25.7.2022

RÄMÖ, SATU: Hildur

Kustantaja: WSOY 2022

Nelikymppinen Hildur Rúnarsdóttir toimii haja-asutusalueilla Islannin kansallisen poliisin kadonneiden lasten yksikön johtajana ja Länsivuonoilla Ísafjörðurin poliisipiirissä rikosetsivänä. Hän on urheilullinen: juoksee, surffaa ja ratsastaa. Jonkinlaista näkijän lahjaakin hänellä on, sillä mielen ja kehon valtaava ahdistus kertoo hänelle, että jotain pahaa on tapahtumassa. Mitä, missä, milloin ja kenelle – sitä Hildur ei pysty näkemään. Menneisyydessä koetut menetykset ehkä ovat vaikuttaneet siihen, ettei hän halua sitoutua kehenkään.

Länsivuonoilla vallitsee huutava pula pätevistä poliiseista, mutta marraskuussa 2019 tilanne paranee, kun Hildurin työpariksi saapuu suomalainen poliisiharjoittelija Jakob Johanson. Jakob on alun perin ollut biologianopettaja, mutta piinallinen avioero on saanut hänet vaihtamaan alaa. Yhteispohjoismaisen vaihto-ohjelman kautta hän pääsee Islannin läntisimmälle alueelle kaipaamaansa hiljaisuuteen ja rauhaan. Islanti kiinnostaa Jakobia muutenkin, sillä hän suunnittelee ja neuloo islantilaisia kirjoneuleita.

Ísafjörðurin poliisiasemalla vallitsee miellyttävä tunnelma, sillä poliisipäällikkö Beta Baldursdóttir on mutkaton pomo, joka osallistuu kyllä kenttätyöhön, mutta sallii alaisilleen myös itsenäiset ratkaisut. Islannin kieltä taitamattomana Jakob ei voi osallistua kaikkeen, mutta esimerkiksi huoltajuuskiistan sovittelussa hän osoittaa kykynsä.

Omituinen rikosvyyhti, jonka selvittelyyn Hildur ja Jakob uppoutuvat, alkaa lumivyörystä. Vyöry tuhoaa kesäasutukseen tarkoitettuja rakennuksia, joista yhdessä kuitenkin tiedetään asustavan paikkakunnalla hyvin tunnettu ja vankilassakin istunut pedofiili ja huumekauppias. Mies onnistutaan kaivamaan esiin tiukkaan pakkaantuneen lumen seasta, mutta välittömästi on selvää, että hän on kuollut jo vuorokausia aiemmin. Murhattuna.

Vihdoinkin olen tässä. Viimein on tullut aika toteuttaa suunnitelma, jota olen rakentanut menetyksestäni asti. Suunnitelma on pitänyt minut pinnalla vaikeinakin hetkinä.

Sitten murhataan kovapintaisuudestaan tunnettu reykjavikilainen juristi, josta edes vaimo ei pysty sanomaan mitään positiivista. Tietyt yhtäläisyydet osoittavat, että rikkaan Heiðarin ja laitapuolen kulkijan Jónin on murhannut sama henkilö, mutta mikä on saanut hänet valitsemaan juuri nämä uhrit? Asia mutkistuu, kun tapahtuu vielä kolmaskin murha, jossa on samoja piirteitä kuin edellisissä tapauksissa.

Voi, jos ihmiset vain tietäisivät kaiken, niin he ymmärtäisivät! Jos he tuntisivat tämän saman rintakehää korventavan liekin ja tyhjältä ylängöltä puhaltavan tuulen, he ymmärtäisivät minua.

Poliisi puurtaa täysillä, sillä oikeille jäljille voivat johdattaa mitä yllättävimmät lähteet (esimerkiksi sanomalehtien muistokirjoitukset). Murhaajan motiivi osoittautuu varsin yllättäväksi ja jossain mielessä jopa ymmärrettäväksi. Samalla saavat selvityksen myös ensi alkuun täysin irrallisilta tuntuneet kuvaukset 1550-luvun rakkaustarinasta ja nuoren opiskelijatytön vaellusretkestä heinäkuussa 2019. Myös Hilduria traumatisoineeseen katoamistapahtumaan vuonna 1994 saadaan hieman lisävalaistusta.

Hildurissa on nokkela juoni, mukaansa tempaava kerrontatyyli ja sympaattiset henkilöhahmot. Näkökulmia on useita, joskin Hildur on eniten esillä. Kursiivilla painetut tekstit paljastavat sarjamurhaajan mietteitä, mutta eivät oikeastaan lisää tarinaan mitään oleellista. Ne kertovat kuitenkin murhaajan miltei uskonnollisesta mielentilasta.

Kiinnostavaa antia kirjassa ovat tiedot Islannin (lähinnä Länsivuonojen) luonnosta, kulttuurista, uskomuksista, tavoista ja ruoista. Moni asia poikkeaa suomalaisesta, esimerkiksi jonkinlainen huolettomuus virallisten asioiden hoidossa. Tiedot on kuitenkin upotettu luontevasti itse kertomukseen: ne ovat opastusta saarta entuudestaan tuntemattomalle Jakobille.

Hildur on Islannissa pitkään asuneen kirjailijan, bloggaajan ja viestintäalan yrittäjän Satu Rämön (s. 1980) ensimmäinen romaani – aiemmin hän on julkaissut useita tietokirjoja Islannista ja omasta elämästään satujen saarella. Hildur on dekkarisarjan aloitus, joten jatkossakin pääsemme tapaamaan Hilduria ja toivottavasti myös Jakobia.

24.7.2022

KOSTET, JENNA: Margaretan synti

Kustantaja: Aula & Co 2021

Margaretan synti -teos perustuu Turun raadin pöytäkirjoihin kirjattuun tapaukseen, jossa nuori porvarisrouva myrkytti 1640-luvulla miehensä, kauppias Mårten Hoenin. Rikos ja kirjan päähenkilöt ovat siis todellisia, mutta Jenna Kostet on rakentanut niukkojen faktatietojen päälle yksityiskohdista, tunteista ja fiktiivisistä sivuhahmoista värikkään ja elävän historiallisen romaanin.

Margaretan rikos -teoksessa toinen kertojista on itse Margareta Kitt, joka odottaa tuomionsa täytäntöönpanoa raatihuoneen karussa sellissä ja kertoo ajankulukseen kaupunginpalvelija Jakobille elämästään ja ajatuksistaan. Lukijalle avautuu kuva porvarispiireihin kuuluvien ihmisten tavoista ja elämästä, keskinäisestä kilpailusta ja arvoasetelmista. Margaretan kohdalla on kuitenkin varauduttava siihen, että kaikki hänen kertomansa ei ihan pidä paikkaansa.

