otava 2022

Alkuteos: Sorrow and Bliss

Suomennos: Maria Lyytinen

Murhe ja autuus -romaanin kertoja on nelikymppinen Oxfordissa asuva Martha Friel, joka pitää hupaisaa ruokakolumnia ja on asumuserossa aviomiehestään Patrickista. Kertomuksen edetessä Martha muistelee mennyttä ja kertoo elämänsä ihmisistä, mutta ennen kaikkea itsestään.

Marthan isä on hiljainen huolehtija, joka aikoinaan sai kuuluisuutta erään runonsa ansiosta, muttei ole sittemmin onnistunut kirjoittamaan mitään merkittävää. Kuvanveistäjä-äiti puolestaan tekee romusta taidetta eikä osoita juurikaan kiinnostusta sen paremmin miestään kuin kahta tytärtään kohtaan. Hänellä on taipumus ryypätä liikaa ja nolata humalassa sekä itsensä että perheensä.

Äidillisin hahmo Marthan ja pikkusisko Ingridin elämässä onkin Winsome-täti, joka rahoilla Marthan perhe elää ja jonka luo kaikki kokoontuvat joulunviettoon. Winsomen kotona kuusitoistavuotias Martha tapasi ensi kertaa serkkunsa koulutoverin, äidittömän ja isänsä unohtaman Patrickin, josta tulee jatkossa suvun joulujuhlien vakiovieras. Martha ei kolme vuotta nuorempaan poikaan kiinnittänyt juuri huomiota, mutta tämä rakastui koko sydämestään Marthaan.

Pikkusiskonsa Ingridin kanssa Marthalla on jonkinlainen kilpailuasetelma. Ingrid meni nuorena naimisiin ja oli muutamassa vuodessa kolmen alle viisivuotiaan lapsen äiti. Martha puolestaan sairastui jo viimeisen kouluvuotensa lopussa ahdistukseen ja väsymykseen, joita kesti vain pöydän alle piiloutumalla. Sairausjaksot uusiutuivat tulevina vuosina, lääkärit ja lääkkeet vaihtuivat ilman näkyvää muutosta. Onko Martha kelvoton elämään?

Normaalit ihmiset sanovat, etteivät voi kuvitellakaan, että olisi niin paha olla, että haluaisi oikeasti kuolla. En edes yritä selittää, ettei kyse ole halusta kuolla. Kyse on siitä, että tietää, ettei kuuluisi olla enää elossa, että tuntee luidensa murenevan väsymyksestä, tuntee kauhuntäyteistä uupumusta. Silloin elossa olon luonnottomuudelle täytyy lopulta tehdä jotakin.

Ensimmäisen avioliittonsa Martha solmi kaksikymmentäviisivuotiaana lyhyen tuttavuuden jälkeen taidemeklari Jonathanin kanssa, koska luuli miestä hauskaksi, ja erosi yhtä nopeasti kun mies ei sitä ollutkaan. Vasta muutaman vuoden kuluttua Martha tapasi uudelleen lääkäriksi opiskelleen Patrickin, jota huomasi ajatelleensa yllättävän paljon. Seurasi avioliitto, jonka aikana Martha koki suorastaan autuutta, mutta kohta jo taas tutuksi tullutta murhetta.

Minä olin ehtinyt muuttaa kerrostaloasuntoon ja takaisin, olla naimisissa, käydä ulkomailla, sairastua ja tulla lempatuksi, kun taas Patrickilla oli yllään sama pusero kuin Jonathanin illallisilla, silloin kun olin hänet viimeksi nähnyt.

Martha vaikuttaa aluksi kovin ristiriitaiselta ja jopa ärsyttävältä hahmolta. Hän saattaa toisaalta vaieta omasta mielipiteestään, jottei aiheuttaisi toisille pahaa mieltä, mutta toisaalta olla pisteliäs ja raivonpuuskassa jopa heitellä esineitä. Hämmästyttävän pitkään Patrick sietää Marthan ailahtelevaisuutta ja jaksaa kääntää loukkaukset leikiksi, mutta lopulta voimat loppuvat.

Myötätuntoa Marthaa kohtaan alkaa tuntea siinä vaiheessa, kun syy hänen käyttäytymiseensä selviää. Martha on vuosikymmeniä saanut lääkäreiltä vääriä diagnooseja ja sen seurauksena myös vääränlaista lääkitystä. Traagisinta on, että Marthaa on kehotettu horjuvan mielenterveytensä vuoksi välttämään lapsen hankkimista, joten hän on alkanut uskotella itselleenkin, ettei pidä lapsista. Tosiasiassa hän kaipaa vauvaa joka solullaan.

Mielenterveysongelmat vaikuttavat niistä kärsivän lisäksi myös hänen läheisiinsä, jotka tarvitsisivat tukea jaksamiseen ja myös käsillä olevien ongelmien ymmärtämiseen. Murhe ja autuus -teoksessa on ihmisiä, jotka eivät halua tunnustaa rakastamansa henkilön sairautta leimaantumisen pelossa ja puhuvat vain poikkeavasta persoonallisuudesta. Entä haluaako esimerkiksi Martha itse tosiasiassa ollakin erilainen?

Sinä olet ihan samanlainen kuin kaikki muutkin täällä. Mutta se onkin sinulle vielä hankalampaa. Olisit mieluummin joko tai. Et kestä ajatusta siitä, että ehkä oletkin ihan tavallinen.

Murhe ja autuus -romaani ei ihan heti tempaa mukaansa, mutta lakoninen ja ironinen tyyli kantaa ja teos muuttuu kiinnostavammaksi, kun tarinan pohja on rakennettu ja henkilöt esitelty. Aina ei elämä ole helppoa, mutta epätäydellisyyteenkin voi ehkä tyytyä. Kirjan loppu on yllättävän toiveikas.

Kaikki on rikkonaista ja sekaisin ja ihan hyvin. Sellaista elämä on. Vain niiden välinen suhdeluku vaihtelee.