Kustantaja: Siltala 2022
A - nuorehko nainen - tekee turkulaisella yläasteella
sijaisuutta historianopettajana, mutta ei erityisemmin pidä työstään eikä ole
siksi innostava opettajakaan. Öisin levottomuus ajaa hänet juoksemaan ympäri
Turkua ja ajattelemaan kaikkea sitä hävitystä, mitä kaupunkiin on halki
historian kohdistettu. A:n ainoa ystävä, eläkeikää lähestyvä työtoveri Nordin, on kertonut
asiasta paljon.
…vanhan rakennuskannan purkaminen oli kuin lobotomiaa,
jolla kaupungista tehtiin helppohoitoinen, passiivinen ja dementoitunut. Ei
ihme, että Turussa sanojen ja asioiden väliset viittaussuhteet alkoivat hajota.
Puutorin vessa olikin baari, koulu ravintola, tehdas teatteri, vankila
eliittiasuinalue.
Eräällä yöllisellä kierroksellaan A näkee ohimennen naisen,
jonka myöhemmin muistaa luokkatoverikseen Iraksi kaarinalaiselta musiikkiluokalta
1990-luvulla. Netti kertoo, että Irasta on tullut kirjailija, joka on
julkaissut pari kohtuullisen hyvää arvostelua saanutta teosta, mutta mistä ne
kertovatkaan! A tunnistaa tarinasta itsensä ja omia kokemuksiaan.
Tämän jälkeen A etsii määrätietoisesti Iran käsiinsä. Tapaamisesta
tulee painajaismainen ja raivokas, kun muistoja musiikkiluokasta puretaan. A ja
Ira suljettiin muun porukan ulkopuolelle; heitä ei paljon kehuttu
ryhmähenki koskenut. Tähän he reagoivat kumpikin omalla tavallaan: Ira yritti olla näkymätön, kun A puolestaan teki itseään tykö, oli
äänekäs ja kiivas.
A yritti pitkään saada luokan opettajan Anskun (Anna-Maijan)
huomiota ja kiitosta, mutta sai opettajan vain tympääntymään. Anskulla oli omat
suosikkinsa oppilaiden joukossa ja hänen räikeä puolueellisuutensa yllytti koko
luokan kääntymään A:ta ja Iraa vastaan. Opettajan hiljaisella hyväksynnällä A:han
kohdistettiin vakavaa henkistä väkivaltaa, mutta häneen kajottiin myös
fyysisesti. Tajusikohan kukaan oppilaista toimivansa väärin?
… jos joku olisi kysynyt Terhiltä, Emmi-Sofialta ja
niiltä niiden mielipidettä koulukiusaamisesta, ne olisivat hetkeäkään
epäröimättä vastanneet sellaisen olevan kurjaa ja väärin, eivätkä olisi nähneet
mitään ristiriitaa siinä, miten ne häntä kohtelivat, ristiriitaa ei ollut, A
sanoi, hän ansaitsi kaiken, olihan se hänen vikansa, hänen luulotellun erilaisuutensa
vika…
A ei alistunut tähän hiljaa, vaan kääntyi niiden puoleen,
joiden kuuluisi virkansa puolesta pitää huolta opiskelijoista - kai
lapsilla ja nuorilla sentään on samat oikeudet kuin aikuisillakin? Lopputulema oli
kuitenkin se, että A itse joutui pyytämään anteeksi kiusaajiltaan. Hänet leimattiin hysteerikoksi, josta vain tuntui
siltä, että häntä kiusataan. Kirjassa on selitys siihen, miksi näin
tapahtui:
… kouluyhteisö on lähtökahtasesti vähä semmonen uhattu ja
hauras ku sielhä ollaan vasten tahtoo ja se porukka on jotai iha random tyyppei
ja opeil on siin tosi iso homma yrittää luoda niist ryhmist semmosii et ne
tyypit niinku oikeesti joteski pelais yhteen ja luokas ois hyvä fiilis ja
kaikil kivaa. Joten täs kohtaa nää koulukiusatut sit tulee niinku kuvaan. Opet
tarvii niit et ois joku ulkopuoline jota luokka vois yhdessä vihata.
Hävitys koostuu pääosin hypnoottisen vetävästä tekstistä,
jota A vuodattaa kuuntelijalleen. Vuolaaseen virtaan sisältyy kipua ja kaunaa,
mutta myös teräviä huomioita ja jopa huumoria sekä runsaasti tietoa Turun historiasta
ja ranskalaisen neurologin Martin Charcot’n 1800-luvulla tekemistä
tutkimuksista hysteriasta ja hypnoosista. Iran pitkä, raivoisa monologi puolestaan
on kirjoitettu Turun murteella.
Kertomus kahdesta rikki menneestä ihmisestä (vai ovatko A ja Ira paremminkin yhden ja saman ihmisen eri puolia?) suututtaa ja tekee kipeää, mutta ei monipuolisuutensa ansiosta kuitenkaan ole sietämättömän raskas. Kunpa edes joku koulukiusaaja lukisi Hävityksen ja tuntisi piston sydämessään tai kunpa joku sivustakatsoja heräisi huomaamaan, mitä hänen lähellään tapahtuu!
Enkä mä tarvii ketään lohdutteleen mua tai lässyttään mun
psyyken tilast. Mä haluun et ne vihdoin myöntää et se on väärin ja sen pitää
loppuu. Mut jos mä esim kirjotan musaluokast mun kirjaan mun pitää koko aika
varoo jotai ihme yksityisyydensuoja ja kunnianloukkausjuttui et ne ei vaa
haastais mua oikeuteen mut mähä en voi haastaa niit oikeuteen siit et ne kutsus
mua monta vuotta lehmäks ja rumaks ja huoraks ja uhkaili ja sattu, nehä o jotai
lasten juttui, ei semmosist tarvii ketään oikeuteen haastaa, ei oikeus oo lapsii
varten, oikeus on Anskuil. Syö lääkkees. Käy terapias. Kirjoita kiusaajil kirje
mut älä ikin lähetä sitä… Just sehä niil
sopis et kukaan ei koskaan sais tietää.
Tärkeä, hyytävä aihe. Haluan lukea tämän, kunhan sattuu kirjastossa vastaan. Rauman esikoiskirja Katoamisten kirja teki kymmenen vuotta sitten itseeni suuren vaikutuksen.
VastaaPoistaMinä en ole lukenut Rauman aiempia teoksia, mutta Hävitys sai kyllä mielenkiinnon heräämään. Nostan tämän teoksen vuoden tärkeimpien joukkoon!
Poista