Lapsesta asti Margareta on ollut villi ja itsepäinen. Hän on juoksennellut avojaloin ympäri Turkua, tähyillyt merelle ja unelmoinut nuoresta ja komeasta urhosta, joka vie hänet kauas taivaanrannan taa eksoottisiin maihin, vapauteen sovinnaissäännöistä ja perinteisestä naisen roolista.

Vapaudesta haaveilin, siitä että voisin sanoa ja tehdä mitä tahansa ilman, että yksikään mies tulisi sanomaan minulle, millainen minun pitäisi olla ja miten käyttäytyä.

Unelma ei toteudu, vaan Margareta naitetaan vanhalle, pikkumaiselle ja ilkeälle leskimiehelle. Mårten Hoen on nuoren vaimonsa silmissä naurettava liehakoidessaan ylempiään ja myös yrittäessään käyttää aviomiehen oikeuksiaan. Mårten jättää ennen pitkää vaimonsa huomiotta, jolloin Margareta alkaa etsiä jännitystä elämään flirttailemalla ylioppilaiden kanssa. Onko silti tapahtunut aviorikosta, vaikka ihmiset ovat niin tietävinään?

Katseet olivat vihjauksia ja lupauksia. Ne johtivat nopeisiin kohtaamisiin, hipaisuihin, joita kukaan muu ei huomannut. Jännitys sai minut sykkimään, ja sen takia jaksoin, vaikka kaikki muu ympärilläni oli liikaa. Kuin minut olisi pakotettu paikkaan, johon en kuulunut.

Vääjäämättä lähestyvää kuolemaa Margareta ajattelee paljon, mutta ei peläten vaan pohtien, miten voisi olla tilanteessa edukseen. Margareta on hieman turhamainen. Hän tietää olevansa kaunis ja haluaa näyttää kuollessaankin ylväältä ja muodikkaalta. Onneksi hän on saavuttanut pyöveli Henrik Bertilinpojan kunnioituksen, joten mestaus tulee aikanaan tapahtumaan asiallisesti ja nopeasti.

Haluan, että helmani pyörivät ympärilläni tasaisena massana. Haluan pitää pääni pystyssä. Haluan katsoa pyöveliä silmiin ennen kuin hän mestaa minut.

Toinen näkökulma tapahtumiin on kaupunginpalvelija Jakobin. Se toisaalta täydentää lukijan saamaa kuvaa Margaretasta ja toisaalta kertoo rahvaan karusta selviytymistaistelusta köyhyyden, lian ja tautien keskellä. Jakob on lempeä mies, joka on välillä ymmällään kahden suorasanaisen ja päättäväisen naisen kanssa – Margaretan ja vaimonsa Karinin.

Margaretan rikos -romaani tarkastelee 1600-luvun naisen asemaa monelta kantilta. Miehet eivät juurikaan joudu vastuuseen edes väkisinmakaamisesta, koska voivat aina sanoa joutuneensa viettelijättären ja noidan pauloihin. Naiset sen sijaan kantavat aina huoran leimaa, olivatpa he sitten piikoja tai porvarisrouvia. Vahvimmilla naisten joukossa tuntuvat olevan varakkaiden valtaporvarien lesket, mutta kyllä miehinen yhteiskunta heitäkin koettelee.

Kirja antaa luotettavan kuvan 1600-luvun elämästä. On tarkkoja yksityiskohtia meluisasta ja likaisesta Turusta, tavoista, uskomuksista, ruoista ja etenkin vaatteista. Jokaisen luvun alussa on jokin tekstiileihin liittyvä pikkutieto – Margaretan kunniaksi.

Aatelisrouvan ja porvarisvaimon puvut ovat selvästi erilaiset.

Rahvas saa käyttää nokkospalttinaa vain kaulahuiveihin ja päähineisiin. Sitä tuodaan Ruotsista ja Venäjältä.

Tavallisesta poikkeava pukeutuminen ei ole suotavaa, sillä se korostaa liian paljon ihmistä itseään.

23.7.2022

GARMUS, BONNIE: Kaikki on kemiaa

Kustantaja: Tammi 2022

Alkuteos: Lessons in Chemistry

Suomennos: Mari Hallivuori

Kaikki on kemiaa -romaani alkaa tavallaan keskeltä tarinaa eli marraskuusta vuonna 1961, jolloin tutkija Elizabeth Zott tapaa paikallisen tv-kanavan iltapäiväohjelmien tuottajan Walter Pinen. Tämän jälkeen palataan toisaalta menneisyyteen ja toisaalta seurataan sitä, mitä Elizabethin ja Walterin tapaamisesta seuraa.

Lapsuudesta asti Elizabeth on joutunut kärsimään miesten vuoksi. Hänen isänsä oli liukas huijarisaarnaaja, jonka vuoksi perhe muutti jatkuvasti paikkakunnalta toiselle. Kirjastojen avulla huippuälykäs, tiedonhaluinen ja sinnikäs Elizabeth pystyi kuitenkin opiskelemaan ja pääsi yliopistoon. Tie tohtoriopintoihin tyssäsi, kun tutkinnonohjaaja yritti raiskata Elizabethin ja Elizabeth puolustautui. Lähtöpassit annettiin Elizabethille.

Vuonna 1952 Elizabeth työskentelee kemistinä Etelä-Kalifornian Commonsissa sijaitsevassa Hastingsin tutkimuslaitoksessa. Kemian osaston esimies uskoo naisen älyn riittävän vain perustason töihin, mutta Elizabeth tekee salaa omaa tutkimustaan polyfosforihappojen toiminnasta DNA:n pakkautumisessa. Ystäviä hänellä ei ole, sillä naiset inhoavat Elizabethin kauneutta ja miehet ovat katkeria jäädessään vaille huomiota. Sitten kuvioihin astuu Calvin Evans.

Calvin Evans on Hastingsin suuri tähti. Hän on ponnistanut katolisen poikakoulun orpopojasta tiedemaailman huipulle ja ollut kolmesti ehdolla Nobel-palkintoon. Syitä, miksi hän aikoinaan valitsi Hastingsin tukikohdakseen huolimatta pienehköstä palkasta, oli kaksi: suhteellisen sateeton ilmanala ja mahdollisuus harrastaa soutua. Naisten suhteen Calvin on aivan kokematon, koska ei ole koskaan löytänyt yhteistä puheenaihetta näiden kanssa.

Elizabethin ja Clavinin ensimmäiset tapaamiset ovat karuja, mutta kemiat ovat silti kohdanneet. Pian heidän välilleen syntyy hieno ja läheinen suhde, jossa puheenaiheista ei tosiaankaan ole pulaa. Calvin haluaisi virallistaa suhteen ja auttaa Elizabethia tämän työssä, mutta nainen kieltäytyy – hän ei halua olla riippuvainen kenestäkään miehestä.

”Elämä ei ole koskaan ollut reilua”, Calvin sanoi, ”ja silti yrität toimia sillä oletuksella kuin se olisi sitä – että kunhan saat pari asiaa oiottua, kaikki loksahtaa kohdalleen. Se on toiveajattelua. Saanko antaa neuvon?” Ja ennen kuin Elizabeth ennätti kieltää, hän jatkoi: ”Ei kannata yrittää toimia systeemin säännöillä. Kierrä ne.”

Valitettavasti yhteiselo jää lyhyeksi, kun Calvin menehtyy traagisessa onnettomuudessa. Elizabeth irtisanotaan hänen kuolemansa jälkeen välittömästi – koska odottaa aviotonta lasta. Vaikeudet kasaantuvat, suurimpana niistä jatkuva rahapula.  Madeline-tytär (virallisesti Mad, väärinkäsityksestä johtuen) ei ole helppo vauva, mutta alle nelivuotiaana jo niin varhaiskypsä ja taitava, että hänet hyväksytään esikouluun.

Marraskuussa 1961 Elizabethin rahaongelmat ratkeavat: häikäistynyt Walter Pine palkkaa hänet Kuudelta syödään -kokkiohjelman juontajaksi. Tuotantoryhmän johto koostuu pelkästään miehistä, jotka luulevat tietävänsä, mitä keskiverto kotirouva ohjelmalta haluaa, mutta Elizabeth jättää kaikki suunnitelmat huomiotta. Hänestä ruoanlaitto on vakava asia – ja ennen kaikkea kemiaa.

Kemiaa ja elämää ei voi erottaa toisistaan – kemia on läsnä kaikessa elämässä. Piirakan tavoin elämällä pitää olla vahva pohja. Te luotte pohjan elämälle omassa kodissanne. Tehtävä on suunnattoman vastuullinen ja aliarvostettu, vaikka ilman sitä mikään ei pysyisi koossa.

Yllättäen ohjelmasta tulee huippusuosittu ja Elizabethista julkkis. Hän itse ei kuitenkaan osaa asiasta iloita: hänhän on tutkija, jonka pitäisi jatkaa aiheensa parissa eikä puuhastella televisiossa (vaikka ohjelmasta on seurannut monille naisille riemastuttavia asioita). Tarvitaan vielä pari ikävää notkahdusta ennen kuin haltijakummi lehahtaa paikalle ja järjestää asiat kohdilleen.

Kaikki on kemiaa -romaani on toisaalta hauska, vauhdikas ja sadunomainen. On syvää rakkautta, kadonnut perillinen, juonittelua, väärinkäsityksiä ja odottamattomia käänteitä. Ovat kiinnostavat henkilöhahmot, jotka tosin jäävät viisaan Puoli-Seitsemän-koiran varjoon. Toisaalta romaani on tiukka kannanotto naisen asemaan, johon 1960-luvulla miehillä on valtaa mitä moninaisimmissa asioissa. Hiukan on niistä ajoista päästy eteenpäin, mutta töitä riittää kyllä yhä.

 Liian paljon tieteellistä lahjakkuutta heitetään hukkaan sukupuoleen ja rotuun kohdistuvan syrjinnän vuoksi. Se raivostuttaa minua, ja sen pitäisi raivostuttaa teitäkin. Tieteen on löydettävä ratkaisuja suuriin ongelmiin: nälänhätään, sairauksiin, lajien sukupuuttoon. Ne ihmiset, jotka sulkevat ovet muilta vetoamalla itsekkäisiin ja vanhentuneisiin kulttuuriin perustuviin syihin, ovat epärehellisiä ja älyllisesti laiskoja.

 

22.7.2022

TAHVANAINEN, SANNA: Mitä perhoset tekevät sateella?

Kustantaja: Otava 2022

Alkuteos: Vad gör fjärilar när det regnar?

Suomennos: Jaana Nikula

Mitä perhoset tekevät sateella? Ne taittavat siipensä selkänsä päälle ja odottavat hiljaa parempia aikoja. 

Meribiologi Li Holtz matkustaa sisarensa Karenin kanssa viikoksi Ahvenanmaan ulkosaaristoon viimeistelläkseen Källskärin residenssissä raporttiaan liikakalastuksen haitoista Itämeren kelppimetsille. Heti ensimmäisenä päivänä hän tapaa lintumaalari Jack Karlssonin, joka pitää huolta saaresta ja siellä sijaitsevasta kartanosta. Li tuntee välittömästi vetoa miestä kohtaan, vaikka Karen tuomitsee tämän psykoksi.

Jos hän päästäisi miehen menemään, hän katuisi lopunikänsä. Jackin kaltaista miestä ei tulisi toistamiseen vastaan. Jack oli herättänyt hänessä tunteita – huimausta, nälkää, poltetta – joita ilman hän ei halunnut jäädä.

Tunteidensa viemänä Li mukautuu Jackin äkkinäisiin päähänpistoihin. Hän jää saarelle, vaikka aika residenssissä päättyy ja Karen lähtee. Yhtä myöntyväinen Li on myöhemminkin, vaikka joutuu Jackin takia järjestelemään töitään ja vaikka ymmärtää jo, miten itsekeskeinen tämä on. Jack ei kysy muiden mielipidettä, vaan odottaa näiden noudattavan mukisematta hänen tahtoaan.

Jotain omaa on sentään myös Lillä, joka on meribiologin työn ohella lahjakas amatööripianisti. Eräs hänen insinööriystävänsä keksii flyygelin, joka näyttää puhdistavan vettä simpukan tavoin ja  tarvitessaan flyygelille soittajan muistaa Lin, jonka erikoisuutena on musisoida paljain jaloin. Niinpä Li sitten esiintyy Kööpenhaminan yliopiston juhlassa.

Näyttämöllä oli flyygeli, josta kulki letku samealla vedellä täytettyyn akvaarioon ja siitä edelleen tyhjään akvaarioon. Kun Li painoi koskettimia, puhdasta vettä alkoi virrata tyhjään akvaarioon.

Konsertissa kuulijoiden joukossa sattuu olemaan upporikas Oliver Andersen, joka omistaa loistohotelleja ympäri maailmaa ja joka sairastaa ihosyöpää. Mies haluaa jättää jälkeensä muiston miehestä, joka välitti muustakin kuin rahasta, ja järjestää Bivalvia-kiertueen. Lin on tarkoitus kiertää ympäri Eurooppaa ja ehkä Yhdysvaltojakin jousiorkesterin ja suomalaisen huippukapellimestarin kanssa.

Kiertue on raskas, vaikka onnistuukin yli odotusten. Li on väsynyt, mutta joutuu taas kerran keskelle Jackin suunnitelmia – nyt häntä hoputetaan naimisiin ja lapsen hankintaan. Lopulta Li romahtaa ja joutuu pitkälle sairaslomalle, jolla pärjäilee parhaansa mukaan yksinään. Jack puolestaan valmistautuu täysillä suureen yksityisnäyttelyyn, ehkä jopa kansainväliseen menestykseen. On selvää, että näin ei voi jatkua!

Kirja jakaantuu neljään osaan, jotka on nimetty musiikkikappaleiden mukaan Debussyn pianosoolosta popmusiikkiin. Hienoista ironiaa on aistittavissa siinä, kun Lin pakkomielteistä suhdetta Jackiin myötäilee Frank Sinatran ”I’ve Got You Under My Skin” ja siinä, että tilanteen näyttäessä jo toivottomalta soi Beatles-yhtyeen ”Strawberry Fields Forever”.

Musiikki on siis suuressa roolissa Tahvanaisen teoksessa, mutta unohdettu ei ole Lin toistakaan kiinnostuksen kohdetta eli ilmastonmuutosta ja sen vaikutusta meriin. Kirjassa on paljon symboliikkaa. On ihan oikeita perhosia lyhyen elämänsä kiertokulun eri vaiheissa, mutta perhosia esiintyy muutenkin: jooga-asennossa, Oliver Andersenin leikkausarvessa, Lin tatuoinnissa ja musiikkikappaleen kulussa.

Tahvanaisen teos on helppolukuinen ja sulavasti etenevä. Henkilöt ovat hieman kliseisiä, mutta kokonaisuudessaan teos on mielenkiintoinen kuvaus naisesta ristiriitaisten tunteiden ja lojaliteettien puristuksessa ja hänen henkisestä järkkymisestään. Onneksi myös lennosta vapauteen sateen loputtua.

 


21.7.2022

AUBERT, MARIE: Mikään ei voisi olla paremmin

Kustantaja: Gummerus 2022

Alkuteos: Voksne mennesker

Suomennos: Aino Ahonen

Juuri neljäkymmentä vuotta täyttänyt norjalainen Ida menestyy hyvin työssään arkkitehtina, mutta on yksityiselämässään hukassa. Jostain syystä hän deittailee pelkästään varattuja miehiä toivoen, että joku heistä jättäisi vaimonsa ja lapsensa ja perustaisi perheen Idan kanssa. Mitään moraalista vastuuta käytöksestään tämä nainen ei tunne, mutta hänen epätoivoinen innokkuutensa pelottaa kaikki ehdokkaat tiehensä.

…onko minun velvollisuuteni sanoa topakasti mutta flirttaillen, että kuulepa, eiköhän tämä mene nyt liian pitkälle, ajattelisit vaimoasi ja lapsiasi, kun haluaisin heidän viis veisaavan vaimoista ja lapsista. Pitäisikö mennä nukkumaan yksin ylväine periaatteineni, halata itseäni sängyssä ja ajatella suurenmoista itsekunnioitustani, en saa hyvyyden ja kunnollisuuden vastineeksi yhtään mitään.

Neljäkymmenvuotispäivän lähestyessä Ida on havahtunut siihen, että aika lapsen saamiseen on käymässä vähiin. Niinpä hän päättää pakastuttaa munasolujaan ruotsalaisella lapsettomuusklinikalla siltä varalta, että voisi hyödyntää niitä lähivuosina. Tuntuu siltä, ettei Ida ole erityisen innostunut lapsesta sinällään, vaan pitää vauvaa keinona päästä jonkin yhteisön jäseneksi. Eroon yksinäisyydestä.

Nukun yksin ja herään yksin ja olen yksin lähtiessäni töihin ja palatessani töistä, en aio valittaa, en ala valittajaksi. Mutta yksinolo on yhä suuremmaksi kasvava kehä, ellen löydä poikaystävää, ellen löydä ketään, kenen kanssa käyttää tallettamani munasolut, ja edessäni voi olla viisi tai kymmenen, kaksikymmentä tai kolmekymmentä täsmälleen samanlaista vuotta, tästä ikuisuuteen.

Ruotsista palattuaan Ida matkustaa suvun kesämökille, missä on tarkoitus juhlia kuusikymmentäviisi vuotta täyttävää äitiä. Hän kuvittelee kertovansa siellä päätöksistään ja mahdollisista pikaisista vauvauutisista, joiden uskoo ilahduttavan etenkin äitiä. Idan pikkusisko Marthe nimittäin on jo vuosia yrittänyt saada lasta miehensä Kristofferin kanssa ja kokenut pari keskenmenoakin. Marthe ennättää kuitenkin kertoa ensimmäisenä oman ihanan uutisensa.

Idan sisimmässä myrskyää: pikkusiskolla on jo entisestään mukava aviopuoliso ja bonuslapsena miehen kuusivuotias tytär Olea – ei hän ansaitsisi enempää! Vanhat kaunat nousevat pintaan. Ida on aina tehnyt kaikkensa miellyttääkseen äitiä ja ollut esimerkillisen kiltti ja ahkera, mutta joutunut silti seuraamaan sivusta, miten äidin hellyys on keskittynyt sairastelevaan pikkusiskoon. Ida on varma, että Marthen sairauskohtaukset ovat voimistuneet juuri silloin, kun Idalla olisi ollut mahdollisuus loistaa.

Tämän lisäksi Marthe esiintyy kuin omistaisi mökin; ulkoseinien värikin on muiden mielipidettä kysymättä muutettu! Kiukuissaan Ida alkaa rapauttaa pikkusiskonsa onnea ja turvallisuudentunnetta. Hän nälvii. Hän jättää huomiotta Marthen yritykset saada myötätuntoa. Hän yrittää lyödä kiilaa perheenjäsenten välille. Ainoastaan äidin miesystävä Stein tuntuu huomaavan, mitä on tekeillä, mutta Ida ei välitä hänen varoituksistaan. Mitä tuleekaan vielä tapahtumaan?

Toki siskokset välillä uskoutuvat toisilleen ja tuntevat myötätuntoa, mutta sitten Idaan iskee taas ihana iso äkkikiukku ja sen seurauksena uusi kataluus. Pitkään mielikuva Idasta onkin pelkästään negatiivinen, mutta vähitellen selviää häntä piinaava ahdistus siitä, ettei ole kenellekään tärkeä. Onko hän siis oikeastaan edes olemassa?

…raavin ja ruoputan ihmisiä vain, jotta joku tietäisi minun olevan olemassa, vastaisi minulle.

Mikään ei voisi olla paremmin -teosta kuvataan kipeänhauskaksi, mutta kirja herättää pikemminkin myötätuntoa kuin naurua. Se on sekä tiheätunnelmainen kuvaus ihmisten välisistä jännitteistä että hienovarainen katsaus kutakin heistä muokanneeseen menneisyyteen, mitä tukee moniulotteinen kielikin. Kirjan loppu kuitenkin hämmentää – se jää avoimeksi ja lukijan tulkinnan varaan.

 

20.7.2022

ROSENBERG, RIIKKA-MARIA: Hakoisten Anna

Kustantaja: Tammi 2022

Historioitsija, kirjailija ja Hakoisten nykyinen kartanonrouva Riikka-Maria Rosenberg suunnittelee Hakoisten kartanoon liittyvää romaanisarjaa. Ensimmäinen osa Hakoisten Anna käsittelee vuonna 1724 syntynyttä ja 1762 kuollutta Anna Magdalena Lilliebrunnia, joka meni naimisiin Hakoisten kartanon perijän Karl Gustaf Uggla kanssa vuonna 1758.

Annan lapsuus ja nuoruus Monikkalassa on turvallinen, vaikka perhe ei olekaan kovin varakas. Hänellä on rakastavat vanhemmat, ihana isosisko Gustava ja pikkuveli Erik. Ajan käytännöistä poiketen myös Anna ja Gustava saavat opetella lukemaan ja kirjoittamaan sekä opiskella ranskan kieltä. Vuosien vieriessä alkaa kuitenkin huolettaa: Annalla ei ole kosijoita. Onko hän ruma? Ovatko myötäjäiset liian pienet? Entäpä Annaan kohdistuneet ilkeämieliset huhut, joiden takia käydään tuomarinkin edessä?

Kaikki muut löytävät paikkansa maailmassa, mutta minä, Anna Magdalena Lilliebrunn, elän isäni ja äitini silmien alla, vaikka jokainen vuosi vähentää arvoani.

Anna on jo valmistautunut vanhanpiian ankeaan osaan, kun hänet yllättäen naitetaankin naapurikartanoon adjutantti (myöhemmin kornetti) Karl Gustaf Ugglalle, jonka pikkusisar on menossa naimisiin Annan veljen kanssa. Kulissien takana käydyistä neuvotteluista Anna ei tiedä mitään, mutta pikkuveljen paras ystävä Karl Gustaf on hänelle kyllä entuudestaan tuttu. Viitisen vuotta Annaa nuorempi Karl Gustaf on seudulla tunnettu kiivaasta luonteestaan ja lukuisista naisseikkailuistaan, mutta ”sydämeni Annaa” kohtaan hän on yllättävän hellä ja pitkämielinen.

Tunnen lopulta suurta iloa, että minulla on mahdollisuus muuttaa pois kotoa, ottaa aviomieheni taloudessa rooli, johon minunlaiseni nainen on kasvatettu: yhdistämään sukuja, huolehtimaan kartanosta, sen tarpeista, varmistamaan suvun jatkuvuus.

Karl Gustafin äiti ja sisar sen sijaan suhtautuvat Annaan vihamielisesti ja halveksivasti. He pilkkaavat tämän ikää, ulkonäköä ja mahoutta ja syyttävät teoista, joita Anna ei todellakaan ole tehnyt. Sisarensa Gustavan tukemana Anna lopulta haastaa sukulaisnaiset kunnianloukkauksesta käräjille, mutta asiaan ei koskaan tule varsinaista ratkaisua. Kun Annan appi palaa kotiin oltuaan monta vuotta Porvoossa holhouksen alaisena, saapuu kartanoon myös fyysisen väkivallan pelko.

En saisi sanoa tätä ääneen, mutta on kuin jokin paha, itse perkele, olisi asettautunut tämän kartanon ylle, sellainen joka tekee sen asukkaista epäkristillisen katalia.

Onneksi Karl Gustaf asettuu aina Annan puolelle, vaikka joskus olisikin sisimmässään harmissaan vaimonsa harkitsemattomuudesta. Potran pojan syntymä kohentaa Annan asemaa, eikä häntä juurikaan harmita anopin mielenosoituksellinen jääminen pois lapsen kastejuhlasta. Avioliitto kukoistaa huolimatta siitä, että Annalle paljastuu vähän väliä ikäviä asioita niin miehestään kuin miehensä suvusta.

Hakoisten Anna -romaani kuvaa hyvin 1700-luvun säätyläisten elämäntapaa, jota usein pidettiin yllä lainarahoilla. Aateluuteen kuuluivat eksoottiset ruoat ja laadukkaat juomat, komeat vaatteet ja arvokkaat korut – myös siivo ja kunniallinen käytös olisi kuulunut siihen, mutta Ugglan riitaisan suvun kohdalla tämä ei toteutunut.

Teoksen alussa oleva henkilöluettelo on lukijalle suureksi hyödyksi. Myös kirjailijan jälkisanoista saa hyödyllistä tietoa mm. aikakauden poliittisesta tilanteesta, mikä liittää Annan tarinan suurempaan kokonaisuuteen. Rosenberg valottaa myös sitä, mikä teoksessa perustuu todellisiin faktoihin, mikä hänen omiin päätelmiinsä ja mikä täysin kirjailijan vapauteen. Annan avioliiton kuvaaminen myönteisessä valossa tuo tarinaan hiven romantiikkaa ja lämpöä. Miten mahtaa elämä Hakoisissa jatkua?

19.7.2022

EVARISTO, BERNARDINE: Tyttö, nainen, toinen

Kustantaja: WSOY 2022

Alkuteos: Girl, Woman, Other

Suomennos: Kaijamari Sivill

Bernadine Evariston teoksessa Tyttö, nainen, toinen kerrotaan kahdestatoista mustasta naisesta, joista kullekin on omistettu oma lukunsa. Luvussa käydään läpi naisen taustaa, elämänvaiheita, sukua, rakastettuja ja ystäviä eli kaikkea sitä, mikä tekee ihmisestä yksilön, mutta toisaalta paljastetaan myös naisten välisiä yhtymäkohtia. Taustalla vilahtelevat maat, joista nämä naiset tai heitä edeltävät sukupolvet ovat aikoinaan Britanniaan lähteneet: Nigeria, Ghana, Guyana, Barbaros, Etiopia… Mielenkiintoisia kertomuksia kaikki!

Naisten ihonvärit vaihtelevat syvänmustasta miltei valkoiseen; uskoopa yksi naisista olevansakin valkoinen. Värieroilla on ollut ja on yhä merkitystä. Nuori kartanonrouva herättää 1800-luvulla ihmetystä ympäristössä, jossa mustaa ihmistä ei ole aiemmin nähty, mutta saavuttaa hyväksyntää puhumalla samalla tavalla kuin muutkin kyläläiset. Nykyhetki ei ole sen kummempi: musta naispuolinen investointipankkiiri joutuu työskentelemään muita lujemmin vakuuttaakseen asiakkaitaan pätevyydestään.

Kaikilla kirjan naisilla on jonkinlainen side tai kosketuskohta yhteen henkilöön eli Ammaan, joka on tunnettu feministi, sosialisti ja lesbo. Hänen Lontoon kansallisteatteriin mustista lesbosotureista kirjoittamansa ja ohjaamansa näytelmä toimii teoksen kehyskertomuksena: alussa jännitetään ensi-iltaa ja lopussa juhlitaan esityksen jälkeisillä jatkoilla. Annetaan sisarellista tukea, vaikka joidenkin käsitys feminismistä onkin tiukempi (koskee pelkästään naisena syntyneitä naisia) tai laajempi kuin Amman:

   kuule Megan, olen oppinut kantapään kautta, miten naisia syrjitään, ja sen tähden minusta tuli sukupuolen korjauksen jälkeen feministi, intersektionaalinen feministi, sillä kyse ei ole yksinomaan sukupuolesta vaan rodusta, seksuaalisesta suuntautumisesta, yhteiskuntaluokasta ja muista tekijöistä joiden keskellä me enimmäkseen ajattelemattamme joka tapauksessa elämme

Sukupuolinen suuntautuneisuus on yksi kirjan pääteemoista. Jotkut ovat avoimesti lesboja, jotkut eivät taida tiedostaa asiaa juuri ollenkaan. Lesbosuhteissakin on eroja: yksi nautiskelee huolettomista kertaluontoisista tapaamisista, toinen alistaa kumppaniaan ja yrittää pitää tämän erossa muista kiinnostuneista.

Megan/Morgan menee muita pitemmälle, sillä hänestä sukupuoli on yksi sivilisaatiomme suurimmista valheista, jonka on tarkoitus pitää miehet ja naiset omalla paikallaan. Megan itse ei identifioidu sen paremmin naiseksi kuin mieheksi, vaan aikoo olla kokonaan sukupuoleton eli ”toinen”. Hän myös uskoo, että tämä tulee olemaan yleinen suuntaus tulevaisuudessa.

eikä lapsi jonka Amma kasvatti feministiksi ole viime

aikoina edes tunnustautunut sellaiseksi

    feminismi on laumasieluista, Yazz sanoi hänelle, 

suoraan sanottuna naiseuskin on ihan passé, meillä

yliopistolla kävi ei-binäärinen aktivisti Morgan Malenga

ja se oli tosi avartavaa, meistä tulee luultavasti kaikista

ei-binäärisiä, ei miehiä eikä naisia, miehisyys ja naiseus on

muutenkin vain sukupuolitettua performanssia ja se taas

meinaa, että sun naisasia, äityli, muuttuu tarpeettomaksi ja

muutenkin mä sitä paitsi olen humanitaristi, se on paljon

korkeammalla tasolla kuin feminismi

   tiedätkö sä edes, mitä se on?

Tärkeä asia on koulutus, jolla on voima muuttaa koko elämä. Ihannetapauksessa joku huono-osaisuuteen lähes tuomittu musta tyttö saattaa singahtaa menestykseen, mutta Ihan suoraviivaista tämä ei kyllä ole. Ensinnäkin maahanmuuttajan kotimaassaan suorittamat tutkinnot eivät ehkä pädekään toisessa maassa ja toisekseen – ilman korkeita tutkintojakin voi pärjätä. Lisäksi menestymisen kääntöpuolena saattaa olla etääntyminen omasta kulttuuriperinnöstä.

Tyttö, nainen, toinen -romaanin teksti näyttää ladonnaltaan proosarunolta ja lisäksi lauseiden alusta puuttuvat isot kirjaimet ja lopusta pisteet, mutta onneksi sen lukeminen on ihan yhtä sujuvaa kuin normaalin proosan. Kirjassa on huumoria ja terävyyttä, yksityiskohtia (esimerkiksi perinteiset ruoat) ja laajoja perspektiivejä, yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyden tuomaa turvaa. Kirjan lopussa paljastuu vielä melkoinen yllätys.

Englantilais-nigerialainen Bernadette Evaristo (s. 1959) voitti teoksellaan Booker-palkinnon vuonna 2019 yhdessä Margaret Atwoodin kanssa.

18.7.2022

HASSINEN, PIRJO: Toisella tavalla onnellinen

Kustantaja: Otava 2022

Toisella tavalla onnellinen -teoksen kertoja on nelikymppinen Sanna, aikuislukion rehtori ja vakuutusmatemaatikko Y:n avopuoliso jo viidentoista vuoden ajalta. Hänen elämässään tapahtuu yhtäkkinen käänne, kun hän viedessään kelloa korjattavaksi kultasepänliikkeeseen joutuu keskelle ryöstöä ja tulee tönäistyksi nurin. Tietoisuudesta pois painettuja muistoja nousee pintaan, mutta samaan aikaan alkaa hahmottua myös tulevaisuudensuunnitelmia.

Alku on kuin sipuli: kun aloittaa yhdestä kohtaa, joutuukin kohta perumaan ja sanomaan, että oikeastaan on olemassa vielä sisempikin tapahtumasarja.

Kasvoille painetun käden tönäisy palauttaa Sannan mieleen elokuisen päivän vuonna 1995, jolloin hän oli seitsemäntoistavuotias ja ystävänsä Saran kanssa kaupungilla ahnehtimassa elämää ja kokemuksia. Sanna rakastui suinpäin rannalla näkemäänsä lippalakkipoikaan, mutta tilanne päättyi hänen kannaltaan kirvelevästi. Ahdistusta lisäsi Saran huvittunut suhtautuminen Sannan kokemaan nöyryytykseen.

Toinen satuttava asia Sannan elämässä on hänen isänsä tekemä itsemurha. Sannalla ei ollut murheellisessa tilanteessa ketään, jonka kanssa keskustella ja etsiä syitä isän tekoon, koska äiti sulkeutui katkeruuteensa ja veli vihaan. Miksi isän viimeinen viesti oli ”Jäänyt on päivän työ, ilta varjoja tielleni siirtää”? Nuo sanathan ovat laulusta Rakastan elämää! Vuosien päästäkin Sanna yrittää ymmärtää ja puolustella isäänsä.

Sannaa kaihertaa myös Y:n suhde kuvataiteilija Miiaan ja tämän perheeseen, sillä Miia oli Y:n salaa palvoma ensirakkaus vuosikausien ajan. Varsinaista yhteiseloa kesti lopulta vain kolme hurmiollista vuotta, mutta eron jälkeenkin Y huolehtii Miiasta ja lapsista, joista etenkin Elmeri pitää Y:tä isänään. Sanna ei pääse eroon tunteesta, että on Y:lle vain korvike, joka sysättäisiin syrjään, jos Miia vain niin haluaisi.

Kultasepänliikkeen tapahtumilla puolestaan on yllättävä seuraus: Sannan viemä kello paljastuu vuosia sitten kadonneeksi ryöstösaaliiksi ja liittyy jotenkin Y:n isään. Sannan päässä alkaa kehkeytyä surujen, kaunojen ja epävarmuuksien sekamelskassa ruma suunnitelma, vaikka hän tuskin tietää, mitä haluaa teoillaan aiheuttaa ja kenelle.

Niin kuin ihminen kaunistelee kaikkea sietämätöntä, minäkin järkeistän nyt mietteitäni sinä yönä. Liitän mukaan maustekakkuja ja polkupyöriä, joita en todellisuudessa sillä hetkellä muistellut. Sillä kaiken yllä, yönkin ja pakkasen ja kuusen mahtailevuuden yllä, sytkytti ylivoimaisena yksi ainoa ajatus. Tajusin kyllä, miten ruma se oli ja miten vastoin kaikkea sitä, mitä pidin oikeana.

Sisäinen taistelu uuvuttaa Sannan niin pahasti, että lopulta hänen edessään tuntuu olevan vain kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai syntyä uudelleen. Sannan valinta on uusi alku elämälle ja siihen kuuluu kaikkien mielessä pyörineiden ajatusten ja tehtyjen tekojen tunnustaminen Y:lle, joka saisi kuulla kaiken niin rehellisesti kerrottuna kuin suinkin pystyn. Y:n päätettäväksi jää, onko kertomus tunnustus anteeksiantamattomista teoista vai ehkä sittenkin rakkaudentunnustus.

Ammattinsa osaavan kirjailijan ei tarvitse turvautua kikkailuun, koska tarina kantaa jo itsessään. Eri kerrostumat paljastuvat vähitellen kuin kuorisi sipulia ja lukija kokee oivalluksen iloa henkilökuvia rakennellessaan. Kertoja ei säästä itseään, mutta kuvaa kaunistelematta myös ystäviään, läheisiään ja rakkaitaan, jotka käyvät kukin omalla tavallaan selviytymistaistelua. Kuka voi heitä tuomita?

Sillä ihminen ei ole milloinkaan keveä eikä täysin vapaa. Ihminen on kärpäspaperi, maailmalle tahmea. Totaalisen puhdas on vain sen ohikiitävän ajan, kun käsittää kaiken juuri muuttuneen.

11.7.2022

O'FARRELL, MAGGIE: Hamnet

Kustantaja: S&S 2022

Alkuteos: Hamnet

Suomennos: Arja Kantele

Maggie O’Farrellin teos Hamnet vuorottelee kahdessa aikatasossa. Ensin eletään kesäpäivää vuonna 1596. Yksitoistavuotiaat kaksoset Judith ja Hamnet leikittävät kissanpoikasia, kun Judith alkaa tuntea olonsa huonoksi: hän on sairastunut ruttoon. Hamnet etsii aikuisia avuksi, mutta vain äreä vaari löytyy hansikasverstaaltaan. Missä on äiti? Missä isosisko Susanna? Missä mummo? Missä piika? Kun äiti vihdoin löytää lapsensa, on Judith tervehtymässä ja Hamnet kuolemaisillaan.

Toisessa aikatasossa siirrytään viidentoista vuoden takaisiin tapahtumiin. Kahdeksantoistavuotias nuorimies on opettamassa latinaa tilallisen pojille, kun näkee ikkunasta haukkaa kantavan hahmon. Kyseessä on talon tytär Agnes, jota seudulla pidetään noidan tyttärenä, outona tai suorastaan hulluna. Neito auttaa avunpyytäjiä metsistä keräilemiensä yrttien avulla, mutta voi aiheuttaa vaivoja kiroamilleen ihmisille. Hän myös näkee tulevaisuuteen.

Avuntarvitsijan kohdatessaan tyttö – nyt jo nainen – riisui haukankasvattajan suojahansikkaansa ja piteli hetkisen vieraan kättä, nipisti peukalonhangan lihaa, käden voimakohtaa, ja kertoi mitä sieltä paljastui. Toisia alkoi heikottaa, kaikki puhti pusertui tyhjiin, toiset taas saivat uutta tarmoa, virkistyivät kuin kevätsateessa.

Latinanopettajan peukalonhankaa nipistäessään Agnes aistii jotain ennen kokematonta, jotain käsittämättömän monikerroksista ja laajaa. Ihmisten hämmästykseksi jo vanhanapiikana pidetty Agnes ja kahdeksan vuotta nuorempi hansikasmestarin esikoispoika menevät naimisiin. Vain nuorukaisen isä on tilanteesta mielissään, koska saa näin kuitattua velkansa. Muutaman kuukauden kuluttua Agnes synnyttää Susanna-tyttären.

Nuoren aviomiehen elämässä tapahtuu ratkaiseva käänne, kun hänet lähetetään hoitamaan liiketoimintaa Lontooseen: hän löytää teatterimaailman. Kotona mies käy yhä harvemmin, kun maine ohjaajana ja näytelmäkirjailijana alkavat kasvaa. Sen verran kuitenkin, että syntyvät kaksoset eli potra Hamnet ja pikkuinen Judith. Agnes keskittyy pitämään hauraan tyttärensä hengissä, joten Hamnetin menehtyminen ruttoon tuntuu miltei petokselta.

Mieli ei ensinkään jaksa käsittää vastausta, jota ajatus sille hokee: Hamnet on kuollut, Hamnetia ei enää ole. Entä Hamnet, mieli kysyy hellittämättä. Koulussako, leikeissäänkö, joellako? Entä Hamnet? Entä Hamnet? Missä on Hamnet?

Hautajaisiin Hamnetin isä tietenkin saapuu, mutta palaa sitten taas Lontooseen seurueensa pariin. Sureva Agnes ei voi ymmärtää tätä eikä lepy täysin edes päästessään koko seutukunnan hämmästykseksi muuttamaan kaupungin suurimpaan taloon. Aina miehen palatessa kotiin Agnes pitää häneen etäisyyttä aivan kuin Lontoon ja kaiken sen, mitä isä siellä tekee, pitäisi ensin kulua pois, ennen kuin äiti voi ottaa hänet takaisin. Vasta nähdessään puolisonsa näytelmän Hamlet Agnes ymmärtää tämän surun syvyyden.

O’Farrell käyttää Hamnet-romaanissa erilaisia keinoja luodakseen iättömän tunnelman. Hän kuvaa perheen arkisia askareita ja konstikkaita ihmissuhteita sekä kodin hajuja ja ääniä, mutta ei missään vaiheessa mainitse nimeä William Shakespeare. Tarinaan on kuitenkin ujutettu joitakin Shakespearen näytelmien elementtejä: myyttejä, enteitä, esiintymistä toisen sukupuolen roolissa ja turhauttavia väärinkäsityksiä. Sadunomaisuutta lisää runsas, kuvaileva ja runollinen kieli.

William Shakespearen perhe-elämästä tiedetään tosiasiassa varsin vähän, mutta O’Farrell on silti onnistunut luomaan viihdyttävän historiallisen romaanin. Tulkinnat henkilöiden välisistä suhteista, tapahtumista ja Shakespearen näytelmistä ovat omaperäisiä ja kiinnostavia. Tarinan keskeisin hahmo on Agnes: kiivas ja sovinnaisuuksista piittaamaton nainen, tunnettu parantaja, epäitsekäs vaimo, sureva äiti. On hienoa, että hänet on nostettu suuren kirjailijan varjosta etualalle!

4.7.2022

FARAH, NURA: Lumimaa

Kustantaja: Otava 2022

Nura Farahin novellikokoelma Lumimaa sisältää neljätoista kertomusta, jotka käsittelevät somalitaustaisia maahanmuuttajia. Kaikki tarinat eivät sijoitu Lumimaahan eli Suomeen, vaan kahdessa tapauksessa Italiaan. Toisessa kerrotaan kotimaastaan mielipiteidensä vuoksi paenneesta miehestä, joka elää kaduilla poliisia pakoillen, ja toisessa työn perässä Eurooppaan saapuneesta nuoresta naisesta, joka luottaa maannaiseensa ja ajautuu prostituoiduksi.

Lumimaassa tarinat eivät ole yhtä rajuja, mutta ihmisten ennakkoluuloihin ja ilkeyteen törmäävät kyllä sielläkin lähes kaikki maahanmuuttajat. Miehiä pidetään tappelijoina ja raiskaajina. Naisia nimitellään kaapunaisiksi, rättipäiksi ja neekerihuoriksi. Koulussa opettaja on tyytyväinen, kun luokassa keskustellaan maahanmuuttajien valtiolta saamista etuuksista, ja selittää, ettei sanassa neekeri ole mitään pahaa:

”Se tarkoittaa mustaa ihmistä. Ja sinä olet musta tyttö”, opettaja oli osoittanut Fardousaa. ”Me muut näemme, että sinä olet erilainen kuin me.”

Uimahallissa uimapukukankaasta tehtyyn burkiniin pukeutunut nainen herättää levottomuutta ja lähes pelkoa. Somalinaiselle ei myydä asuntoa, vaikka hän tekee korkeimman tarjouksen. Syyksi kerrotaan se, että ihmiset pelkäävät somalien alkavan parveilla rappukäytävässä tai että he tuovat mukanaan hajuja. Työnhaussa pelkästään sukunimi voi estää pääsyn haastatteluun.

Hänen tehtävänään oli olla kiitollinen. Hänet oli pelastettu Afrikan kaaoksesta, sodasta ja verilöylystä. Hänen kuului olla kiitollinen koko loppuikänsä.

Suomalaiset voivat loukata maahanmuuttajia ihan tahattomastikin. Miksi he tiedustelevat nuoren somalin taustaa, kun tämä on luultavasti syntynyt Suomessa eikä tiedä Somaliasta mitään? Miksi he ihmettelevät hänen kielitaitoaan tai koulutustaan? Miksi he tinkaavat henkilökohtaisia asioita kuten ympärileikkausta tai lasten määrää perheessä? Onneksi on myös tapauksia, joissa maahanmuuttaja saa valtaväestön parista ystäviä tai tukijoita. Lojaalin luokkatoverin rinnalla kohenee somalitytönkin arvo ja kiusaaminen vähenee.

Erivärinen ihoni ei vähennä rakkauttani Suomeen. Haluaisin että minua pidettäisiin normaalina ihmisenä eikä jonain vieraana tai eksoottisena olentona.

Moni Somaliasta paennut vanhempi uskoo vielä palaavansa takaisin tuttuun ympäristöön. He haluavat pitää myös lapsensa oikeita tapoja ja oikeaa uskontoa noudattavina vaikka väkisin. Nuorten kohdalla tilanne on jo toinen ja vanhempien jyrkkä suhtautuminen saattaa kasvattaa uhmaa. Somalinuoret ovatkin usein kahden tulen välissä. Toisaalla ovat perheen ja klaanin vaatimukset tietynlaisesta käyttäytymisestä ja ajatusmaailmasta ja toisaalla suomalaisten odotukset ja käytännöt.

Jatkuva synnin pelko rajoitti hänen elämäänsä. Isäkin jaksoi muistuttaa: Tämä elämä ei ole ikuinen. Valmistaudu kohtaamaan Luojasi. Hänelle saat selittää huonot valintasi.

Farahin ote on konstailematon, kun hän käsittelee siirtolaistaustaisten ihmisten elämää monesta eri näkökulmasta. Mukana on miehiä ja naisia, nuoria ja aikuisia, perheellisiä ja yksinäisiä, mutta kaikille on yhteistä rohkeus ja kärsivällisyys jatkaa oman tien etsintää vaikeuksista ja hetkellisistä masennuskausista huolimatta. Mieltä jää kutkuttamaan: mitä näille henkilöille tapahtuu kertomuksen viimeisen lauseen jälkeen?